Teknologiateollisuus
Tulosta Print

Nokia edistää kestävää kehitystä sidosryhmiensä kanssa


Vuonna 2010 yritys keskittyi kestävän kulutuksen ja ihmisoikeuksien vahvistamiseen.

 

Nokia järjesti syyskuussa 2010 kestävää kulutusta Intiassa käsittelevän seminaarin, johon kokoontui hallitustenvälisten ja kansalaisjärjestöjen johtohahmoja sekä toimialajärjestöjen ja yritysten edustajia. Teemana olivat kestävän kulutuksen edistäminen ja tietotekniikan rooli vastuullisempien kulutustottumusten mahdollistajana. Osallistujat olivat yksimielisiä siitä, että kestävä kehitys edellyttää vihreiden arvojen ja elämäntapojen noudattamista niin yritysten kuin yksilöidenkin osalta.


Samana vuonna järjestettiin myös Nokia Human Rights Summit, joka keräsi yhteen 40 eri sidosryhmien edustajaa kansalaisjärjestöistä monikansallisiin yrityksiin. Osallistujat toimivat samantapaisilla teollisuudenaloilla ja maantieteellisillä alueilla kuin Nokia. Kokous keskittyi monikansallisten yritysten sosiaaliseen vaikutukseen sekä ihmisoikeuskysymyksiin ja työoloihin elektroniikkateollisuuden tuotantokeskuksissa Kiinassa ja Intiassa.

 

Tapaamisen tuloksena aloitettiin koehanke yhdessä muiden yritysten, kansalaisjärjestöjen ja työntekijöiden etujärjestöjen kanssa työolosuhteiden ja työntekijöiden elinolojen kohentamiseksi Kiinassa Pekingin tuotantokeskuksessa. Kokeilun tuloksia arvioidaan ja jatkotoimenpiteistä päätetään vuonna 2011.

 

Lisätietoa;

www.nokia.com
Nokian esimerkki (pdf)


Pienemmällä myyntipakkauksella pienempi ympäristökuormitus


Nokia vähensi vuosina 2005-2010 edullisempien tuotteidensa pakkausmateriaalien määrää yli 70 prosentilla. Paperia säästyi 240 000 tonnia.

 

Nokia toi v. 2006 markkinoille pienikokoisen pakkauksen, josta on sittemmin tullut yleisesti käytetty vakiokoko. Pienikokoiset pakkaukset valmistetaan yhdestä ainoasta materiaalista, mikä tekee niiden kierrättämisestä helppoa.

 

Nokia on pitkään pyrkinyt vähentämään ympäristökuormitusta käyttämällä yhä pienempiä myyntipakkauksia. Kestävä kehitys ja innovointi ovat vuosien ajan olleet pakkaussuunnitteluun perusperiaatteita. Kaikki Nokian pakkaukset ovat nykyisin sataprosenttisesti kierrätettävissä.

 

Vuosina 2005−2010 yritys vähensi edullisimpien tuotteiden pakkausmateriaalien määrää yli 70 prosentilla. Yritys pystyy kuljettamaan aikaisempaan verrattuna kolminkertaisen määrän tuotteita yhdessä kuljetuksessa, mikä merkitsee 23 000 rekka-autoa vähemmän liikenteessä.

 

Lisätietoa;

www.nokia.com
Nokian esimerkki (pdf)


Päivitetty 8.3.2011.


Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2014