EU päätti uusista Venäjään kohdistuvista pakotteista
EU päätti 6.10.2022 uusista Venäjää koskevista pakotteista.
Päätöksillä laajennetaan edelleen Venäjään kohdistuvia pakotteita. Lisäksi pakotteita kohdistetaan Venäjän laittomasti itseensä liittämiin Ukrainan alueisiin, jotka eivät ole Ukrainan hallussa.
- Laajennetaan luetteloa rajoitusten kohteena olevista sellaisista tuotteista, jotka voisivat edistää Venäjän federaation sotilaallista ja teknologista kehittämistä tai sen puolustus- ja turvallisuussektorin kehittämistä.
- Lisätään kyseiseen luetteloon tietyt kemialliset aineet, esimerkiksi hermomyrkkyä sisältävät tuotteet, joita voidaan käyttää kuolemanrangaistukseen, kidutukseen tai muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai alentavaan kohteluun tai rangaistukseen.
- Kielletään aseiden, niiden osien sekä olennaisten komponenttien ja ampumatarvikkeiden myynti, toimitus, siirto ja vienti.
- Laajennetaan vientikielto koskemaan myös joko Venäjän federaatiosta peräisin olevia tai sieltä vietäviä terästuotteita pitkin siirtymäajoin ja määrärajoittein: esimerkiksi asetuksen 1904 liitteessä XVII lueteltujen rauta- ja terästuotteiden tuontia rajoitetaan kiintiöin ja kielletään kokonaan 30 päivästä syyskuuta 2023 alkaen (suora ja välillinen tuonti). Tarkemmat yksityiskohdat selviävät asetustekstistä ja siihen sisältyvistä liitteistä.
- Asetetaan tuontirajoituksia uusille tuotteille, joista Venäjän federaatio saa merkittäviä tuloja. Kyseistä kieltoa sovelletaan Venäjän federaatiosta peräisin oleviin tai sieltä vietäviin tavaroihin, joihin kuuluvat muun muassa puumassa ja -paperi, tietyt koruteollisuudessa käytettävät tuotteet, kuten kivet ja jalometallit, tietyt koneet ja kemialliset tuotteet, savukkeet, muovit ja kosmetiikan kaltaiset valmiit kemialliset tuotteet asetuksen liitteiden mukaisesti.
- Laajennetaan vientikieltoa lisäämällä uusia tuotteita luetteloon tavaroista, jotka voisivat edistää Venäjän teollisten valmiuksien kehittämistä. Myös uusille ilmailualalla käytettäville tavaroille asetetaan myynnin, toimituksen, siirron tai viennin rajoituksia.
- Laajennetaan myös kieltoa harjoittaa minkäänlaista liiketoimintaa tiettyjen venäläisten valtio-omisteisten tai valtion määräysvallassa olevien oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten kanssa ottamalla käyttöön unionin kansalaisille asetettu kielto toimia kyseisten oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten hallintoelimissä.
- Lisätään Russian Maritime Register of Shipping (on venäläisten ja muiden kuin venäläisten laivojen ja alusten luokitus- ja tarkastustoimintaa muun muassa turva-alalla harjoittava, valtion 100-prosenttisesti omistama laitos) niiden Venäjän valtion omistamien tai Venäjän valtion määräysvallassa olevien yhteisöjen luetteloon, joita liiketoimintakielto koskee. Kyseisen lisäyksen myötä kaikenlaisen taloudellisen hyödyn antaminen Russian Maritime Register of Shipping -laitokselle on kielletty. Edellytetään myös jäsenvaltioiden Russian Maritime Register of Shipping -laitokselle antamien valtuutusten peruuttamista.
- Laajennetaan satamiin ja sulkuihin pääsyä koskevaa kieltoa unionin alueella Russian Maritime Register of Shipping -laitoksen sertifioimiin aluksiin.
- Mahdollistetaan jatkossa öljyn ja öljytuotteiden merikuljetus Venäjältä vain, mikäli tuotteet on ostettu korkeintaan hintakatto-koalition määrittelemällä kattohinnalla.
- Kielletään tarjoamasta venäläisille tai Venäjällä asuville kryptolompakoita, -tilejä tai kryptovarojen talletuspalveluja tällaisten kryptovarojen kokonaisarvosta riippumatta.
- Laajennetaan tiettyjen palvelujen Venäjän federaatiolle tarjoamista koskevaa voimassa olevaa kieltoa niin, että kielletään arkkitehtipalvelujen ja teknisten palvelujen sekä tietoteknisen konsultoinnin palvelujen ja oikeudellisten neuvontapalvelujen tarjoaminen. ’Arkkitehtipalvelut ja tekniset palvelut’ kattavat niin arkkitehtipalvelut ja tekniset palvelut kuin tekniset kokonaispalvelut, kaupunkisuunnittelu- ja maisema-arkkitehtuuripalvelut sekä tekniikkaan liittyvän tieteellisen ja teknisen konsultoinnin palvelut. Venäjälle vietyihin tavaroihin liittyvän teknisen avun antaminen on edelleen sallittua, edellyttäen, että näiden tavaroiden myynti, toimitus, siirto tai vienti ei ole kielletty tämän asetuksen nojalla ajankohtana, jona teknistä apua annetaan.
- Kielletään ’Tietoteknisen konsultoinnin palvelut’, jotka kattavat laitteistojen asennukseen liittyvät konsulttipalvelut, mukaan lukien asiakastukipalvelut laitteistojen (eli fyysisten laitteiden) ja tietokoneverkkojen asennuksessa sekä ohjelmistojen asennuspalvelut mukaan lukien kaikki palvelut, joihin liittyy ohjelmistojen kehittämistä ja asentamista koskevaa konsultointia.
- Kielletään ’Oikeudelliset neuvontapalvelut’, jotka kattavat lakineuvonnan asiakkaille muissa kuin hakemusasioissa, joihin luetaan myös kaupalliset liiketoimet, kun asiaan liittyy laintulkintaa, osallistuminen kaupallisiin liiketoimiin, neuvotteluihin ja muuhun kanssakäymiseen kolmansien osapuolten kanssa yhdessä asiakkaiden kanssa tai asiakkaiden puolesta, sekä oikeudellisten asiakirjojen laatimisen, antamisen ja todentamisen.
Lisäksi laajennetaan pakotteet koskemaan Venäjän yksipuolisesti liittämiä Ukrainan alueita, jotka eivät ole Ukrainan hallituksen hallinnassa, sekä kohdistetaan pakotteita seitsemälle organisaatiolle ja 30 henkilölle, jotka osallistuivat keskeisesti valekansanäänestysten järjestämiseen ja alueiden laittomiin liittämistoimiin.
