Uutiset

21
Kesä
2017
Lausunto
Verohallinnon päivitetty siirtohinnoittelun dokumentointi-ohje on käytännönläheinen ja tärkeä.
21
Kesä
2017
Uutinen
Huoli teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja metalliyhdisteiden saatavuudesta ja hintakehityksestä kasvaa. Digitalisaatio etenee ja uudet teknologiat, kuten sähköinen liikenne ja uudet energiamuodot, leviävät maailmalla, mikä lisää kriittisten metallien kysyntää.
15
Kesä
2017
Uutinen
Torstaina puolilta päivin alkanut lakko Meyerin telakalla Turussa on työehtosopimuksen vastainen ja laiton. Pääluottamusmiehen julkisuuteen antaman tiedon mukaan lakkoon osallistuu noin tuhat työntekijää. Ilmoituksen mukaan lakko jatkuu perjantaihin.
15
Kesä
2017
Uutinen
Yhtiö on investoinut vahvasti energiatehokkuuteen ja tehnyt lukuisia energiankäyttöä tehostavia toimia. Suomalaisten yritysten ja kuntien vuosina 2008–2016 tekemät energiansäästötoimet tehostivat energiankäyttöä lähes 16 terawattitunnilla.
14
Kesä
2017
Uutinen
Suomen Pankki ennustaa talouskasvun vauhdittuvan tänä vuonna 2,1 prosenttiin. Aiempiin ennusteisiin nähden erityisesti viennin kehitys arvioidaan nyt myönteisemmäksi. Kasvu on tänä vuonna voimakkainta pitkään aikaan, mutta Suomen Pankin mukaan kasvuvauhti alkaa hidastua jo ensi vuonna.
13
Kesä
2017
Tiedote
Metsäteollisuus ry, Teknologiateollisuus ry, Kemianteollisuus ry ja Tekniikan Akateemiset TEK Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt visiotyön, jossa määritellään Suomen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tavoitetila vuoteen 2030. Visio...
09
Kesä
2017
Tiedote
Teknologiateollisuus odottaa pikaisia lisätoimia yritysten tutkimus- ja innovaatiotoiminnan vauhdittamiseksi
09
Kesä
2017
Tiedote
Soimakallio siirtyy riveihimme Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n toimitusjohtajan tehtävästä.
07
Kesä
2017
Tiedote
Teknologiateollisuuden yrityksillä on keskeinen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa. Uusi julkaisu sisältää laajan katsauksen ilmastonmuutoksen pysäyttämisen edellyttämiin teknologioihin.
06
Kesä
2017
Tiedote
Teknologiateollisuuden parhaat työympäristöt palkittiin tiistaina Helsingissä alan Haastamme-kisan päätteeksi. Arvioinnista vastasivat työsuojeluhallinnon työsuojelutarkastajat monipuolisin kriteerein. Palkittuja yrityksiä kiitettiin hyvästä turvallisuuskulttuurista ja ajantasaisista riskiarvioinneista. Kisan tulokset olivat kaiken kaikkiaan erinomaisia.

Sivut