Kimmo Järvinen

Suomi ja EU tarvitsevat aktiivista teollisuuspolitiikkaa

Talouskasvu on vihdoin käynnistynyt vuosia kestäneen laman jälkeen. Vienti on alkanut jälleen vetää ja sen veturina toimii tuttuun tapaan teollisuus. Kolme tekijää kuitenkin rajoittaa tällä hetkellä Suomen talouskasvun jatkoa ja hyvinvointiamme: vienti­sektorin tuotantokapasiteetin, innovaatiorahoituksen sekä osaavan työvoiman puute.

Tarvitsemme ripeästi toimia, joilla saamme taloutemme kestävälle pohjalle. Tuotantokapasiteettiin on investoitava lisää ja robotiikkaa, automaatiota ja tekoälyosaamista on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin. Tämä ei ole vain kilpailutekijä vaan välttämättömyys, jotta voimme kehittää Suomea ja Eurooppaa parempaan suuntaan. Myös perinteisesti vahvat teollisuudenalamme tulee pitää innovaatiotoiminnan kehittämisen piirissä.

Syyskuussa julkaistu EU:n uusi teollisuusstrategia nojaa vahvasti arvoketjuajatteluun ja innovaatioiden sekä digitaalisuuden kehittämiseen. Uusi strategia tukee teollisuuden investointeja tki-toimintaan ja syvempään integraatioon. Komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin strategisena tavoitteena on nostaa teollisuuden osuus EU:n bruttokansantuotteesta 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Komissio näkee aivan oikein, että teollinen kilpailukyky on yhteiskunnan kantava voima ja korkean jalostusasteen tuotteita voi tuottaa vain, jos teollinen osaaminen on vahvaa.

Suomi elää osaamisesta.

Pitkäjänteisen, aktiivisen teollisuuspolitiikan ytimessä pitää olla Suomessa tapahtuva tuotannon ja työllisyyden kasvu sekä Suomen houkuttelevuus investoinneille. Teollisuuspolitiikassa keskeistä on paitsi osaamisen kehittäminen ja työvoiman saatavuus myös toimiva logistiikka, sujuvat lupakäytännöt, ennakoitavat veroratkaisut ja kilpailukykyinen kustannustaso.

Suomi elää osaamisesta. Sen vuoksi erityisesti lisäpanostukset tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin ovat välttämättömiä. Yrityksille suunnatun tki-rahoituksen lisääminen ei ole kulu, vaan sijoitus Suomen hyvään tulevaisuuteen.  Voittajana globaalista talouskilpailusta selviää se, joka pystyy tehokkaimmin rakentamaan saumattomasti toimivan ekosysteemin kaikkien arvoketjun toimijoiden kanssa. Tuotteita ei kannata enää kehittää valmiiksi itse, vaan arvoketjun toimijoiden välillä tarvitaan vahvaa integraatiota.

Me suomalaiset emme voi kopioida ja toistaa sitä, mitä muut ovat tehneet, vaan meidän on löydettävä oma teollinen strategiamme, joka yhdistää tietovaltaisen osaamisen ja asiakaslähtöisen, verkottuneen innovaatiotoiminnan. Vain siten voimme pärjätä markkinoilla ja maailmalla.



Kimmo Järvinen

Toimitusjohtaja, Metallinjalostajat ry

@jarvinen_kimmo

Kommentit (1)

Käyttäjän Jorma Leppänen kuva
Jorma Leppänen
Kiitos hyvästä jaottelusta, jonka pohjalta tavallisen lehdenlukijankin on hyvä lähteä tutkimaan asiaa syvällisemmin! Vuoden 2018 alkupuolella komissio esittelee kestävän rahoituksen strategian, "jonka avulla pyritään lisäämään yksityisten pääomavirtojen suuntaamista kestävämpiin investointeihin". Metalliteollisuudelle ja kaikelle paljon energiaa käyttävälle teollisuudelle olennainen kysymys on tietysti energiapolitikka, joka jo nyt on ajanut eurooppalaista teollisuutta helpompien ehtojen maihin kuten Yhdysvaltoihin. Taustalla on tietysti suurvaltapolitiikka, se että niin sanottu kestävä kehitys on lyhyellä aikavälillä kallista ja että on parempi ottaa nopeasti etumatkaa kestämättömämpään kehitykseen nojaavalla politiikalla. EU on Suomen suhteen ollut jo pitkään huolestunut itäeurooppalaisesta teollisuusrakenteestamme, jota tietysti pyritään energiaveroilla ja kaikenlaisella sääntelyllä muuttamaan vähemmän energiaa tarvitsevaksi ja vähemmän ympäristöä kuormittavaksi... seuraus on pahimmassa tapauksessa se, että paljon energiaa käyttävä teollisuus ei pysty investoimaan kestävään kehitykseensä. Asiasta on julkaistu hyviä tutkimuksia esimerkiksi King's Collegen sotatieteen laitoksella (Pflüger). On kiinnostavaa nähdä, millainen tuo muutaman kuukauden kuluttua julkaistava kestävän rahoituksen strategia on. Jyrki Katainen ja muut tukihenkilömme osannevat estää Suomen teollisuusrakenteeseen kohdistuvat epätarkoituksenmukaiset ohjaussuunnitelmat ja -toimet. Tietyistä direktiiveistä olemme jo saaneet kärsiä riittävästi, eikä niitä nyt enää tarvitse erikseen mainita. Toivottavasti rahoitusta osataan jatkossa ohjata järkevällä tavalla. (Toivotaan, toivotaan tosin on jo aika vanha iskelmä, erityisesti teollisuuspolitiikastamme tuttu.)