Petteri Rautaporras

Vientivetoinen työmarkkinamalli kuin tappi vuotavaan veneeseen

Alkukesästä 2016 solmittu kilpailukykysopimus korjaa osin niitä vahinkoja, joita jäykkä, keskitetty ja poliittiseen päätöksentekoon kytketty tulopolitiikka on Suomen kilpailukyvylle aiheuttanut.

Kiky kuitenkin vain korjaa jo syntyneitä vahinkoja, mutta ei puutu itse ongelmien syyhyn. Jos Suomi olisi vene josta puuttuu tappi, olisi Kiky sama asia kuin vuotavan veden pois äyskäröinti. Fiksuinta olisi äyskäröinnin sijaan laittaa veneen tappi paikalleen ja siten poistaa koko äyskäröinnin tarve. Tapilla tarkoitan vientivetoista työmarkkinamallia.

Vientivetoinen työmarkkinamalli ei ole nopeita vaikutuksia tuova suhdannelääke. Sen sijaan uusi työmarkkinamalli toisi onnistuessaan fundamentaalin muutoksen Suomen työmarkkinoille ja muuttaisi rakenteita siihen suuntaan, että viennin toipumiselle olisi jatkossa selvästi paremmat edellytykset. 

Vienti vihdoin toipumaan

Vientivetoisella työmarkkinamallilla on kaksi suurta tavoitetta: 1. Koko kansantalouden palkkakehitys sidotaan vientisektorin kilpailukykyyn. Näin kaikkien suomalaisten hyvinvointi maksimoituu pitkässä juoksussa. 2. Työmarkkinoiden ja valtakunnanpolitiikan kytkös katkaistaan. Työmarkkinaosapuolet huolehtivat jatkossa Suomen kilpailukyvystä työmarkkinoiden näkökulmasta ja valtiovalta huolehtii muun toimintaympäristön kilpailukyvystä.

Äkkiseltään vientivetoinen malli saattaa vaikuttaa vain toisin muotoillulta keskitetyltä palkkaratkaisulta (tupolta). Näin ei kuitenkaan ole. Keskusjärjestöjen välisissä keskitetyissä palkkaratkaisuissa on lähes poikkeuksetta sovittu kaikille samasta palkankorotuksesta. Tämä on käytännössä kokonaan betonoinut työehtosopimusten kehittämisen eri alojen tarpeiden mukaan. Vientivetoisessa mallissa tullaan sopimaan ainoastaan kustannusvaikutuskatosta. 

Sovitaan vain kustannusvaikutuskatosta

Työehtosopimusneuvotteluissa on suuri ero sillä, tuleeko muualta annettuna palkankorotus vai ainoastaan maksimi kustannusvaikutus. Kun annettuna tulee ainoastaan kustannusvaikutuskatto, työehtosopimuksia voidaan kullakin alalla kehittää juuri niin kuin osapuolet katsovat tarpeelliseksi. Ainoa rajoite on, että työehtosopimukseen tehtävät muutokset eivät saa olla kustannusvaikutukseltaan suurempia kuin vientialojen kilpailukyky kestää. Tämä tulee mahdollistamaan työehtosopimusten kehittämisen aivan eri tavalla kuin keskitettyjen palkkaratkaisuiden aikana on ollut mahdollista.

Petteri Rautaporras
ekonomisti
Teknologiateollisuus ry

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Talouselämässä 29.12.2016

Kommentit (0)