EU:n 6. pakotepaketin (3.6.2022) toimet
Venäjän hyökkäyksen johdosta asetetut EU:n 6-vaiheen pakotteet julkistettiin 3.6.2022. Pakotepaketti asettaa Venäjälle ja Valko-Venäjälle uusia talous- ja henkilöpakotteita:
- Raakaöljyn ja tiettyjen öljytuotteiden tuonti, osto tai siirto Venäjältä EU:hun kielletään (poikkeuksena putkia pitkin tuotava raakaöljy sekä Bulgariaan ja Kroatiaan sovellettavat poikkeukset). Luopuminen venäläisestä öljystä toteutetaan asteittain: 6 kuukautta raakaöljyn osalta ja 8 kuukautta muiden jalostettujen öljytuotteiden osalta. Myös teknisen avun tai välityspalvelujen tai rahoituksen tai rahoitusavun tarjoaminen kielletään. Putkiöljyä ei saa välittää edelleen muihin jäsenmaihin tai EU:n ulkopuolelle.
- SWIFT-maksujärjestelmän ulkopuolelle suljettavien luottolaitosten listaa laajennetaan koskemaan myös seuraavia pankkeja: Sberbank, Credit Bank of Moscow, Russian Agricultural Bank ja Valko-Venäjän kehitys- ja jälleenrakennuspankki Belinvestbank.
- EU laajentaa luetteloa henkilöistä ja yhteisöistä, joita kaksikäyttötuotteiden ja -teknologian vientirajoitukset koskevat. Mukaan lisättiin uusia organisaatioita Venäjältä ja Valko-Venäjältä (Liite 1). Lisäksi EU laajentaa luetteloa tavaroista ja teknologioista, jotka voivat edistää Venäjän puolustus- ja turvallisuussektorin teknologista kehittämistä (Liite 2).
- Päätöksellä (YUTP) 2022/884 kielletään laskentatoimen, tilintarkastus-, kirjanpito- ja veroneuvontapalvelujen sekä yritys- ja liikkeenjohdon konsultointi- ja suhdetoimintapalvelujen tarjoaminen Venäjälle. Kielletyt laskentatoimen, tilintarkastus-, kirjanpito- ja veroneuvontapalvelut kattavat liiketapahtumien kirjaamisen yritysten ja muiden puolesta; kirjanpidon ja tilinpäätösten tarkastamispalvelut; yritysten verosuunnittelun ja -neuvonnan; sekä veroilmoitusten laadinnan. Yritys- ja liikkeenjohdon konsultointi- ja suhdetoimintapalvelut kattavat yrityksille tarjotut neuvonta-, ohjaus- ja käyttötukipalvelut yrityspolitiikan ja strategian kehittämiseksi sekä organisaation kokonaissuunnittelun, -kehittämisen ja -valvonnan. Niihin kuuluvat johdon palkkiot, johdon valvonta; markkinahallintaa, henkilöresursseja, tuotannonhallintaa ja projektijohtoa koskeva konsultointi; sekä neuvonta- ja käyttöpalvelut, jotka liittyvät asiakaskuvan sekä instituutio- ja yleisösuhteiden parantamiseen.
- Uusia henkilöpakotteita kohdistetaan erityisesti epäiltyihin sotarikoksiin syyllistyneihin henkilöihin.
- Maksujen vastaanottamista on joiltakin osin helpotettu ennen 15.5.2022 täytäntöön pantujen sopimusten osalta.
- Varojen jäädyttämiseen tehdään uusi poikkeus: ”ei sovelleta varoihin tai taloudellisiin resursseihin, jotka ovat ehdottoman välttämättömiä, jotta unionin teleoperaattorit voivat tarjota sähköisiä viestintäpalveluja ja jotta voidaan tarjota tällaisten sähköisten viestintäpalvelujen toiminnan, ylläpidon ja turvallisuuden edellyttämiä liitännäistoimintoja ja -palveluja Venäjällä, Ukrainassa, unionissa, Venäjän ja unionin välillä sekä Ukrainan ja unionin välillä, ja jotka ovat ehdottoman välttämättömiä datakeskuspalveluille unionissa.”
- Jäsenvaltioiden on määrättävä pakotteiden rikkomisesta seuraamuksia, tarvittaessa myös rikosoikeudellisia.
Komission viidennen pakotepaketin (to 7.4.2022) yksityiskohdat
Komission päätöksellä asetetaan uusia vienti- ja tuontikieltoja tämän dokumentin mukaisesti. Alla on lueteltu esimerkinomaisesti vientikiellon piirissä olevia tuotteita. Yritysten on syytä tutustua huolellisesti liitteiden sisältöön. Olemme pyytäneet tullikoodeja tullilta tehtävän helpottamiseksi, mutta emme ole toistaiseksi sellaisia saaneet.
Vientikiellot:
- Teknologiat mm. oljyntuotantoon ja -etsintään, kvanttiteknologiat, mikroskoopit, monenlaiset valmistusteknologiat, mikroelektroniikan tuotantokoneet, tyhjiökoneet, kylmälaboratoriolaitteet, isot numeerisesti ohjatut työstökoneet, näihin liittyvät ohjelmistot, eräät materiaalit, yhdisteet ja kemikaalit, liite I (s.11-14)
- oljynjalostus- ja kaasun nesteytysteknologia, liite X (s. 16)
- lentopetrooli ja sen lisäaineet, liite XX (s. 29-30)
- Laaja luettelo teollisten valmisteiden ja tuotteiden vientikielloista, kuten kemikaalit, muovi- ja kumituotteet, selluloosa- ja paperituotteet, kankaat ja tekstiilit, kuljetushihnat, rakennustarvikkeet, rauta-, teräs- ja kuparituotteet, boilerit, moottorit, pumput, polttimet, uunit, nostimet, kuljettimet, puskutraktorit, kaivinkoneet, tunnelikoneet, paalutuskoneet, painokoneet, työstökoneet eri materiaaleille, generaattorit, muuntajat, signalointilaitteet, rautateiden huoltokalusto, traktorit tiekäyttöön ja muut tavarankuljetusajoneuvot, ym. liite XXIII (s. 34-65)
– siirtymäaika: voimaan 10.8.2022, jos sopimus on tehty ennen 9.4.2022
Tuontikiellot:
- merkittävää tuloa venäjälle tuottavien tuotteiden tuontikielto, liite XXI (s. 31-32)
– poikkeuksena kaliumkloridi ym. tuontiquotat 2,4M tonnia/v
– siirtymäaika: 10.7.2022 asti, jos sopimus tehty ennen 9.4.2022 - hiilen ja muiden kiinteiden fossiilisten polttoaineiden tuontikielto, liite XXII (s. 33)
– siirtymäaika: astuu voimaan 10.8.2022, jos sopimus tehty ennen 9.4.
Teknologiateollisuus tekee 11. – 21.4. jäsenyrityksille kyselyn Venäjän hyökkäyssodan ja siitä seuranneiden pakotteiden vaikutuksista liiketoimintaan. Kyselyä hyödynnetään tilannearvion tekemiseen ja tulevien toimenpiteiden suunnitteluun. Toivottavasti ehditte vastata kyselyyn kiireestä huolimatta.
