17
Loka
2017
Uutinen
SAK:lainen Sähköliitto on jättänyt lakkovaroituksen teknologiateollisuuteen. Liitto uhkaa lakolla lukuisia Teknologiateollisuus ry:n jäsenyrityksiä 1.11.2017 – 8.11.2017. Lakko on kohdistettu terästehtaisiin ja erityisesti voimakkaassa kasvussa oleviin yrityksiin. Lisäksi liitto ilmoitti kaikkia jäseniään koskevasta ylityökiellosta 1.11. alkaen.
10
Loka
2017
Lausunto
Valtioneuvoston asetusluonnoksessa on esitetty lievennyksiä joihinkin pieniä yksiköitä koskeviin kansallisiin vaatimuksiin. Edelleen luonnos johtaisi raskaaseen sääntelyyn, kun huomioidaan pienten laitosten, kuten varavoimalaitosten, vähäiset ympäristövaikutukset.
09
Loka
2017
Uutinen
Työ- ja elinkeinoministeriö perusti vuonna 2016 työryhmän selvittämään älyverkkojen mahdollisuuksia. Sähköjärjestelmä voi mahdollistaa kuluttajien osallistumisen markkinoille ja samalla edistää sähkön toimitusvarmuutta.
09
Loka
2017
Uutinen
Uudet energiatehokkuussopimukset vuosille 2017–2025 käynnistyivät vuoden alussa. Vuosien kokemus on osoittanut vapaaehtoiset sopimukset toimivaksi energiankäytön tehostamistavaksi Suomessa.
16
Loka
2017

Talouskasvu on vihdoin käynnistynyt vuosia kestäneen laman jälkeen. Vienti on alkanut jälleen vetää ja sen veturina toimii tuttuun tapaan teollisuus.

13
Loka
2017

Keskustelu eduskunnan vierailijalistojen ympärillä käy kuumana.

09
Loka
2017

Uuden energiamerkintäasetuksen myötä tuotteiden energiamerkintä muuttuu.

28
Syys
2017

Liikenne sähköistyy Suomessa kiihtyvään tahtiin lähivuosien aikana.

Tapahtumat

19 Loka
24 Loka
Työmarkkinakoulutukset
Original Sokos Hotel Lakeus
30 Loka
Tilaisuudet ja seminaarit
Radisson Blu Marina Palace Hotel, Turku
01 Marras
Tilaisuudet ja seminaarit
Sokos Hotel Torni Tampere
01 Marras
Tilaisuudet ja seminaarit
Sokos Hotel Torni Tampere
07 Marras
Tilaisuudet ja seminaarit
Tiedepuisto, rakennus 3 A, Temple of Challenge (4. krs)
Evondosin lääkerobotti kertoo käyttäjälle puheella, valo- ja äänimerkein, ja tarvittaessa myös tekstiviestillä, milloin asiakkaalle määrätyt lääkkeet pitää ottaa. #healthtech http://teknologiateollisuus.fi/fi/ajankohtaista/uutiset/laakerobotti-lisaa-turvallisuutta-ja-tuo-saastoja
16.10.2017, 10:58
Women in Tech Forum: Kerrotaan tekno-alalla menestyneiden naisten tarinoita. Kannustetaan esimerkein tyttöjä ja naisia alalle. Tästä täällä on kyse. Paikalla 1000 asiaan vihkiytynyttä, juontajana upea Andre Noel Chaker #wit17
11.10.2017, 10:29
Hyvää Women in Tech -viikkoa! Tytön ei tarvitse olla hyvä jätkä ollakseen hyvä tekniikassa. Katso lisää Elina Hiltusen ajatuksia blogista! #womenintechfi #wit17
10.10.2017, 9:14
Ajankohtaista

Teknologiayritysten toimitusjohtajat kertovat, mitä toimialalla tapahtuu ja ottavat kantaa yritysten näkökulmasta maailman menoon.

Teknova

Tarjoamme jäsenyrityksillemme palveluja, joiden avulla yritykset voivat kehittää, tehostaa ja parantaa omaa liiketoimintaansa. Teknova Oy koordinoi Teknologiateollisuuden jäsenpalveluja ja julkaisutuotantoa.

Talous ja tilastot

Monipuolista talous- ja tilastotietoa päätöksenteon tueksi teknologia-alan kehityksestä, tulevaisuuden näköaloista ja tarpeista.

MyTech.fi

www.mytech.fi - yli 200 tarinaa teknologia-alan ammateista. Tarinoita töistä, joita eri koulutusalojen ja -asteiden opinnoista valmistuneet yrityksissämme tekevät. Tervetuloa tutustumaan monipuoliseen työelämään MyTechissä!