Jukka Mandelin, Kemppi Oy
Yritystarina

”Nuorten työntekijöiden houkuttelu on yrityksen strateginen päätös” – Jukka Mandelin on tehnyt Kempillä oppilaitosyhteistyötä 23 vuotta

Yksi lahtelaisen Kemppi Oy:n menestyksen salaisuuksista on ollut strateginen päätös yhteistyön aloittamisesta oppilaitosten kanssa. Henkilöstöohjaaja Jukka Mandelin on solminut kumppanuuksia Lahden alueella, ja Kempillä käy vuosittain 40–100 harjoittelijaa. Moni jää tai palaa taloon töihin. ”Minä olen vienyt tätä viestiä kouluille, kiertänyt, pyytänyt kylään ja kehunut niin paljon kuin kerkeän.”

Hitsausalan ratkaisuja valmistavan Kemppi Oy:n kokoonpanossa näyttää siltä, mistä moni työnantaja haaveilee. Työvuorossa olevista suurin osa on nuoria miehiä ja naisia.

”Moi!” ”Terve, terve!” ”Miten menee?”

Henkilöstöohjaaja Jukka Mandelin tuntee jokaisen, kyselee kuulumiset ja toteaa tämän tästä vieraille: ”Olen hankkinut hänet tänne töihin.”

Parhaana vuonna Mandelin on palkannut Kemppiin 260 ihmistä. Kesällä tuli 43 vuotta siitä, kun sähköasentajaksi valmistunut Mandelin ajoi työhaastatteluun Start Family -pyörällä ja ihmetteli portilla tehtaan suuruutta.

Mandelin aloitti Kempissä käämijänä, myöhemmin työura vei luottamusmieheksi ja esimieheksi. Oppilaitosyhteistyöstä hän on vastannut 23 vuotta. Ensi keväänä on vuorossa eläke – tosin sen piti koittaa jo tänä syksynä. Mies vaihtuu, mutta kouluyhteistyö Kempissä jatkuu.

”Tämä on hyvä talo. Tämä on erittäin hyvä talo. Täällä saa tehdä hommia, ja jos ylittää jonkin rajan, joku vain sanoo, että nyt mennään liian nopeasti”, Mandelin kehaisee.

Oppilaitosyhteistyö ei voi olla vain mainoslause

Oppilaitosyhteistyö on ollut Kempillä aikoinaan strateginen valinta, tavoitteena uuden työvoiman saaminen. Päätöksen jälkeen hankkeeseen on varattava resurssi. Kuten nyt vaikkapa tämmöinen Jukka Mandelin.

”Strategisen ja operatiivisen päätöksen lisäksi tämä on ollut meille imagokysymys. On pidetty tärkeänä, että Kemppi tunnetaan ja tiedetään ja että meillä on yhteydet kouluihin, TE-toimistoihin, aikuiskouluttajiin ja urasuunnittelijoihin joka puolella Lahden alueella. On tehty työtä työhyvinvoinnin eteen, jotta saadaan Kemppi haluttavaksi työpaikaksi. Minä olen vienyt tätä viestiä kouluille, kiertänyt, pyytänyt kylään ja kehunut niin paljon kuin kerkeän”, Mandelin virnistää.

Jukka Mandelin, Kemppi Oy

Syntymäpäivähalaus. Kemppi oy:n hallituksen puheenjohtaja Teresa Kemppi-Vasama kuulee, että Jukka Mandelinilla on syntympäivä. ”Oppilaitosyhteistyöhön satsaaminen on yritykseltä strateginen päätös”, molemmat muistuttavat.

Kempillä käy vuosittain 40–100 harjoittelijaa. On TET-harjoittelijoita, työssä oppijoita ammattioppilaitoksista, työkokeilijoita ja työvoimapoliittisessa koulutuksessa olevia. Lisäksi omien työntekijöiden osaamista laajennetaan oppisopimuskoulutuksella.

Kempillä on myös ollut 18 vuoden ajan kummiluokka Tiirismaan koululla.

”Kummiluokka aloittaa 7. luokalla ja jatkaa kolme vuotta. Oppilaat saavat itse valita, mitä Kempin erilaisista työtehtävistä tai ammateista he haluavat seurata, ja olemme käyttäneet heitä apukäsinä tapahtumissa tai messuilla. Eräs halusi olla henkilöstöohjaaja, se oli työni huipentuma!”

Mandelin on käynyt kertomassa Kempistä myös Hollolan 7. luokilla ja hollolalaisia on käynyt Kempillä.

”Sieltä tuli ensin osa TET-hajoitteluun ja sitten kesätöihinkin. Se tuntui ihan peijoonan mukavalta. Joskus työhakemuksissa on kerrottu, että hakija on käynyt koulussa meihin tutustumassa ja silloin heille jäi sellainen fiilis, että Kemppi on hyvä paikka”, hän kertoo.

Kesätyöläisiä on saatu ”kasapäin”

Kempillä on tarvittu muun muassa koneistajia, hitsaajia, ict-asentajia, logistiikkaosaajia ja autonkuljettajia. Työnantajan markkinat ovat Mandelinin mukaan muuttuneet työntekijän markkinoiksi.