EK ja SVKK järjestävät ylimääräisen infon 5. pakotepakettiin liittyen:
to 14.04. klo 14 – 15
Pakoteinfo–EXTRA
Vastaamme EU:n 5. pakotepakettia koskeviin kysymyksiin. Talous- ja henkilöpakotteiden lisäksi paketti sisältää uusia tuonti- ja vientirajoituksia sekä erityisesti logistiikkaan liittyviä rajoituksia. Asiantuntijana pakotejuristi Aleksi Pursiainen (Solid Plan Consulting). Ilmoittautuminen SVKK:n sivuilla.
Tässä myös aiemmin ilmoitetut EK:n ja SVKK:n infotilaisuudet:
ti 12.4. klo 8.30 – 9.30
Venäjän vastatoimet lännen pakotteille
Venäjä on jo ilmoittanut monista vastapakotteiksi luettavista toimista, jotka koskevat mm. valuutan ja omaisuuden myyntiä ja tiettyjen tuoteryhmien vientirajoituksia. Päivityksen Venäjän vastatoimista antaa osakas Anu Mattila Eversheds Asianajotoimisto Oy:stä. Ilmoittautuminen SVKK:n sivuilla.
ke 13.4. klo 8 – 9
Suomen hybridiuhat – mihin yritysten tulee varautua?
Geopolitiikan kiristyminen kasvattaa hybridivaikuttamisen ja kyberhyökkäysten riskiä myös yrityksissä. Uhat koskevat kaikenkokoisia yrityksiä, toimialasta riippumatta. Katso ohjelma ja ilmoittaudu.
ke 13.4. klo 9 – 10
Pakotteiden vaikutukset immateriaalioikeuksiin ja tavaramerkkeihin
Miten pakotteet tai varsinkin Venäjän vastatoimet vaikuttavat yrityksen IPR-asioihin? Onko lainsäädäntöön tullut muutoksia, tai tulossa? Mitä pitäisi ottaa huomioon exit-valmisteluissa, miten suojata immateriaaliomaisuus jatkossa? Äänessä vanhempi osakas, tavaramerkkiosaston johtaja, EU-tavaramerkkilakimies Riikka Palmos asiantuntijayritys Papula Nevinpatista. Ilmoittautuminen SVKK:n sivuilla.
to 14.4. klo 9 – 10.30
Venäjän työlainsäädäntö – sopeuttamistoimet tytäryhtiössä
Ohjelma päivittyy SVKK:n sivuille.
pe 29.4. klo 9 – 10
Hyötytietoa lännen pakotteista, Venäjän vastatoimista ja yritysten toimenpiteistä
Pakotetoimet etenevät EU:ssa ja liittolaismaissa. Myös Venäjän vastatoimista saadaan päivittäin uutta tietoa. Tervetuloa kuulemaan tilannearviot asiantuntijoilta, jotka ratkaisevat Venäjän liiketoimintojen akuutteja tilanteita päivätyökseen. Katso ohjelma ja ilmoittaudu webinaariin.
Pakotepäätöksiä 7.4.2022
EU pääsi torstaina 7.4.2022 yhteisymmärrykseen viidennestä Venäjään kohdistuvasta pakotepaketista.
Paketissa on seitsemän kohtaa:
- Hiilen tuontikielto Venäjältä, siirtymäaika 4 kk.
- Neljän venäläispankin sulkeminen kokonaan EU-markkinoilta. Pankkien osuus Venäjän pankkisektorista on 23 %.
- Venäläisten omistamien tai operoimien alusten kielto käyttää EU-maiden satamia. Kielto ei koske elintarvike-, energia- tai humanitaarisen avun kuljetuksia. Myös venäläiset ja valkovenäläiset kumipyöräkuljetukset EU-maiden alueella kielletään.
- Teknologia- ja laitevientikieltojen laajennus, mm. mikrosirut, koneet, kuljetusteknologia.
- Tuontikieltojen laajennus, mm. puu, sementti, joitakin elintarvikkeita, alkoholi.
- Venäläisten organisaatioiden osallistumiskielto EU:n julkisiin hankintoihin ja venäläisten julkisten organisaatioiden rahoituskielto.
- Uusia henkilöitä henkilöpakotelistalle.
Komissio ei ole vielä julkaissut uusinta pakettia koskevaa asetusta. Tarkemmat tiedot pakotteiden sisällöistä lisätään Teknologiateollisuuden nettisivuille ja lähetetään yrityksille, kun ne ovat saatavilla.
Yhdysvallat ilmoitti lisäpakotteista jo keskiviikkona 6.4. Sberbank ja Alfa bank asetettiin täyssulkuun, kaikki transaktiot niiden kanssa on kielletty amerikkalaisilta yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä – käytännössä myös muut maat noudattavat sulkua. Kaikki investoinnit Venäjälle kiellettiin. Henkilöpakotteita laajennettiin pääministeri Misutiniin, entiseen presidentti Medvedeviin sekä presidentti Putinin tyttäriin ja ulkoministeri Lavrovin vaimoon ja tyttäreen.
Britannia ilmoitti 7.4. uusista pakotteista. Kaikki Sberbankin varat jäädytetään. Raudan ja teräksen tuonti Venäjältä kielletään, ja investoinnit Venäjälle kielletään. Lisäksi henkilöpakotelistalle lisättiin kahdeksan nimeä, mm. Gazprombankin toimitusjohtaja Anderi Akimov sekä Novatekin perustaja Leonid Mikhelson.
Venäjän Duumassa on valmisteilla laki, jossa kriminalisoidaan Venäjän vastaisten sanktioiden toteuttaminen, rangaistuksena maksimissaan 10 vuoden vankeus. Tietoja lakiehdotuksista venäjän kielellä on tässä.
Ukraina valmistelee uutta lainsäädäntöä
Ukraina valmistelee uutta lainsäädäntöä, joka laajentaa Ukrainassa olevan omaisuuden takavarikointia venäläisistä myös muunmaalaisiin yrityksiin, joilla on toimintaa Venäjällä. Luonnos lakitekstistä on tässä.
Laki astuu voimaan 17.4.2022. Lisäksi Venäjällä toimintaa jatkavien yritysten verotus ja maksut Ukrainassa nousevat puolitoistakertaisiksi. Ukrainan Business and Trade Association UBTA on perustanut lainopillisen tiimin, joka neuvoo eurooppalaisia yrityksiä lainsäädäntömuutoksiin liittyen. Tiimin yhteystiedot löytyvät tästä.
Tilapäiset valtiontukisäännöt
Euroopan komissio on hyväksynyt 23.3.2022 tilapäiset valtiontukisäännöt EU:n talouden tukemiseksi Venäjän Ukrainaan kohdistuman hyökkäyksen johdosta. Tiedonannolla joustavoitetaan huomattavasti EU:n valtiontukisääntöjä. Joustot tehdään, jotta voidaan lieventää Venäjän hyökkäyksen EU:n talouteen aiheuttamia haitallisia vaikutuksia.
Suomessa ei ole tässä vaiheessa tehty päätöksiä komission sallimien tukimuotojen käyttöönotosta. Tiedonanto antaa kuitenkin tarvittaessa mahdollisuudet ottaa käyttöön yritystukia kriisin talousvaikutusten lieventämiseksi. Tiedonanto mahdollistaa seuraavat tukimuodot:
- Väliaikaiset tukiohjelmat max 400 000 euroa per yritys.
