”Jotain on ihan pakko tehdä” – Ovatko EU:n kaavailemat hiilitullit välttämätön pakko vai silkkaa protektionismia?
Joulukuussa virkaansa astuva uusi komissio aikoo kiristää ilmastopolitiikkaa entisestään. Sen vastapainoksi suunnitellaan hiilitulleja unionin ulkorajoille. Kuva: Komissio
Odotuksen aika on ohitse. EU-vaalikausi pääsee vihdoin konkretian tasolla käyntiin, kun Euroopan parlamentin odotetaan tämän viikon torstaina sanovan kyllä uuden komission kokoonpanolle.
Näin uusi komissio voi aloittaa toimintansa saksalaisen Ursula von der Leyenin johdolla 1. joulukuuta.
Komission odotetaan ensi töikseen tarttuvan paljon hehkutettuun Euroopan viherelvytykseen eli the Green Dealiin, von der Leyenin komission tavaramerkkiin.
Green Deal sisältää ilmastoasioita monilta eri politiikkalohkoilta päästötavoitteista verotukseen ja rahoituksesta kauppapolitiikkaan.
Puheenjohtaja von der Leyen lupasi poliittisessa linjapaperissaan julkistavansa diilinsä sisällön jo toimikautensa ensimmäisen sadan päivän aikana.
Nyt Brysselissä arvuutellaan, onko komissiosta luvassa kevättalvella kasa lakiesityksiä vai vasta strategiapaperi, jossa hahmotellaan tulevia toimenpiteitä. Useaimmat lyövät vetoa jälkimmäisen puolesta.
Etenkin teollisuuden piirissä pelätään nyt, että kiire ja näyttämisen halu saavat komission lyömään saman tien lakiesityksiä pöytään ja tinkimään valmistelusta, vaikutustenarvioinnista ja sidosryhmäkuulemisista.
Operaatio globaalin pelikentän tasaus
Vihreän diilin kiistatta puhutuin esitys koskee hiilitulleja.
Uusi komissio aikoo kiristää ilmastopolitiikkaa entisestään. Sen vastapainoksi komissio suunnittelee tuontitavaralle päästö- tai hiilitulleja unionin ulkorajoille. Niiden tarkoituksena on estää hiilivuoto ja varmistaa, että eurooppalaiset yritykset voivat kilpailla globaalisti tasavertaisin edellytyksin.
Nyt näin ei ole.
Kun eurooppalainen teollisuus tupruttaa ilmaan hiilidioksidia, se maksaa hiilestä EU:n päästökauppajärjestelmän asettaman hinnan. Tällä hetkellä päästöoikeuden hinta on noin 25 euroa tonnilta.
EU:n ulkopuolisten yritysten ei tarvitse päästökaupasta välittää ja se antaa niille kilpailuedun globaaleilla markkinoilla. Päästökauppa viekottelee eurooppalaisia yrityksiä siirtämään tuotantonsa ja työpaikkansa pois Euroopasta.
Eli italialaisten kannattaa valmistaa autonsa mieluummin esimerkiksi Turkissa, tiukan ilmastopolitiikan ulkopuolella. Autot voidaan kuitenkin viedä Eurooppaan tullitta, kiitos tulliunionin.
Hiilen päästötulli velvoittaisi tuonnin maksamaan saman hiilen hinnan kuin EU-maissa valmistetut tuotteet. Samalla hiilitulli voisi komission mukaan vauhdittaa päästöjen vähentämistoimia muilla mantereilla, jotka haluavat tuoda tuotteitaan Eurooppaan.
EU voisi hiilitulleista saatavilla tuloillalisäksi rahoittaa Euroopan investointipankin muuttamista ilmastopankiksi ja paikata myös aukkoa, jonka Britannian lähtö jättää unionin budjettiin.
”Ajatus ei ole uusi”
Puheenjohtaja von der Leyenin poliittisessa linjapaperissa sanotaan, että päästötullin on tarkoitus noudattaa täysin Maailman kauppajärjestö WTO:n sääntöjä.
Päästötullijärjestelmä aloitetaan muutamasta valitusta alasta, ja sitten järjestelmää laajennetaan asteittain.
Jos suunnitelma toteutuu, EU:n hiilitullit olisivat laatuaan maailman ensimmäiset.
”Mutta itse ajatushan ei ole mikään uusi. Hiilitulleista on keskusteltu ekonomistien keskuudessa jo 20 vuotta”, huomautttaa arvostetun, talouteen keskittyvän Bruegel-tutkimuskeskuksen energiapolitiikkaan erikoistunut tutkija Simone Tagliapietra.
