Nora Elers

Uudenvuodenlupaus: kehun myös jatkossa

Teknologiateollisuus käynnisti Suomi 100 -hengessä joulukuun alussa #kehunarvoinen -kampanjan. Joulukalenterissamme mielenkiintoiset henkilöt kehuivat arvostamiaan ihmisiä, tekoja ja tahoja. Itsenäisyyspäiväviikolla onnittelimme yhdessä monien jäsenyritystemme kanssa 100-vuotiasta Suomea haastamalla ihmisiä mukaan #kehunarvoinen-kampanjaan. Lämmin kiitos kaikille mukaan lähteneille kehujille!

Arvattaviakin kehukohteita toki mahtui mukaan, mutta hienoimmat tilanteet syntyivät, kuin kehun kohde oli hieman yllättävä: kun työmarkkinajärjestön pomo kehui hallitusta, yrittäjä ay-liikettä, tiedottaja toimittajaa ja insinööri humanistia.

Juuri tätä haimme: uskallusta katsoa aidan yli, huomata kaverissa ja jopa kilpakumppanissa jotain kehumisen arvoista, hyvää, arvostettavaa ja kunnioitettavaa.

Viimeisten vuosien aikana maailma on muuttunut aiempaa turvattomammaksi. Lama on koetellut maatamme ankaralla kädellä. Samaan aikaan teknologinen kehitys on ollut nopeampaa kuin koskaan. Isoissa murrosvaiheissa käy helposti niin, että ihmiset vetäytyvät syvemmälle omiin poteroihinsa ja puolustavat vanhaa, tuttua ja turvallisen tuntuista, vaikkei siinä järkeä enää olisikaan. Oman kuplan ulkopuolisiin ei luoteta eikä heitä edes kuunnella. Tämä on kehityksen ja eteenpäinmenon kannalta vaarallinen tilanne.

Suomi on päässyt näin pitkälle, koska meillä on lähes aina vallinnut yhdessä tekemisen ja auttamisen kulttuuri. Se on suorastaan elinehtomme: pienellä kansakunnalla ei ole varaa tuhlata resursseja keskinäiseen kyräilyyn ja riitelyyn. Meidän pitääkin yhdessä palauttaa Suomeen keskinäinen luottamus ja kunnioitus. Tarvitsemme toisiamme rakentaessamme tulevaisuuden Suomea ja pitäessämme huolta Suomen edusta myös seuraavat sata vuotta.

Ilokseni huomasin, että kehumiskampanjoita oli joulukuussa muitakin kuin #kehunarvoinen. Ainakin #kehukollegapäivässä ja #BragForFinland osuivat silmään.

Toistemme – ja joskus myös itsemme - kehumisen soisi jatkuvan myös joulun ja juhlavuotemme jälkeen. Uudenvuodenlupaukseni onkin jatkaa omalta osaltani kampanjaamme: pyrin löytämään joka päivä toisista ihmisistä tai asioista jotain kehumisen arvoista ja pitää kynnystä matalalla sen ääneen sanomisella. Haastan muutkin mukaan helppoon lupaukseen ja muistutan aristelijoita, että ihminen kestää yllättävän hyvin kehumista. Kehu kun ei ilahduta pelkästään saajaansa, vaan myös antaja saa siitä hyvän mielen.

Kirjoittaja on Teknologiateollisuuden viestinnän ja yhteiskuntasuhteiden johtaja

Kommentit (1)

Käyttäjän Markus Alholm kuva
Markus Alholm
Noora, Tosi hyvä kirjoitus. Juuri noilla eväillä Suomi saadaan pysymään oikealla polulla. Pois siiloista ja yhdessä toisia tukien eteenpäin. Markus