- Markkinahintaa edullisempia lainoja ja takauksia koskevat tukiohjelmat kuudeksi vuodeksi.
- Tuki poikkeuksellisen korkeiden sähkön- ja kaasun hinnannousun korvaamiseen 2 M€ – jopa 50 M€ per yritys.
Tietoa Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan vientituotteista
ETLA on julkaissut 29.3. selvityksen Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan vientituotteista ja niiden osuuksista maailman koko viennistä. Koko ETLAn selvitys löytyy tästä.
EK:n ja SVKK:n tulevia infotilaisuuksia:
ti 12.4. klo 8.30 – 9.30
Venäjän vastatoimet lännen pakotteille
Venäjä on jo ilmoittanut monista vastapakotteiksi luettavista toimista, jotka koskevat mm. valuutan ja omaisuuden myyntiä ja tiettyjen tuoteryhmien vientirajoituksia. Päivityksen Venäjän vastatoimista antaa osakas Anu Mattila Eversheds Asianajotoimisto Oy:stä. Ilmoittautuminen SVKK:n sivuilla.
ke 13.4. klo 8 – 9
Suomen hybridiuhat – mihin yritysten tulee varautua?
Geopolitiikan kiristyminen kasvattaa hybridivaikuttamisen ja kyberhyökkäysten riskiä myös yrityksissä. Uhat koskevat kaikenkokoisia yrityksiä, toimialasta riippumatta. Katso ohjelma ja ilmoittaudu.
ke 13.4. klo 9 – 10
Pakotteiden vaikutukset immateriaalioikeuksiin ja tavaramerkkeihin
Miten pakotteet tai varsinkin Venäjän vastatoimet vaikuttavat yrityksen IPR-asioihin? Onko lainsäädäntöön tullut muutoksia, tai tulossa? Mitä pitäisi ottaa huomioon exit-valmisteluissa, miten suojata immateriaaliomaisuus jatkossa? Äänessä vanhempi osakas, tavaramerkkiosaston johtaja, EU-tavaramerkkilakimies Riikka Palmos asiantuntijayritys Papula Nevinpatista. Ilmoittautuminen SVKK:n sivuilla.
to 14.4. klo 9 – 10.30
Venäjän työlainsäädäntö – sopeuttamistoimet tytäryhtiössä
Ohjelma päivittyy SVKK:n sivuille.
pe 29.4. klo 9 – 10
Hyötytietoa lännen pakotteista, Venäjän vastatoimista ja yritysten toimenpiteistä
Pakotetoimet etenevät EU:ssa ja liittolaismaissa. Myös Venäjän vastatoimista saadaan päivittäin uutta tietoa. Tervetuloa kuulemaan tilannearviot asiantuntijoilta, jotka ratkaisevat Venäjän liiketoimintojen akuutteja tilanteita päivätyökseen. Katso ohjelma ja ilmoittaudu webinaariin.
Pakotetietoa 18.3.2022
EU:n pakotekokonaisuus Venäjää ja Valko-Venäjää kohtaan on erittäin kattava ja tehokas. Finanssisektorin pakotteet ovat lamauttaneet kansainvälisen maksuliikenteen, pysäyttäneet investoinnit, romahduttaneet ruplan kurssin, sulkeneet pörssin, lopettaneet valuutan viennin ja voivat johtaa Venäjän ajautumiseen maksukyvyttömyyteen.
Vientikiellot koskevat puolustusteollisuutta, öljyteollisuutta, kaksikäyttötuotteita ja muita strategisia teknologiatuotteita kuten mikroelektroniikkaa, laivoja ja moottoreita, lentokoneita, navigointilaitteita ja kaikkiin näihin liittyviä varaosia, palveluja ja huoltoa. Investoinnit Venäjän energiasektorille on kielletty.
Poliitikkoihin, sotilaisiin, virkamiehiin, oligarkkeihin ja yritysjohtajiin on kohdistettu pakotteita ja näiden omaisuutta länsimaissa etsitään ja takavarikoidaan. Liiketoiminta merkittävien valtio-omisteisten yhtiöiden kanssa on kielletty. Venäisten talletuksia ja investointeja Eurooppaan on rajoitettu voimakkaasti.
Euroopan ilmatila on suljettu venäläisiltä lentokoneilta. Venäläisen propagandamedian toiminta Euroopassa on estetty. Nord Stream 2 -kaasuputkihanke on pysäytetty. Tullausarvoltaan yli 300 euron arvoisten ylellisyystuotteiden vienti EU:sta Venäjälle ja välittäminen ei-EU-maasta Venäjälle on kielletty.
Ulkoministeriön kauppapoliittinen osasto vastaa yritysten pakotteita koskeviin kysymyksiin resurssiensa puitteissa. Kysymyksiä voi lähettää osoitteella kpo-40@formin.fi. Komissio on julkaissut kysymys-vastausdokumentin koskien EU-pakotteita. Se löytyy tästä.
USA:n pakotteet vielä tiukempia
Yhdysvaltojen pakotteet ovat vielä EU-pakotteita tiukemmat. Niihin sisältyy edellä mainitun lisäksi mm. venäläisen energian tuontikielto. Yhdysvallat painostaa lisäksi Kiinaa yhtymään pakotteisiin, mikä olisi kohtalokasta Venäjän taloudelle ja kyvylle jatkaa hyökkäyssotaa.
Pakotteiden ulkopuolinenkin kaupankäynti demokraattisten maiden ja Venäjän välillä on loppumassa mainehaittojen takia ja toimintaympäristöriskien kasvaessa kestämättömiksi. Venäjän kasvun edellytykset pidemmälläkin aikavälillä ovat äärimmäisen heikot nykyisen hallinnon jatkaessa. Investointilama, aivovuoto, luottamuspula, teknologinen takamatka, muiden maiden irrottautuminen Venäjän energia- ja raaka-aineriippuvuudesta, totalitarismin syventyminen ja Venäjän eristäytyminen näivettävät maan talouden.
Talouskasvu hidastuu
Suomen talouskasvuun pakotteilla ja Venäjän kaupan tyrehtymisellä on jonkin verran vaikutuksia. Talouskasvu hidastuu tänä vuonna eri arvioiden mukaan 0,5 – 1 prosenttia aiemmista arvioista, mutta BKT-kasvun ennustetaan kuitenkin jatkuvan tänä vuonna 1,5 – 2 % tahtia. Ensi vuodelle vaikutukset voivat olla samaa luokkaa tai suuremmat.
Energiasektorilla Suomen riippuvuus venäläisestä energiasta on pienempi kuin EU:ssa keskimäärin. Isompi ongelma on energian hinnan voimakas kohoaminen, joka heikentää yritysten kannattavuutta ja kansalaisten ostovoimaa. Myös teräksen korkea hinta ja huono saatavuus heikentävät sekä valmistavan teollisuuden että rakennusalan näkymiä. Monista muistakin tuontiraaka-aineista on pulaa ja hinnat ovat jopa moninkertaistuneet. Inflaation Suomessa arvioidaan nousevan tänä vuonna 4 – 5 prosenttiin.