Hiilitullien toteutustapa on vielä täysin auki. Selvyyttä ei ole siitä, mitä tuotteita tulli suojaisi, miten tullin kohteena olevien tuotteiden hiilisisältö määriteltäisiin, miten hiilitulli yhdistettäisiin päästökauppaan tai kansallisiin hiiliveroihin tai miten komissio aikoo sovitella tullin yhteen WTO:n kauppasääntöjen kanssa.
”Meillä on paperilla vasta kaikenlaisia ideoita”, mepeille puhunut virolainen uusi energiakomissaari Kadri Simson vahvisti aiemmin marraskuussa.
Hankkeen luonnostelu on kuitenkin komissiossa täydessä käynnissä. Lakiesityksestä tulee vastaamaan italialainen talouskomissaari Paulo Gentiloni.
”Yritämme olla valmistelussa niin tehokkaita kuin vaan mahdollista”, vakuutti Gentiloni jo lokakuussa.
Esitys siis puuttuu, mutta mielipiteitä hiilitulliasiasta riittää sitäkin enemmän.
Hiilivuotoalojen lisäksi ajatusta kannattavat monet ympäristöjärjestöt ja isot EU-jäsenmaat Ranskan ja Saksan johdolla. Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Saksan liittokansleri Angela Merkel julkistivat viime kuussa yhteisen julistuksen, jossa maat kehottavat ”selvittämään menetelmiä estää hiilivuotoa, tarkemmin ottaen hiilitullimekanismin käyttöönottoa.”
”Meillä on oltava kaksi tavoitetta, hiilidioksidin hinnan korottaminen ja hiilitullit rajoilla. Yhdessä ne ovat tehokas tapa nostaa saastuttamisen kustannuksia samalla tasaten pelikenttää intialaisten, kiinalaisten tai muiden kanssa”, Macron kuvaili.
Hiilitullien puolustajiin kuuluvat myös Euroopan keskuspankin puheenjohtaja Christine Lagarde ja Nobel-palkittu taloustieteilijä Paul Krugman. Hänen mukaansa hiilen rajatulli olisi sekä laillinen että taloudellisesti fiksu ratkaisu.
EU:n päästökauppa viekottelee eurooppalaisia yrityksiä siirtämään tuotantonsa ja työpaikkansa pois Euroopasta. Kuva: komissio.
Ei kiitos, sanoo EK
Mutta monen tahon mielestä hiilitulleissa on kyse vain vihreästä protektionismista.
Elinkeinoelämän keskusliitto huomauttaa linjapaperissaan, että hiilitullien käyttöönotto olisi erittäin merkittävä järjestelmämuutos, johon sisältyy mahdollisuuksia mutta myös huomattavia riskejä niin ilmastotoimien kuin kauppasuhteiden kannalta.
”Hiilitullit saattaisivat jopa vaikeuttaa suomalaisen ilmastotehokkaan teollisuuden vientiä maailmalle”, EK linjaa.
EK on teettänyt asiaa koskevan selvityksen. Sen mukaan hiilitullit rankaisivat Suomen kaltaisia pieniä avoimia vientivetoisia talouksia.
”Hiilitullit ovat meille todella hankala kysymys”, vahvistaa Kemianteollisuus ry:n ilmasto- ja energia-asioista vastaava asiantuntija Rasmus Pinomaa.
Pinomaan mukaan esimerkiksi kemianteollisuuden kotimaiset yritykset toimivat pitkissä arvoketjuissa ja tuovat Eurooppaan raaka-aineita ja välituotteita Euroopan ulkopuolelta.
Jatkojalostuksen jälkeen yritykset vievät tuotteet maailmalle. Hiilitullit vaikuttaisivat näin väkisin lopputuotteiden hintaan. Tuloksena olisi Suomen vientiteollisuuden ja koko ketjun kilpailukyvyn heikkeneminen.
Eurooppalainen terästeollisuus on kärsinyt jo pitkään Aasian halpatuonnista. Toimialan Euroopan tason järjestön, Euroferin pääjohtaja Axel Eggert ei kuitenkaan voi käsittää EK:n ja kemianteollisuuden argumentteja.
”Eihän tuo ole rationaalista ajattelua! Oli kyse mistä tahansa tuotteesta tai sektorista, valmistajilla on oltava mahdollisuus siirtää hiilen kustannukset eteenpäin tuotteiden hinnassa.”
