Toimitusjohtajablogi
Toimitusjohtajablogissa Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jorma Turunen ja jäsenyritysten toimitusjohtajat kirjoittavat ajankohtaisista aiheista omasta näkökulmastaan.
12.10.2011 Maan hallituksen puuttumisessa työmarkkinaneuvotteluihin sirkuksen makua
Maan hallituksen puuttumisessa työmarkkinaneuvotteluihin sirkuksen makua
Yleensä pätee ajattelu, jonka mukaan yritykset hoitavat oman kilpailukykynsä ja valtio vastaa toimintaympäristön kilpailukyvystä. Valtion rooli yritysten toimintaedellytysten turvaajana on siis itsestäänselvyys.
Surullista kyllä, Suomessa ei toimita näin. Valtio lykkää vastuun toimintaympäristön kilpailukyvystä yritysten ja heidän työntekijöidensä edustajille koplaamalla toimintaympäristön kilpailukykyä parantavat valtion päätökset siihen, miten työnantajat ja työntekijät onnistuvat palkkaneuvotteluissa. Kun veroratkaisuja myydään mahdollisina tuloveron alennuksina työntekijöille, puhutaan ostovoiman parantamisesta. Kun valtion pelimerkit kohdistuvat yritysten verojen kevennyksiin, puhutaan yritysten kilpailukyvyn parantamisesta.
Suomi on hinnoittelemassa tällä pelillä itsensä ulos globaalista kilpailusta.
Toinen esimerkki puuttumattomuudesta silloin, kun pitäisi puuttua, on hallituksen ministerille raportoiva valtakunnansovittelijainstituutiomme toiminta: lakkouhka on päällä ja lakko häämöttää vähän yli viikon päässä, mutta sovittelukutsua ei tule, vaikka osapuolet sitä toivovat.
Puuttumisen ja puuttumattomuuden lasku maksetaan taas työpaikkojen menetyksenä Suomessa. Miten kauan täällä kannattaa investoida, työllistää ja tehdä työtä?
Jorma Turunen
Toimitusjohtaja
Teknologiateollisuus ry
« Takaisin







Lisää kommentti