Euroopalle muutos tulee olemaan suuri ja moniulotteinen. Arvioita Euroopan tulevasta kehityksestä voi lukea Matti Mannosen blogista. Talousvaikutuksista voi lukea pääekonomistimme Petteri Rautaportaan blogista.
EK on teettänyt asianajotoimisto Castren & Snellmanilla hyvän kysymys-vastaus-listan usein kysytyistä kysymyksistä UKK-exit Venäjän markkinoilta. Vastauksissa käsitellään yhtiöiden osakkeiden myyntiä ja muita exit-mahdollisuuksia. Vastaukset eivät ole juridisesti sitovia, vaan jokainen kauppa täytyy luonnollisesti tutkia ja suunnitella tapauskohtaisesti.
Kertausta tulevista infotilaisuuksista:
29.3. klo 9 – 10.30, Pakotteiden vaikutus sopimusjuridiikkaan
Pakotteet vaikuttavat sopimuksiin ja niiden velvoitteisiin. Mitä voi tehdä nykyisille sopimuksille ja miten pakotteet tulisi ottaa huomioon uusia sopimuksia tehdessä? Päteekö force majeure? Miten huomioida maksujärjestelyt sopimuksissa tässä tilanteessa? Asiantuntijoina asianajotoimisto Magnusson Oy:n ja SVKK:n juristit. Ilmoittautuminen SVKK:n sivuilla.
Business Finland järjestää 5.4.2022 webinaarin RRF-mahdollisuuksista muissa EU-maissa ja miten Business Finland voi auttaa yrityksiä Euroopan markkinoille. Tilaisuudessa esitellään Business Finlandin RRF-projektitoimisto Berliinissä ja kerrotaan esimerkkejä RRF-markkinamahdollisuuksista. Linkki ilmoittautumiseen löytyy tästä.
EK on julkaissut pakotteisiin liittyvistä yleisimmistä yritysten kysymyksistä kysymys-vastaus-listan.
Pakotepäätöksiä 15.3.2022
EU:n neljäs pakotepaketti julkaistiin 15.3. Siinä kielletään rauta- ja terästuotteiden tuonti unioniin suoraan tai välillisesti, jos ne ovat peräisin Venäjältä tai ne on viety Venäjältä. Kielletään myös Venäjällä olevien tai Venäjältä peräisin olevien rauta- ja terästuotteiden suora tai välillinen ostaminen sekä rauta- ja terästuotteiden kuljetus, jos ne ovat peräisin Venäjältä tai jos ne viedään Venäjältä mihin tahansa muuhun maahan.
Ks. tuontikiellossa olevat rauta- ja terästuotteet tästä (sivut 22 – 30).
Ks. infotilaisuudet alla.
Lisäksi kielletään liiketoimet tiettyjen valtio-omisteisten yritysten kanssa, kaikki luottoluokituspalvelujen tarjoaminen venäläisille henkilöille tai yhteisöille sekä näiden pääsy luottoluokitustoimintaan liittyviin tilauspalveluihin:
OPK OBORONPROM
UNITED AIRCRAFT CORPORATION
URALVAGONZAVOD
ROSNEFT
TRANSNEFT
GAZPROM NEFT
ALMAZ-ANTEY
KAMAZ
ROSTEC (RUSSIAN TECHNOLOGIES STATE CORPORATION)
JSC PO SEVMASH
SOVCOMFLOT
UNITED SHIPBUILDING CORPORATION
Tiukennetaan vientirajoituksia, jotka koskevat sellaisia kaksikäyttötuotteita ja -teknologiaa sekä sellaisia tuotteita ja teknologiaa, jotka voisivat edistää Venäjän puolustus- ja turvallisuusalan teknologista kehittämistä.
Laajennetaan niiden Venäjän puolustukseen ja teolliseen perustaan yhteydessä olevien henkilöiden luetteloa, joihin kyseisiä rajoituksia sovelletaan.
Kielletään uudet investoinnit Venäjän energia-alalle sekä otetaan käyttöön kattava vientirajoitus, joka koskee Venäjän energiateollisuuden laitteita, teknologiaa ja palveluja, lukuun ottamatta ydinenergiateollisuutta ja energian kuljetusketjun loppupäätä. Tarkemmat tiedot uudesta säädöksestä löytyvät täältä.
Venäjältä on poistettu suosituimmuusasema EU:n kanssa käytävässä kaupassa, mikä heikentää venäläisten tuotteiden kilpailukykyä. Venäjän jäsenyydet Maailmanpankissa ja Kansainvälisessä Valuuttarahastossa on jäädytetty, eikä Venäjä voi saada näiltä tahoilta lainoja tai muita etuja. Henkilöpakotteita laajennetaan edelleen. Ylellisyystuotteiden vienti Venäjälle kielletään.
Työn tarjoaminen sotaa paenneille
Elinkeinoelämän keskusliitto EK käynnistää Työstä turvaa -hankkeen, jonka avulla on mahdollista tarjota työtä Ukrainasta sotaa paenneille ihmisille. Hanke kokoaa yrityksiä auttamaan ukrainalaisten tilapäisessä asettautumisessa ja integroitumisessa suomalaiseen työelämään. Lisätietoja tästä.
Joissakin yrityksissä on herännyt kysymyksiä henkilövarauksista poikkeusolojen varalta. EK on julkaissut asiasta tietoja, jotka löytyvät täältä.
Venäjän vastapakotteista tuoretta tietoa 15.3. pidetystä EK:n tilaisuudesta (Anu Mattila / Eversheds Asianajotoimisto Oy). Tallenne.
Pakotepäätöksiä 9.3.2022
EU laajensi 9.3. Venäjää koskevia pakotteita merenkulussa käytettävän teknologian ja tuotteiden osalta, kyse on mm. navigointi- ja radiolaitteista. Sekä EU, Yhdysvallat että Britannia ovat lisänneet uusia henkilöitä pakotelistoilleen. EU tarkensi siirtokelpoisten arvopaperien käsitettä koskemaan myös kryptovarallisuuden.
EU:n asetuksella 9.3. 2022/398 kielletään valkovenäläisten valtionyhtiöiden osakkeiden listalle ottaminen ja niihin liittyvien palvelujen antaminen unionin kauppapaikoissa. Lisäksi sillä otetaan käyttöön uusia toimenpiteitä, joilla rajoitetaan merkittävästi rahoitusvirtoja Valko-Venäjältä unioniin, kieltämällä tiettyjä määriä suurempien talletusten vastaanottaminen Valko-Venäjän kansalaisilta tai asukkailta, valkovenäläisille asiakkaille kuuluvien tilien pitäminen unionin arvopaperikeskuksissa sekä euromääräisten arvopapereiden myynti valkovenäläisille asiakkaille.