Eggert ei ymmärrä EK:n linjaa myöskään sen takia, että komissio ei suunnittele kaikkia sektoreita kattavaa yleistä hiilitullia vaan ainoastaan ”täsmätullia” niille toimialoille, jotka tarvitsevat hiilivuotoriskin takia suojaa.
Komission alustavien suunnitelmien mukaan kyseeseen tulisi terästeollisuuden lisäksi lannoite- ja sementtiteollisuus.
Mitä sanoo WTO?
EK:n selvityksen mukaan hiilitullit aiheuttaisivat myös kauppapoliittisia ongelmia.
”Kauppapolitiikan tilanne on maailmalla äärimmilleen jännittynyt. Uuden tullityökalun yksipuolinen käyttöönotto voi johtaa vastatoimiin, joita on vaikea ennakoida ja hallita.”
Järjestelmä rankaisisi vähemmän kehittyneitä talouksia, jotka asettuisivat vastustamaan sitä ja heittäytyisivät hankaliksi. Kauppasodan riski on EK:n mukaan hyvin suuri.
EK huomauttaa, että samoin on auki se, kuinka hiilitulli saataisiin ylipäätään toteutettua WTO-sääntöjen mukaisesti.
Siksi EK pyytää komissio laittamaan nyt jäitä hattuun.
”Tässä tarvitaan nyt erityisen huolellisia vaikutustenarvointeja ja riskianalyysiä”, selvitys suummaa.
Elinkeinoelämän keskusliitto kehottaa komissiota hiilitullien sijaan vahvistamaan entisestään päästökauppaan liittyviä suojakeinoja, joilla ehkäistään ulkoa tulevan viennin aiheuttamaa kilpailuhaittaa.
Toisin sanoen EU:n pitäisi pönkittää päästökaupan ilmaisjakoa ja sähkön hinnannousun kompensointia. Myös epäreiluun valtiontukeen kohdistuvien tuontisuojainstrumenttien käyttöä pitäisi EK:n mielestä tehostaa.
Euroferin Eggertin mielestä WTO- ja kauppapolitiikkaongelmiin vetoaminen on turhaa.
”Emme voi tyrmätä hiilitulleja etukäteen sanomalla, että ne eivät ole WTO:n sääntöjen mukaisia. Niin kauan kun WTO ei ole tehnyt asiassa päätöstä, kukaan ei voi sanoa noin.”
Globaalit kauppasäännöt kieltävät tuonnin syrjinnän. Hiilen rajatulli voitaisiin Eggertin mukaan kuitenkin sallia WTO:ssa käyttämällä perusteena ympäristönsuojelua.
”Niin kauan kun emme syrji tuontia, ei tässä ole ongelmaa”, alleviivaa Euroferin pääjohtaja.
Käytännön toteutus iso kysymysmerkki
Myös Bruegelin talouspoliittista tutkimusta johtavan Guntram B. Wolffin mielestä hiilitullit voidaan rakentaa WTO-sääntöjen mukaisiksi.
”Ne ovat toteuttavissa tavalla, joka ei diskriminoi Euroopan ulkopuolista tuotantoa ja lietso kauppasotaa. Päinvastoin, jos hiilitulleja ei peritä, EU diskrimoi eurooppalaista tuotantoa ja suosii ulkomaalaista”, Wolff toteaa blogikirjoituksessaan.
Pohjana voisi olla Wolffin mukaan arvonlisäveron kaltainen järjestelmä. Eli kaikista EU-markkinoilla myytävistä tuotteista perittäisiin vero sen mukaan, kuinka paljon hiilidioksidipäästöjä niiden tuottaminen on aiheuttanut.
”Toki tällainen kasvihuonekaasupäästö-alv vaatii paljon valmistelua, mutta se on tehtävissä”, uskoo Wolff.
Jotta vero voitaisiin periä, valmistajien olisi laskettava ja kirjattava muistiin jokaisen valmistamansa tuotteen CO2-sisältö.
Kuulostaa aika monimutkaiselta. Ideologiset kiistat sikseen, hiilitullien kohdalla isoin ongelma liittyykin niiden käytännön toteutukseen: miten tuotteen hiilijalanjälki mitataan EU:n rajalla? Miten hiilitullien suuruus lasketaan oikeudenmukaisesti?
Jos perusteena käytetään sitä, paljonko hiiltä yksittäinen tuote sisältää, edessä on vaivalloinen tie määritellä oikea metodologia.
