I love vienti – Seistään ylpeinä rohkeiden ja kasvuhaluisten yritystemme takana
Suomessa on tehty oikeita päätöksiä kasvun aikaansaamiseksi ja investointien kotiuttamiseksi, ja tätä linjaa tulee jatkaa määrätietoisesti. Meidän on ylpeinä tuettava yritystemme rohkeutta investoida, uudistua ja kasvaa, toimitusjohtaja Minna Helle kirjoittaa.
Suomessa on tehty oikeita päätöksiä kasvun aikaansaamiseksi ja investointien kotiuttamiseksi. Kun epävarmuus hellittää nyt aavistuksen, alkaa yrityksillä olla aiempaa parempi näkymä investointihankkeiden käynnistämiseksi. Tilanne on kuitenkin edelleen hyvin herkkä, sillä globaali valtiontukikilpailu yhdessä tullipäätösten kanssa tarkoittaa suomalaisille yrityksille lähtökohtaisesti epätervettä kilpailuasetelmaa. Samaan aikaan maailma odottaa lähes henkeä pidätellen neuvotteluja rauhasta Ukrainaan.
Nyt ei ole aika horjua. On aika jatkaa määrätietoisesti hyvin alkanutta kasvua ja investointeja tukevaa linjaa. Olisi suuri virhe lähteä poukkoilemaan toiseen suuntaan. Suomi ei voi pärjätä millään muulla kuin satsaamalla korkeaan osaamiseen, koulutukseen, uusiin innovaatioihin ja vientiin. Pahinta, mitä nyt voitaisiin tehdä, olisi heikentää yritysten luottamusta siihen, että näihin satsataan edelleen. Siksi T&K-panostusten lisäämistä tulee jatkaa parlamentaarisesti sovitulla tavalla. Pelkkä keskustelu siitä, että näin ei toimittaisi, aiheuttaa huolta Suomen suunnasta. Budjettiriihessä on tärkeä pitää valittu kasvun kurssi.
Julkisen talouden tilanne on eittämättä haastava ja poliitikkojen tehtävä äärimmäisen vaikea. On pelattava lyhyttä ja pitkää peliä samaan aikaan. Mitä ikinä lyhyellä aikavälillä tehdäänkin, se ei saa viedä eväitä kasvulta. Investointien saamiseen, osaamiseen, koulutukseen ja TKI:hin liittyviä panostuksia tulee suojata viimeiseen saakka.
Yritykset tiedostavat, että kun julkisia TKI-panostuksia on lähdetty kasvattamaan, on niiden vuoro lähteä lisäämään omia TKI-panoksiaan. Kun julkisia kannusteita laitetaan yhden euron verran, satsaa yksityinen sektori siihen kaksi euroa lisää. Kyseessä on kasvun kaava ja samalla kaava suomalaisen hyvinvoinnin pelastamiseksi. Jotta tässä onnistutaan, tarvitaan innovaatioputkeen tekijöitä – ihmisiä. Nyt onkin uskallettava lähteä kunnianhimoisesti ottamaan askelia kohti korkeakouluasteen nostamista takaisin OECD-kärkeen. Olemme pudonneet kärjen tahdista pahasti, joten korkeaan osaamiseen satsaaminen on Suomen strategisista valinnoista tärkeimpiä.
Yrityksiltä puolestaan vaaditaan tahtoa ja rohkeutta hakea kasvua kansainvälisiltä markkinoilta. Vaikka kaupan esteitä on ilmaantunut, on vientiyritysten pelikenttä onneksi yhä globaali. Uusia markkinoita tarvitaan. Kauppaa syntyy, kun on satsannut tutkimukseen ja tuotekehitykseen, on oman alansa maailman huippu ja tietää, miten kaupallistaa ja myydä tuotteensa. Onneksi monet suomalaiset yritykset osaavat. Hyödyntämätöntä potentiaalia on kuitenkin yhä paljon. Erityisesti pk-yrityksissä, joita on teknologiateollisuuden jäsenyrityksistä peräti 90 prosenttia.
Suomen talouskasvun ratkaisu löytyy meidän omista, kotimaisista yrityksistämme. Siksi meidän on tuettava niiden rohkeutta investoida, uudistua ja kasvaa – jokaisen päättäjän ja suomalaisen tehtävä on seistä ylpeinä niiden tukena. Menestymme vain, jos tunnistamme vahvuutemme – puhtaan energian, huippuluokan teknologiaosaamisen ja luottamukseen perustuvan yhteiskunnan – ja rakennamme niistä tulevaisuuden kilpailukykymme.
Onni suosii rohkeaa, sanotaan. Onnea on erityisesti kykyä havaita omat vahvuudet, uudet mahdollisuudet ja tarttua niihin. Se hetki on nyt.
Lisätietoja
Investoinnit
Suomeen kohdistuu merkittävä määrä vihreän siirtymän investointiaikeita. Jotta saavutamme hiilineutraaliustavoitteet ja turvaamme hyvinvointivaltion tulevaisuuden, on houkuttelevuuttamme investointikohteena vielä parannettava varmistamalla puhtaan ja kohtuuhintaisen sähkön saatavuus, nopeuttamalla hankkeiden luvitusta, vahvistamalla osaavan työvoiman saatavuutta sekä lisäämällä yrityslähtöistä innovaatio- ja tutkimustoimintaa. EU-alueelle on saatava ajantasaiset pelisäännöt valtiontuille.
- Rakennetaan vahva kansallinen teollisuusstrategia ja tehdään kunnianhimoista teollisuuspolitiikkaa, joka tukee yritysten kestävää kasvua ja vientiä. Strategian tulee tukea myös elinkeinorakenteen uudistumista siten, että pystymme hyödyntämään puhtaan siirtymän kasvavia markkinoita.
- Luodaan Suomeen aidosti kilpailukykyinen toimintaympäristö kasvuyrityksille. Huolehditaan siitä, että suomalainen sääntely ja verotus kannustavat erityisesti investointeihin ja työllistämiseen. Sujuvoitetaan investointien luvitusta ympäristönsuojelun tasosta tinkimättä.
- Suunnataan kannusteet puhtaan siirtymän vauhdittamiseen ja uuden luomiseen. Kasvavaa julkista T&K-rahoitusta on suunnattava erityisesti yritysvetoisen T&K-toiminnan tukemiseen. Myös pilotti- ja demonstraatiorahoituksen taso tulee turvata, jotta uudet ratkaisut saadaan kasvatettua teollisuusmittakaavaan. Varmistetaan yhteistyö eri hallinnonalojen välillä investointihankkeiden edistämiseksi ja huolehditaan viennin rahoituksesta.