Asetuksessa myös kielletään sellaiset liiketoimet Valko-Venäjän keskuspankin kanssa, jotka liittyvät varantojen tai varojen hallinnointiin, julkisen rahoituksen myöntämiseen Valko-Venäjän kanssa käytävää kauppaa ja Valko-Venäjälle tehtäviä investointeja varten rajoitetuin poikkeuksin, sekä euromääräisten seteleiden toimittaminen Valko-Venäjälle tai käytettäväksi Valko-Venäjällä. Lisäksi suljetaan SWIFT-palvelut jo aiemmin pakotteiden kohteiksi joutuneilta pankeilta.
Venäjä ilmoitti uusista vastatoimista
Venäjä julkaisi 10.3. illalla toimenpiteitä, joihin se ryhtyy lännen pakotteiden johdosta. Puun ja hakkeen vienti Venäjältä kielletään vuoden loppuun saakka. Valuutan vaihto on keskeytetty. Lännessä valmistettujen tuotteiden vienti kielletään, yhteensä noin 200 tuotetta mm. telecom-laitteet, elektroniikka, autot, turbiinit jne. Venäjä valmistelee epäystävällisistä maista liisattujen lentokoneiden kansallistamista.
Yhtenäinen Venäjä -puolueen ehdotus Venäjältä lähtevien ulkomaisten yritysten kansallistamisesta on tarkentunut. Ehdotuksessa yritykset myytäisiin julkisella huutokaupalla. Mitään virallista ehdotusta ei hallinnolle ole tehty. Venäjä yrittää kuitenkin kaikin tavoin hankaloittaa yritysten vetäytymistä Venäjältä, joten vetäytymisessä kannattaa käyttää juridista apua, jotta vältytään paikalliseen johtoon kohdistuvilta oikeudellisilta toimilta.
Kyberhyökkäykset lisääntyneet
Suomeen kohdistuvien kyberhyökkäysten määrä on merkittävä ja lisääntymään päin. Yritysten on syytä tarkastella ja tarvittaessa vahvistaa tietoturvaansa ja kriittisten toimintojen suojausta.
Elinkeinoelämän keskusjärjestöt ottivat 10.3. kantaa Suomen Nato-jäsenyyden puolesta.
Euroopan komissio tekee pikakyselyn yritysten toimitusketjujen ja tuotannon häiriöistä ja niiden syistä. Vastausaikaa on maanantaihin 14.3. asti. Vastaamaan pääsee tästä linkistä.
Pakotepäätökset 8.3.2022
Venäläisen Severstalin joutuminen pakotelistalle on lopettanut teräksen ja rautamalmin tuonnin Venäjältä. Severstalin omistuksessa olevaa terästä ei saa ostaa Euroopassa, vaikka se olisi jo tuotu maahan.
EU-direktiivi 2001/55/EY on aktivoitu. Se asettaa Ukrainasta pakenemaan joutuvat ihmiset tilapäisen suojelun piiriin kuuluviksi, mikä mahdollistaa näille ihmisille työnteon ja opiskelun EU:ssa.
Venäjän yrityslainsäädäntö tulee ottaa huomioon Venäjän toimintaa lopetettaessa. Yrityksen lopettaminen voidaan tulkita tahalliseksi konkurssiksi, mikä aiheuttaa juridisia seuraamuksia yrityksen paikalliselle johdolle ja eräissä tapauksissa myös hallitukselle ja omistajille. Yrityksen lain mukaiseen likvidointiin voi kulua vuosi tai enemmän.
Venäjän hallitseva puolue Yhtenäinen Venäjä on esittänyt Venäjältä poistuvien ulkomaisten yhtiöiden tuotannon kansallistamista.
Venäjä on listannut epäystävällisiksi maiksi kaikki EU-maat, Yhdysvallat, Kanadan, Britannian, Ukrainan, Montenegron, Sveitsin, Albanian, Andorran, Islannin, Liechtensteinin, Monacon, Norjan, San Marinon, Pohjois-Makedonian, Japanin, Etelä-Korean, Australian, Mikronesian, Uuden Seelannin, Singaporen ja Taiwanin. Venäjän valtio, kunnat, kansalaiset ja yritykset saavat maksaa ulkomaiset velkansa näihin maihin vastedes ruplina, sikäli kun maksuerät ylittävät 10 miljoonaa ruplaa kuukaudessa. Lisäksi kaikki venäläisten yritysten transaktiot epäystävällisten maiden yritysten ja kansalaisten kanssa vaativat luvan Venäjän ulkomaisten investointien komissiolta.
Venäjä on tiukentanut ulkomaiden kansalaisten varojen takavarikointia koskevia määräyksiä, joita aiemmin voitiin soveltaa vain Yhdysvaltojen kansalaisiin. Mahdollisia toimia ovat rahojen ja omaisuuden takavarikko, kaikkien investointien ja kiinteistöjen osto- ja myyntikielto ja Venäjällä olevan omaisuuden hävittämiskielto, pakotteiden kohteiksi joutuneiden henkilöiden kontrolloimien yhtiöiden toiminnan keskeytys ja heidän toimintansa keskeytys Venäjälle rekisteröityjen yhtiöiden hallinnossa.
Visa ja Mastercard lopettavat toimintansa Venäjällä. Venäläiset kortit eivät toimi ulkomailla eivätkä ulkomaiset kortit Venäjällä. Venäläisten pankkien myöntämien korttien pitäisi jatkossakin toimia Venäjällä.
Tavaralahjoitusten lähettäminen Ukrainaan
EK koordinoi elinkeinoelämän tavaralahjoitusten lähettämistä Ukrainaan yhdessä sisäministeriön (SM) kanssa. Prosessi on seuraava:
- SM toimittaa Ukrainan viranomaisilta saamansa tiedot tarvittavista ei-sotilaallisista tarvikkeista EK:lle. EK tiedustelee jäsenliittojen kautta, onko sellaisia saatavissa joltain jäsenyritykseltä lahjoituksena.
- Mikäli lahjoitukseen halukkaita yrityksiä löytyy, tiedot merkitään listaan, joka pyydetään toimittamaan sähköpostin liitteenä EK:n yhteyshenkilö Markku Rajamäelle, markku.rajamaki@ek.fi. Myös mahdolliset tarkennuskysymykset pyydetään osoittamaan Rajamäelle (sähköposti tai puhelin 040 553 9137).
- Rajamäki toimittaa tiedot SM:lle, joka antaa tämän jälkeen ohjeet pakkaamisesta ja toimittamisesta vastaanottajalle Suomessa (SM:n ohjeen mukaan Espoo tai Helsinki). Mikäli yritys ei kykene itse huolehtimaan kuljettamisesta, tiedot kannattaa silti ilmoittaa, jolloin voidaan selvittää mahdollisuutta järjestää kuljetus muulla tavoin.
- SM huolehtii tavaran kuljettamisesta Suomesta edelleen Euroopan EU ERCC -mekanismin kautta (Emergency Response Coordination Centre). Tällä hetkellä tavara toimitetaan SM:n toimesta Suomesta Puolaan, jossa paikallinen viranomainen vastaanottaa sen ja toimittaa edelleen Ukrainaan.