Ylipäätään hiilitulleihin liittyy paljon avoimia kysymyksiä, joihin nykyisellään ei löydy vastauksia: Kuinka Euroopan ulkopuoliset tuottajat velvoitetaan raportoimaan päästöistään? Kuka tarkistaa näiden raporttien paikkaansa pitävyyden?
Entä tarvitaanko kansainvälinen sopimus, joka asettaa mittausstandardit? Tai kuinka syvälle arvoketjussa tulisi mennä tuotteen hiilijalanjäljen määrittämisen suhteen?
Terästeollisuus ei pysty odottamaan enää hetkeäkään, tarvitsemme hiilitullit nyt, sanoo Euroferin pääjohtaja Axel Eggert. Kuva: Eurofer
”Emme voi odottaa enää kauempaa”
Euroferin Eggert huomauttaa, että hiilitulleissa olisi kyse vain rajoitetusta, siirtymäkauden pituisesta ratkaisusta.
”Pidemmällä aikavälillä on toki löydettävä kestävämpi ratkaisu. Kun meillä on kriittinen massa vähähiilistä tai hiilineutraalia terästä markkinoilla tai riittävän paljon vähähiilisiä tuotantolaitoksia, voimme siirtyä toisenlaiseen järjestelyyn.”
Pidemmän aikavälin ratkaisu voisi olla esimerkiksi standardien luominen. Mutta sellaiseen tilanteeseen pääseminen vie Eggertin mukaan vielä kauan aikaa.
Terästeollisuus ei ainakaan pysty odottamaan enää hetkeäkään.
”Tarvitsemme rajalle hiilitullin nyt, emme pysty odottamaan viittä, saati kymmentä vuotta”, sanoo Eggert.
Kymmenen vuoden päästä eurooppalainen teräs olisi jo ”yksinkertaisesti potkaistu pois maailmanmarkkinoilta”.
”Lyhyellä aikavälillä emme näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin hiilitullit. Mikä sellainen vaihtoehto muka olisi?”
Myöskään Wolffin mukaan nykymeno ei voi jatkua.
”EU kehuskelee, että se on onnistunut irrottamaan toisistaan taloudellisen kasvun ja päästöjen kasvun. Tämä ei pidä paikkaansa.”
Wolff huomauttaa, että Eurooppaan suuntautuva tuonti on jo nyt paljon hiili-intensiivisempää kuin vienti.
”Jos saavutamme päästöleikkaustavoitteet sillä, että siirrämme saastuttavan teollisuuden pois Euroopasta, maapallo ei hyödy tästä mitenkään.”
Hiilivuoto on todellinen ongelma
Eggert ja Wolff ovat samaa mieltä siitä, että hiilivuoto on todellinen, kouriintuntuva ongelma.
”Hiilikustannukset ovat eurooppalaisille yrityksille jo todella suuret ja sillä on näkyviä vaikutuksia. Päästöoikeuden hinta on meille jo nyt liian kallis”, sanoo Eggert.
Terästonnin valmistaminen tuottaa noin 1,8 tonnia hiilidioksidia. Nykyisellä päästöoikeuden hinnalla eli 25 eurolla siitä aiheutuu noin 45 euron marginaalikustannukset.
Päästöoikeuksien hintataso ja halvan teräksen dumppaus Euroopan markkinoille on johtanut tilanteeseen, jossa monet eurooppalaiset teräksentuottajat ovat leikanneet tai harkitsevat tuotannon supistamista.
Esimerkiksi Suomessa SSAB:n tehdas Raahessa on leikannut vuonna 2019 tuotantoaan 1,3 tonnia. Kaikkiaan Euroopassa on leikattu tuotantoa tänä vuonna yhteensä kahdeksan miljoonaa tonnia.
Vuoden 2009 jälkeen teräsmasuuneita on suljettu pysyvästi 15 miljoonan tonnin kapasiteettia vastaava määrä.
Samaan aikaan teräksen tuonti Eurooppaan kasvaa koko ajan. Eurooppaan tuodaan 30 miljoonaa tonnia terästä ja Euroopasta viedään vuodessa noin 20 miljoonaa tonnia.
Indonesiaan valmistui hiljattain valtiontuella valtava, pelkästään vientimarkkinoille suunnattu ruostumattoman teräksen tuotantolaitos. Sen kapasiteetti riittää pumppaamaan Eurooppaan kolme miljoonaa tonnia terästä vuodessa.
Indonesian tuotanto iskee kovaa esimerkiksi Outokumpuun.
