Vähemmän pakkopaitaa julkisiin hankintoihin

Joustavammilla menettelyillä ja fiksulla ostamisella parannetaan julkisten hankintojen laatua ja säästetään rahaa. Samalla nostetaan Suomi innovatiivisten julkisten palvelujen maailman kärkeen.

Arvioiden mukaan julkisiin hankintoihin käytetään Suomessa vuosittain noin 30 miljardia euroa. Ostamalla fiksummin saamme rahalle enemmän vastinetta ja säästämme julkisissa menoissa tekemättä leikkauksia. Voimme tehdä enemmän vähemmällä.

Painopiste hinnasta laatuun ja vastuullisuuteen

Hankintalainsäädäntö pyrkii lisäämään kilpailua ja siten tuottamaan säästöjä julkiseen talouteen parantuneena laatuna ja edullisempina hintoina. Hienojen tavoitteiden taakse verhottu byrokratiapaketti saa kuitenkin aikaan lähinnä itkua ja hampaiden kiristystä.

Vuoropuhelu osapuolten välillä on monessa hankinnassa olematonta

Tilaajat kokevat menettelyn aivan liian vaikeaksi ja monimutkaiseksi ja järkevä ostaminen on hankalaa pikkutarkan sääntelyn puitteissa. Yritykset valittavat osto-osaamisen puutetta ja hankintamenettelyiden kallista byrokratiaa. Tästä syystä erityisesti monet pienet yritykset ovat rajanneet julkiset asiakkaat kokonaan myyntinsä ulkopuolelle. Yrityksiä hiertää myös se, että laadulla ja vastuullisuudella ei yleensä pärjää kilpailuissa. Ostetaan hinnalla aivan liian usein.

Vuoropuhelu osapuolten välillä on monessa hankinnassa olematonta. Ostetaan tuntematonta huppu päässä ja yritetään tarjouksessa arvailla, mitä tilaaja haluaa.

Uusi hankintalaki voi joustavoittaa hankintoja

Keväällä 2014 hyväksytty Euroopan Unionin hankintadirektiivin tärkeimpiä tavoitteita ovat:

  • hankintojen yksinkertaistaminen ja joustavoittaminen
  • byrokratian vähentäminen
  • pk-yritysten aseman parantaminen
  • laadun korostaminen

Uudessa lainsäädännössä tervetullutta on laadun korostaminen hankinnoissa. Halvin hinta määräävänä kriteerinä tarjouskilpailuissa menettää merkitystä. Laadun arviointiin liittyvät olennaisesti hankintojen elinkaaren arvioiminen sekä ympäristö-, työllisyys- ja sosiaalisten tavoitteiden huomioiminen hankinnoissa. Nämä tavoitteet pitää viedä ostamiseen niin, että ne myös käytännössä edistävät parempaa laatua ja säästyneitä kustannuksia. Ne eivät myöskään saa johtaa entistä raskaampaan byrokratiaan ja tiukempaan pakkopaitaan. Tämä tiputtaisi yhä useampia yrityksiä julkisten hankintojen ulkopuolelle.

Laatuarviointi on kokonaisuus, joka edellyttää hyvää osto-osaamista sekä markkinoiden ja toimittajien tuntemista - uudet yksityiskohtaiset lakipykälät eivät ole oikotie onneen. Toimiva laatuarviointi vaatii myös hyvää keskusteluyhteyttä toimittajien kanssa.

Byrokratian vähentämisessä ja pk-yritysten aseman parantamisessa yksi merkittävä apuväline tulee olemaan kansallisten kynnysarvojen uudelleenarviointi.  

Innovaatiokumppanuus kasvun mahdollistajana

Innovaatiokumppanuudella halutaan lisätä julkisten hankintojen innovatiivisuutta ja madaltaa kynnystä t&k-hankinnoille. Julkiselle sektorille innovaatiohankinta voi antaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kulkea julkisten palveluiden kehityksen kärjessä ja tehdä enemmän entistä pienemmillä resursseilla. Uutta kehittävät hankinnat voivat olla tärkeässä roolissa antamassa yritykselle ensimmäisen referenssin tuotteen jatkomarkkinointia varten.

Fiksu ostaminen helpommaksi

Uusi hankintalaki on todellinen mahdollisuus luoda toimiva raami järkeville hankinnoille. Mutta se edellyttää, että uuden lain punainen lanka on yksinkertaiset ja joustavat menettelyt. Emme voi enää lisätä byrokratiaa – siitä kärsisivät kaikki.

Uusi hankintalaki ei kuitenkaan pelkästään riitä. Koko asenneilmaston on muututtava menettely- ja muotokeskeisyydestä sisältöön keskittyväksi. Tämä vaatii hankinnan osapuolilta luottamusta toisiinsa. Luottamuksen edesauttaa järkevämpien hankintaehtojen käyttämistä sekä vähentää turhia ja raskaita valituskierroksia.

Uudistuksen tarkoituksena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, yksinkertaistaa hankintamenettelyjä, parantaa pk-yritysten osallistumismahdollisuuksia hankintoihin, sallia ympäristö- ja sosiaalisten näkökohtien suurempi huomioiminen, lisätä joustoa tarjousten arviointiin, selkeyttää lain käsitteitä ja turvata tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu julkisissa hankinnoissa.

Hankintalaki asettaa kilpailu- ja kuluttajaviraston valvomaan hankintoja ja tarjoamaan hankintaneuvontaa hankintayksiköille ja yrityksille. 

LISÄTIETOJA:
Veli Sinda
Asiantuntija, Liikejuridiikka
0451116541
etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi