Yliopistolahjoitus, tutkimus
Tiedote

Teknologiateollisuus ry lahjoittaa yliopistoille miljoona euroa

Teknologiateollisuus ry osallistuu yliopistojen varainhankintakampanjaan lahjoittamalle kymmenelle yliopistolle yhteensä miljoona euroa. Kukin yliopisto saa lahjoituksena 100 000 euroa.

Lahjoituksen saavat Aalto-yliopisto, Jyväskylän yliopisto, LUT-yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto, Åbo Akademi, Helsingin yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto UEF.

– Haluamme lahjoituksella kannustaa yliopistoja strategiseen yhteistyöhön ja vahvistamaan kumppanuuksia yritysten kanssa. Kestävä kasvu syntyy osaamisesta ja uuden luomisesta, ja tämän mahdollistamisessa yliopistot ja yritykset ovat avaintekijöitä. Nyt on se hetki, jolloin tarvitaan rohkeutta kasvuun ja uudistumiseen, sanoo Teknologiateollisuuden yrittäjyyden ja osaamisen johtaja Laura Juvonen.

Korkeakoulutus on ratkaisevan tärkeää teknologiateollisuudelle ja koko Suomelle. Työelämässä tarvitaan paljon aiempaa enemmän korkeakoulutukseen perustuvaa osaamista. Teknologia-alan yrityksiin rekrytoitavista jo 60 prosenttia on korkeakoulutettuja, ja osuus on ollut pitkään kasvussa. On perusteltua, että Suomessa lisätään korkeakoulutuksen määrää korkeakoulutuksen vision 2030 mukaisesti.

– Opiskelijamäärien merkittävän kasvun tulee ilman muuta näkyä lisäyksinä valtiontalouden kehyksissä. Raha ei kuitenkaan ratkaise kaikkea, vaan tarvitsemme korkeakoulutuksessa myös tulevaisuuteen katsovia muutoksia. Koulutuksen tuottamiseen tarvitaan yhteistyöllä saavutettavaa tehokkuutta, ja korkeakoulujen tarjonta täytyy saada vahvasti mukaan myös jatkuvan oppimisen kaupallisille markkinoille, Juvonen toteaa.

Kestävä kasvu vaatii osaamista ja TKI-panostuksia

Kestävä kasvu on mahdollista, jos meillä on tahtoa ja kykyä panostaa digitalisaatioon, vähähiilisyysratkaisuihin ja kiertotalouteen. Vuonna 2019 Suomen T&K-panostukset olivat Tilastokeskuksen mukaan kokonaisuutena 2,8 prosenttia bruttokansantuotteesta. Hallituksen tavoite on 4 prosenttia.

Olennainen kysymys on, investoivatko yritykset tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan ja investoivatko yritykset Suomeen. Investointien keskeinen katalysaattori ja mahdollistaja on yritysten ja yliopistojen tiivis yhteistyö ja pitkäjänteiset kumppanuudet.

– Haluamme kannustaa yliopistoja ottamaan vahvasti vastuuta Suomen tulevaisuuden rakentamisesta. Siihen tarvitaan tavoitteellista yhteistyötä – niin yliopistoilta keskenään kuin pitkäjänteisiä kumppanuuksia yritysten kanssa.

Teknologiateollisuuden lahjoituksen taustalla on Sitran päätös osoittaa 100 miljoonan euron kertaluonteinen panostus yliopistojen pääomittamiseen. Valtio kohdentaa sijoitukset kahdessa osassa vuosina 2020 ja 2022 eri yliopistojen kesken niiden keräämän yksityisen pääoman perusteella. Yliopistot ovat käynnistäneet vastinrahoitukseen liittyvän varainhankintakampanjan.

Teknologiateollisuus ry, sen jäsenyritykset ja 100-vuotissäätiö ovat lahjoittaneet korkeakoulutukseen viime vuosina yhteensä yli 150 miljoonaa euroa.

Lisätiedot:

Johtaja Laura Juvonen (yrittäjyys ja osaaminen), puh. 040 589 6263, twitter: @Laura_Juvonen

 

Teksti on mukana maaliskuun uutiskirjeessä.