Komissio ei ole seissyt tilanteessa tumput suorina, mutta vuonna 2018 asetetut kaupan suojatoimet eivät ole purreet, koska teräksen kysyntä on laskenut ja suojatullin taso on asetettu liian korkealle tasolle.
”Reilut pelisäännöt, ei protektionismia”
Eggert muistuttaa, että eurooppalainen terästeollisuus on ylivoimaisesti maailman puhtainta ja EU tukee teknologian kehitystyötä laajasti. Tutkimusohjelma Horizon Europen alainen Clean Steel -kumppanuus on tästä yksi esimerkki.
Mutta jatkuvan kehitystyön rinnalle olisi terästeollisuuden mukaan välttämätöntä saada EU-sääntelyä.
EU:n on nyt Eggertin mukaan näytettävä, miten eurooppalainen teollisuus voi selvitä ilmastohaasteesta ilman, että se joutuu sulkemaan tehtaita Euroopassa ja menettämään globaalia markkinaosuuttaan.
”Jos olemme yhtenäisiä, Euroopalla on paljon voimia, olemme iso markkina. Tätä ei nyt käytetä hyväksi riittävästi”, haastaa Eggert.
”Meidän ei tarvitse pelätä kostoa. Come on, kaikki haluavat viedä Eurooppaan.”
Eurooppa tuottaa tunnetusti vain kymmenen prosenttia globaaleista päästöistä, mutta Eggert on varma, että jos hiilitullit saadaan toimimaan tehokkaalla tavalla, EU saa seuraajia.
Rajahyvitystä ei Eggertin mukaan tietenkään tarvitsisi maksaa, jos Euroopan ulkopuolinen tuottaja on mukana EU:n päästökaupan kaltaisessa järjestelmässä ja pystyy osoittamaan, että tuotanto on yhtä puhdasta kuin eurooppalainen.
”Haluamme vain reiluutta, emme protektionismia.”
Aasialaiset pumppaavat Eurooppaan halpaa terästä. Se osuu kipeästi esimerkiksi ruostumatonta terästä valmistavaan Outokumpuun. Kuva: Outokumpu
Hiilivuodosta ei ole todistusaineistoa
Terästeollisuuden ahdingosta huolimatta hiilitullit ovat Bruegelin energia- ja ilmastotutkija Tagliapietran mielestä väärä ratkaisu.
”Hiilitullit ovat mielenkiintoinen ajatus teoreettisella tasolla, mutta voi vain kysyä, miksi 20 vuoden aikana mikään maa ei ole ottanut mallia käyttöön?”
Tagliapietra huomauttaa, että ensin EU-maiden pitäisi löytää keskenään yksimielisyys siitä, miten tuontia koskeva hiilitulli lasketaan. Laskentamallista sopiminen olisi vaikea harjoitus ja se veisi aikaa, mutta Tagliapietran mukaan se olisi vielä tehtävissä.
”Sen sijaan se todellinen kysymys kuuluu: onko meillä todisteita laajamittaisesta hiilivuodosta Euroopassa?”
Tutkijan mukaan vastaus on ei.
”Tällainen todistusaineisto puuttuu. Entä alkaako hiilivuoto isossa mittakaavassa, jos päästöoikeuden hinta nousee 40 euroon tonnilta? Siihenkään emme tiedä vastausta.”
Suomessa asiaa on selvittänyt Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT. Sekään ei selvityksessään löytänyt selkeää näyttöä hiilivuodon puolesta.
Komission pitäisikin Tagliapietran mukaan aloittaa ongelman monitoroinnista. Olisi selvitettävä, kuinka paha ongelma hiilivuoto oikeasti on.
”Ennen kuin tiedämme luotettavan vastauksen, miksi ihmeessä EU ottaisi saman tien käyttöön ydinasevaihtoehdon eli hiilitullit?”
Tagliapietra muistuttaa, että kymmenen vuotta sitten kaikki panikoivat samalla tavalla kuin nyt. Silloin pelättiin, että eurooppalainen teollisuus siirtyy Yhdysvaltoihin halvan energian perässä, koska jenkkiläisen liuskekaasun hinta oli kolmannes eurooppalaisesta.
”Mutta tapahtuiko vuotoa? Ei.”
Tutkijan mukaan korkeammalla hiilen hinnalla on jopa vähemmän vaikutusta kuin energian hinnalla.
”Meillä ei ole varaa hukata viittä vuotta keskustelemalla ja valmistelemalla hiilitulleja ja jättää kaikki muut ilmastotoimenpiteet toteuttamatta. Sillä jos haluamme rakentaa hiilitulleista aidosti toimivan, kestävän järjestelmän, valmistelutyö vie vuosia”, painottaa Tagliapietra.
EU:n pitäisi hiilitullien sijaan käyttää muita, jo olemassa olevia työkalujaan.
”EU:n tulisi rahoittaa paljon nykyistä enemmän eurooppalaisten yritysten innovaatio- ja kehitystoimintaa niiden etsiessä vähähiilisiä vaihtoehtoja ja uusia teknologioita.”
Yksi esimerkki on EU:n vihreän investointien ohjelma.
”Se täytyy nyt saada lentoon. Vihreillä investoinneilla on kiire ja yksityistä ja julkista rahaa tarvitaan paljon enemmän kuin kuin von der Leyenin laskemat 100 miljardia vuodessa.”
Hiilitullien vastustajat kehottavat keskittymään päästökaupan vahvistamiseen. Kuva: Nikola Belopitov/Pixabay.
”Kyllä me jotain teemme”
Lisäksi Taglapietra panostaisi EU:n päästökauppajärjestelmän vahvistamiseen.
”Jos saisimme hinnan nykyisesti 25 eurosta 40 euroon, päästökaupasta saativat tulot kasvaisivat 25 miljardista 180 miljardiin.”
Tuloja voitaisiin Taglapietran mukaan käyttää esimerkiksi kompensoimaan vähätuloisille ihmisille kunnianhimoisesta ilmastopolitiikasta koituvia kustannuksia.
”Sveitsissä hallitus tukee jo köyhempiä tai maantieteellisesti syrjässä asuvia kansalaisia rahallisesti tällä tavalla.”
Komission virkamies muistuttaa, että hiilitullien käyttöönotto vaatisi joka tapauksessa päästökauppajärjestelmän perusteellista uudistamista. Energiaintensiiviselle teollisuudelle myönnettävistä ilmaisista päästöoikeuksista olisi komission mukaan luovuttava.
”Jos EU:lla on hiilen rajatulli, mikä olisi silloin ilmaisten päästöoikeuksien myöntämisen tarkoitus?” kysyy vanhempi EU-virkamies.
Tämä ei tietenkään käy terästeollisuudelle. Se ei halua luopua nykyisestä kompensaatiosta.
”Jos nykyiset ilmaiset päästöoikeudet pidetään voimassa, meillä olisi ainakin siirtymäkauden ajan tasapuoliset toimintaedellytykset markkinoilla EU:n ulkopuolisten kilpailijoiden kanssa”, perustelee Euroferin Eggert.
Eggert huomauttaa, että yhdessä päästökauppakompensaation kanssa hiilitullit pystyttäisiin pitämään riittävän alhaisella tasolla ja välttymään näin kauppasodan lietsonnalta.
Brysselissä ei puhuta enää hiilitulleista vaan carbon border adjustment -mekanismista eli hiilen rajahyvitysjärjestelmästä. Kyseessä on kuitenkin sama asia.
Virkamiehen mukaan komissiossa vallitsee syvä yksimielisyys siitä, että ”jotain nykytilanteelle on kyllä pakko tehdä”.
”Jotain me kyllä teemme. Tahtotila on kova”, luvataan komission päärakennuksen ylimmästä kerroksesta.
Sen tarkempia vastauksia komissiosta ei toistaiseksi saa. Kaikki kohauttelevat olkapäitään: nyt on vain odotettava, että uusi komissio aloittaa virkakautensa ja lyö esityksensä pöytään.
INFOBOKSI
Vihreä diili uudistaa talouden
- Hiilitullit EU:n ulkorajoille.
- EU:n vuoden 2050 ilmastoneutraaliustavoite kirjataan lakiin.
- EU:n energiaverotus uudistetaan.
- Lisätään ilmastorahoitusta ja mm. tuetaan Kestävä Eurooppa -investointiohjelmalla miljardin euron investointeja vuosikymmenen aikana.
- Ilmastositoumukset, joilla osallistetaan yhteiskuntaa.
- Vuoden 2030 päästövähennystavoitteen (40 %) kiristys; ensin 50 %:iin ja sitten selvitys 55 %:n tavoitteesta.
- Päästökaupan laajentaminen merenkulkuun, liikenteeseen ja rakentamiseen.
- Kestävän rahoituksen kriteerit.
Teksti: Heli Satuli / MustRead
