Toimialaryhmät

Toimialaryhmät ja -yhdistykset muodostavat laajan yhteistyöverkoston jäsenyritystemme keskuudessa. Tällä hetkellä meillä on 10 toimialayhdistystä ja 25 toimialaryhmää, joissa on mukana noin 1300 yritystä.

Toimialaryhmät ja -yhdistykset toimivat itsenäisesti toimintasuunnitelmiensa mukaisesti ottaen huomioon koko teknologiateollisuutta koskevat yhteiset tavoitteet.

Osaaminen ja kokemusten vaihto

Toimialaryhmät ja -yhdistykset keräävät ja jakavat tietoa oman teollisen sektorin tilasta ja kehityksestä. Tilastojen ja muun tiedon perusteella laaditaan katsauksia alan kehityksestä ja toiminnan erityistarpeista.

Yritysten kilpailukyvyn kehittämiseksi järjestetään seminaareja, neuvottelupäiviä, näyttelyitä sekä pidetään yhteyttä asiakas- ja sidosryhmiin. Myös kansainvälistymishankkeet ovat keskeisessä osassa toimialaryhmien ja -yhdistysten toiminnassa.

Eurooppalainen yhteistyö

EU:n laajentuminen ja sisämarkkinoiden kehittäminen ovat vaikuttaneet voimakkaasti toimialaryhmien ja -yhdistysten toimintaan. Ne kuuluvat lähes kaikki oman alansa eurooppalaiseen yhteistyöjärjestöön ja jotkut sen lisäksi johonkin maailmanlaajuiseen järjestöön. Useimmilla euroyhdistyksillä on oma sihteeristönsä Brysselissä, missä alan edustajat ovat tiiviissä yhteistyössä EU:n komission ja muiden organisaatioiden kanssa.

Kunkin toimialan erityispiirteet ja tarpeet muun muassa lainsäädännön kehittämisessä saatetaan päättäjien tietoon sekä EU:ssa että kansallisella tasolla. Yleisenä tavoitteena on kilpailukykyinen toimintaympäristö, mikä edellyttää avoimia ja toimivia sisämarkkinoita.

Liiketoiminta- ja teknologiaosaaminen

Useilla toimialaryhmillä ja -yhdistyksillä on omia kehitysohjelmia liiketoiminta- ja teknologiaosaamisen kehittämiseksi. Yhteistyötä yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa kehitetään jatkuvasti. Hankkeet voivat olla myös laajojen EU-rahoitteisten ohjelmien osaprojekteja. Eurooppalainen yhteistyö on tiivistynyt perustettujen teknologiayhteisöjen (European Technology Platforms) vaikutuksesta.

Lisätietoja:

Ilkka Salo, ryhmäpäällikkö, puh. 040 847 9907
Sähköpostiosoite on muotoa: etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi.
LiiteKoko
Image icon kuva1.png357.58 KB