Panostusta osaamiseen

Teknologiateollisuuden yritykset tukevat yhdessä ja erikseen suomalaista huippuosaamista myös taloudellisin panoksin.

 Vuonna 2015 Teknologiateollisuus lahjoitti neljälle tekniikan yliopistolle yhteensä 11 miljoonaa.

Teknologiateollisuus ry, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja teknologiayritykset osallistuivat noin 140 miljoonan euron lahjoituksella kahden säätiöyliopiston – Aalto-yliopiston ja TTY:n – perustusvaiheen pääomittamiseen 2010-luvun alussa.

Panostus osaamisen kehittämiseen on välttämätöntä, jotta Suomessa säilyy korkean teknologian osaaminen.