Yhteistyötä tehdään Lahden ammattioppilaitos Salpauksen kanssa, joka kouluttaa konepajayritysten kipeästi tarvitsemia osaajia. Kemppi puolestaan tarjoaa Salpauksen opiskelijoille työssä oppimisen mahdollisuuksia, kesätöitä sekä usein myös vakituisen työpaikan valmistumisen jälkeen. Kesätyöläisiä Salpauksesta on tullut ”kasapäin”.

Jukka Mandelin, Kemppi Oy, Lahti

Kummikouluja Lahdessa. Kemppi on saanut kouluyhteistyön ansiosta nuoria työntekijöitä. Nyt Kempin kummiyrityshanke laajenee Lahdessa aiempaa useampaan peruskouluun ja lukioon.

”Sieltä on tullut niin hyviä tyyppejä, että heitä on otettu meille jo ennen armeijaa vakituiseksi.”

Työssä oppimiseen kuuluu myös työhaastattelu.

”Haastattelen kaikki, jotka tulevat meille työssä oppimaan. Työhaastattelu kuuluu urapolkuun, joten haastattelukokemus auttaa nuoria eteenpäin. Mentoroinnin jälkeen seuraavassa haastattelussa on paljon helpompaa”, Mandelin kertoo.

Onnistuminen vaatii jalkatyötä ja sitkeyttä

Onnistuminen oppilaitosyhteistyössä ja nuorten houkuttelussa alalle on vaatinut paljon jalkatyötä. Mandelin on ollut vuosien ajan aktiivisesti yhteydessä oppilaitoksiin ja muihin yhteistyötahoihin.

Jukka Mandelin, vinkit, vetovoimatoimet

 

”Sitkeyttä ja määrätietoisuutta se on vaatinut. Tilaisuudesta pitää ottaa kiinni heti, kun se vähänkin avautuu, ja tavoitetta kohti on mentävä tiukasti. Ei auta, että istutaan tehtaassa ja odotellaan, josko joku koulu soittaisi. Omia työntekijöitä on ohjattava ja kuunneltava, koska opiskelijoiden ohjaaminen on vaativaa työtä”, hän toteaa.

”Kun yhteys on luotu, opettajan on tunnettava yrityksen toiminta niin hyvin, että hän näkee, kuka kavereista sopii yrityksen palapelissä minnekin kohtaan. Yrityksen on siis tehtävä töitä, jotta opettaja saa oikeaa tietoa. Yhteistyön tarvetta ei voi tarpeeksi korostaa. Se on kaiken perusta.”

”Yrityksen on tehtävä töitä, jotta opettaja saa oikeaa tietoa. Yhteistyön tarvetta ei voi tarpeeksi korostaa. Se on kaiken perusta.”

Mandelin suosittelee, että kouluilla olisi yhteistyökoordinaattoreita, jotka etsivät työssäoppimispaikkoja ja tukevat yritysyhteistyötä. Opettajille hän peräänkuuluttaa nykyistä enemmän työelämäjaksoja, koska työelämä ja teknologiat kehittyvät niin nopeasti.

”Muuttuvan työelämän tuntemus on erittäin tärkeää myös peruskoulujen opinto-ohjaajille, jotta he osaavat hakea nuorille oikeaa polkua. Tähän pitäisi ehdottomasti yhteiskunnassa satsata.”

Haussa supliikkikaveri

Yrityksen kouluyhteyshenkilön täytyy onnistuakseen tuntea oma yrityksensä melko läpikotaisin.

”Pitää olla vähän supliikkikaveri, pitää olla substanssia ja pitää jaksaa tutustua koulujen opintosuunnitelmiin. Olen ollut ammattiosaamisen toimikunnassa ja työelämätoimikunnassa, jossa oikeasti pääsi näkemään, mitä se koulun elämä on. Kouluilta, opettajilta ja koulutuspäälliköiltä saa kyllä tietoa, kun vaan rohkeasti menee kysymään”, Mandelin kannustaa.

Hän vinkkaa, että koulujen rekry- ja tutustumistilaisuudet ovat hyviä tutustumispaikkoja.

Kiinnostus alalle ei synny etänä

Nuoret eivät kiinnostu yrityksistä etänä, Mandelin muistuttaa.

”Työtä pitää päästä näkemään. Nuorten pitää päästä yritysvierailuille, heillä voi teettää yrityksistä esitelmiä, näyttää vaikkapa MyTech-videoita ja viedä heidät kuuntelemaan ammattilaisia.”

"Oleellista on päästä näkemään työelämää ja juttelemaan eri ammattilaisten kanssa."

Mandelin muistuttaa, että nuoren päätös urasta toisella toimialalla on sekin yhteiskunnallisesti tärkeää.

”Osa nuorista näkee heti, että ’tää ei oo mun homma’. Se on ihan hyvä, ettei turhaan käy viiden eri koulutuksen tai ammatin kautta ennen kuin se oma tie löytyy. Oleellista on päästä näkemään työelämää ja juttelemaan eri ammattilaisten kanssa.”

Teksti: Marjo Ollikainen

Kuvat: Liisa Takala

Lisää aiheesta:

Uutinen: Tekniikan ammatillisen koulutuksen palvelukyvystä toimialan yritysten osaamistarpeisiin tehdään laaja selvitys

Virtuaalinen vierailu kaarihitsausteollisuuden muotoilujohtaja Kemppi Oy:llä:
https://visuon.io/@mytech/kemppi