Lista nyt pyydetyistä tarvikkeista löytyy tästä. Yrityksiä pyydetään ilmoittamaan Markku Rajamäelle tämän viikon aikana, mikäli listan mukaista lahjoitettavaa tavaraa löytyy. Kuljetus Ukrainaan lähtee ensi viikolla.
Pakotepäätökset 3.3.2022
EU on päättänyt (2.2.) kohdistaa Valko-Venäjälle suuntautuvaan vientiin uusia vientikieltoja. Päätökset astuvat voimaan 3.3.2022 alkaen.
Uudet Valko-Venäjän vientikiellot koskevat kaikkea sotilasteknologiaa sekä tupakkatuotteiden, kivennäispolttoaineiden, bitumisten aineiden ja kaasumaisten hiilivetytuotteiden, kaliumkloridi (”potaska”) -tuotteiden, puutuotteiden, sementtituotteiden, rauta- ja terästuotteiden sekä kumituotteiden tuotannossa tai valmistuksessa käytettäviä tuotteita.
Lisäksi päätöksessä kielletään kaksikäyttötuotteiden ja -teknologian sekä sellaisten tuotteiden ja sellaisen teknologian, jotka voisivat edistää Valko-Venäjän sotilaallista ja teknologista tai puolustus- ja turvallisuusalan kehittämistä, ja koneiden vienti Valko-Venäjälle tai käytettäväksi Valko-Venäjällä. Päätös muuttaa myös säännöksiä, jotka koskevat ennen 25. kesäkuuta 2021 tehtyjen sopimusten täytäntöönpanoa sekä kiellettyihin tavaroihin liittyvän rahoituksen ja teknisen tai rahoitusavun antamista.
Lisäksi kielletään näihin tuotteisiin ja teknologiaan liittyvän tai kyseisten tuotteiden ja teknologian toimitukseen, valmistamiseen, huoltoon ja käyttöön liittyvän teknisen avun, välityspalvelujen tai muiden palvelujen tarjoaminen suoraan tai välillisesti Valko-Venäjällä oleville luonnollisille henkilöille, oikeushenkilöille, yhteisöille tai elimille tai käytettäväksi Valko-Venäjällä, sekä niihin liittyvän rahoituksen tai rahoitusavun antaminen kyseisten tuotteiden ja teknologian myyntiin, toimitukseen, siirtoon tai vientiin tai niihin liittyvän teknisen avun, välityspalvelujen tai muiden palvelujen antaminen suoraan tai välillisesti.
Poikkeuksia mm. siviilikäyttöön tarkoitettu ydinvoima, avaruusalan yhteistyö, siviilialan televiestintäverkot ja meriturvallisuus.
Muuhun kuin sotilaskäyttöön tapahtuvalle viennille voidaan harkinnan mukaan myöntää poikkeus, mikäli sopimus on tehty ennen 3.3.2022. Hakemus on tehtävä 1.5.2022 mennessä.
EU kieltää myös puutuotteiden, sementtituotteiden, rauta- ja terästuotteiden ja kumituotteiden suoran ja välillisen tuonnin, ostamisen ja kuljetuksen Valko-Venäjältä 3.3.2022 alkaen.
Yksityiskohtaiset tiedot Valko-Venäjää koskevista pakotteista löytyvät tästä linkistä.
Myös Yhdysvallat asetti 2.3. Valko-Venäjälle teknologian vientikieltoja ja sanktioi 22 yritystä, jotka liittyvät puolustusteollisuuteen.
Sekä EU että Yhdysvallat ovat kieltäneet öljynjalostusteknologian viennin Venäjälle ja Valko-Venäjälle, mutta eivät ole toistaiseksi estäneet öljyn tuontia Venäjältä.
Sotaa pakenevat ihmiset tilapäisen suojelun piiriin
EU on aktivoimassa direktiivin 2001/55/EY toteamalla Ukrainasta pakenemaan joutuvat ihmiset tilapäisen suojelun piiriin kuuluviksi, mikä mahdollistaa näille ihmisille työnteon ja opiskelun EU:ssa. Direktiivin 2001/55/EY mukaan tilapäinen suojelu kestää vuoden ja jollei sitä lopeteta, sitä voidaan jatkaa ilman eri toimenpiteitä kuusi kuukautta kerrallaan enintään vuoden ajan.
Suojelua tarjotaan Ukrainassa asuville Ukrainan kansalaisille, siellä laillisesti oleskeleville kolmansien maiden kansalaisille tai kansalaisuudettomille, jotka ovat joutuneet pakenemaan Ukrainasta Venäjän hyökkäyksen johdosta, sekä näiden Ukrainassa asuville perheenjäsenille.
Pakotteet ja vastapakotteet hidastavat EU-maiden talouskasvua. EU:ssa on käynnistynyt keskustelu budjettikurisääntöjen jäädyttämisen jatkamisesta ja yhteisvelan lisäämisestä. Päätöksiä odotetaan toukokuussa. Myös Suomessa keskustellaan budjettikehysten venyttämisestä, ainakin puolustusmenoja ollaan valmiita lisäämään.
Tuoretta tietoa pakotteista löytyy myös Elinkeinoelämän keskusliiton sivuilta sekä ulkoministeriön sivulta Kansainväliset pakotteet.
Pakotepäätökset 2.3.2022
Sekä EU että Yhdysvallat ovat lisäämässä venäläisiin pankkeihin kohdistuvia pakotteita. Osa tai kaikki jo pakotteiden piirissä olevista pankeista tullaan irrottamaan SWIFT-järjestelmästä. Sperbankin toiminta Euroopassa loppuu.
Yhdysvallat on sulkenut ilmatilansa venäläisiltä ja venäläisomisteisilta lentokoneilta. Sulku astuu voimaan torstaina vastaisena yönä.
Britannia on ilmoittanut pakotteista valkovenäläisiä organisaatioita ja ihmisiä kohtaan.
Venäjä määräsi 28.2. vientiä harjoittavien yritysten vaihtamaan 80 % vientituloistaan rupliksi sekä kielsi kansalaisten rahansiirrot ulkomaille ja yli 10000 dollarin arvoisen ulkomaanvaluutan viennin käteisenä ulkomaille matkustettaessa.
Sota on käynnistänyt pakolaisvirran, jonka arvioidaan kasvavan suuremmaksi kuin vuonna 2015 Syyrian sodan aiheuttama pakolaisuus. EU valmistelee muutoksia viisumikäytäntöihin, jotka mahdollistavat ukrainalaisille vuoden oleskelun, opiskelun ja työskentelyn EU:ssa ilman paperisotaa. Suomessa on käynnistynyt keskustelu mahdollisuudesta tarjota ukrainalaisille opiskelijoille opiskelupaikkoja opiskelujen loppuun saattamiseksi. Monet ukrainalaiset varmasti myös hakevat työtä turvapaikkamaista.
Vain neljäsosa Suomen viennistä Venäjälle on pakotteiden piirissä, mutta rahaliikenteen toimimattomuus, ruplan arvon romahdus, logistiset ongelmat, toimintaympäristön riskit ja kasvava mainehaitta käytännössä hiljentävät kaupankäynnin. Monet suomalaiset ja kansainväliset yritykset ovat jo ilmoittaneet Venäjän toiminnan keskeyttämisestä. Paluuta entiseen ei ole odotettavissa Venäjän nykyisen hallinnon aikana.
Transitojunayhteys Venäjän ja Kazakstanin kautta Kiinaan toimii Nurminen Logisticsin ilmoituksen mukaan edelleen. Kazakstan ilmoitti 1.3., ettei se Venäjän pyynnöstä huolimatta aio lähettää joukkoja Ukrainaan.
Tuoretta tietoa pakotteista löytyy myös Elinkeinoelämän keskusliiton sivuilta sekä ulkoministeriön sivulta Kansainväliset pakotteet.
Ks. alla pakotepäätökset 25.2.2022. Siellä tietoa mm. vientirajoituksista.
Pakotepäätökset 27.2.2022
Euroopan unioni asetti sunnuntaina 27.2. uusia pakotteita Venäjää kohtaan. Venäläiset ja venäläisomisteiset lentokoneet eivät enää saa enää lentää EU:n ilmatilassa. Maanantaina 28.2. Venäjä puolestaan ilmoitti, että maan ilmatila on suljettu kaikilta EU-mailta. Tämä lopettanee Finnairin Aasian-liikenteen lähes kokonaan.
EU on lisäksi asettanut pakotteita, jotka kohdistuvat Venäjän keskuspankkiin. Keskuspankin valuuttavarannot jäädytetään ja transaktiot pankin kanssa kielletään. Jäädytys heikentää osaltaan keskuspankin mahdollisuuksia hidastaa talouden romahdusta.
Yritysten kannattaa varautua liiketoimintasuunnitelmissaan siihen, että Venäjän pakotetilanne jatkuu pitkäaikaisena, ellei valta Moskovassa vaihdu. Venäjän talous vajoaa taantumaan ja ruplan arvo säilyy alhaalla, mikä osaltaan heikentää kaupankäynnin edellytyksiä. Finanssijärjestelmään kohdistuvat pakotteet voivat pysäyttää rahaliikenteen tai vakavasti hidastaa sitä.
Valko-Venäjä on osallistumassa Ukrainaan kohdistuvaan hyökkäykseen ja joutunee lähipäivinä myös EU:n ja Yhdysvaltojen uusien pakotteiden kohteeksi.
EU-komission puheenjohtaja von der Leyen on myös ilmoittanut, että EU aikoo sulkea tietyt venäläiset pankit Swift-maksujärjestelmän ulkopuolelle. Lopulliset päätökset asiasta ovat vielä prosessissa.
Ilmatilan sulkemisen lisäksi Venäjän muista vastapakotteista ei toistaiseksi ole tietoa.
Pakotepäätökset 25.2.2022
EU:n ulkomisterit päättivät myöhään perjantaina 25.2.2022 toisesta Venäjän vastaisista pakotepaketista, joista Eurooppa-neuvosto teki poliittisia linjauksia edellisenä päivänä. Yhdysvallat julkisti oman toisen vaiheen pakotelistansa jo torstaina 24.2.
Nämä toisen pakotepaketin toimet kohdistuvat rahoitusalaan, energia- ja liikennealaan, kaksikäyttötuotteisiin sekä vientivalvontaan, vientirahoitukseen ja viisumipolitiikkaan. Myös uusia venäläisiä henkilöitä liitettiin pakoteluetteloon.
Keskeinen sisältö EU:n toisesta pakotepaketista löytyy tästä. Päätöksen tekniset yksityiskohdat selviävät puolestaan tästä dokumentista. Yksityiskohtaiseen dokumenttiin tutustuminen on välttämätöntä yrityksen arvioidessa vientiä Venäjälle.
Yhdysvaltojen torstaina 24.2. tekemät uudet pakotepäätökset löytyvät tästä. Pakotteet iskevät erityisesti venäläisiin pankkeihin ja rahoitusmarkkinoihin.
Keskeinen sisältö ensimmäisestä pakotepaketista
Euroopan unioni (23.2.), Yhdysvallat (22.2.) ja Iso-Britannia ovat käynnistäneet Venäjän vastaisia pakotteita. EU:n pakotteet kohdistuvat pankkeihin sekä muun muassa 362:een duuman jäseneen.
Euroopan unioni jäädyttää ensivaiheessa niiden pankkien varat, jotka rahoittavat Venäjän operaatioita Ukrainan separatistialueilla. Kauppa EU:n ja separatistialueiden välillä pysäytettäneen kokonaan. Lisäksi pakotteilla pyritään estämään Venäjän valtion ja hallituksen pääsy EU:n pääoma- ja finanssimarkkinoille.
Henkilöpakotteet kohdistuvat ensimmäisten päätösten jälkeen 362:een duuman jäseneen, jotka ehdottivat Ukrainan separatistialueiden tunnustamista tai äänestivät sen puolesta. Lisäksi pakotteita kohdistetaan 27 muuhun henkilöön ja toimijaan.
Yhdysvallat estää ensivaiheessa Venäjän hallituksen pääsyn Yhdysvaltojen ja Euroopan rahoitusmarkkinoille ja kohdistaa pakotteita kahteen venäläispankkiin (VEB ja Promsvyazbank) sekä niiden 42 tytäryhtiöön. Lisäksi pakotteita kohdistetaan kolmeen henkilöön, Denis Bortnikoviin, Pjotr Fradkoviin ja Vladimir Kirijenkoon sekä heidän lähipiiriinsä.
Saksa on ilmoittanut, että Nord Stream -kaasuputkihanke keskeytetään. Iso-Britannia on ilmoittanut kohdistavansa ensivaiheessa pakotteita venäläispankkeihin Rossija, IS Bank, General Bank, Promsvjazbank ja BSTDB sekä yksityishenkilöihin Gennadi Timtsenko, Igor Rotenberg ja Boris Rotenberg.
Myös Kanada, Australia ja Japani ovat ilmoittaneet asettavansa pakotteita.
Compliance-vaatimukset koskevat myös alihankkijoita
Pakotteiden kohteeksi joutuvien henkilöiden yritysomistukset todennäköisesti saastuttavat ko. yritykset kauppakumppaneina. Tämän vuoksi suomalaisten vienti- ja tuontiyritysten on syytä tehdä kunnolliset selvitykset kauppakumppaniensa taustoista ja omistuksesta. On myös huomioitava, että compliance-vaatimukset koskevat myös sekä omia alihankkijoita että omien asiakkaiden asiakkaita.
Pakotteet koskevat myös kolmansista maista tapahtuvaa vientiä.
Yleistä tietoa pakotteista voi lukea ulkoministeriön sivuilta. Ministeriö pyrkii tuottamaan sivustolle mahdollisimman pian pakotteiden yksilöinnin jälkeen vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin, ns. Q&A-dokumentin.