Hydroline
Yritystarina

”Kasvu ei ole vaihtoehto, se on välttämättömyys” – Kasvuyhtiö ponnisti Kuopiosta maailmalle

”Pienillä metallialan yrityksillä on kaksi vaihtoehtoa: antaa toiminnan vähitellen hiipua tai kehittyä. Kehittyminen tarkoittaa uudistumista, kasvua ja kansainvälistymistä. Valitsimme jälkimmäisen”, perheyritys Hydroline Oy:n toimitusjohtaja Mikko Laakkonen kertoo.

Vuoden 2020 visiossa yhtiön liikevaihto on saavuttanut 70 miljoonan euron rajapyykin. Maailmalla hydrauliikan markkinat kasvavat viiden prosentin vuosivauhdilla, ja Hydroline aikoo napata siitä oman osuutensa. ”Olemme kasvaneet joka vuosi vähintään 10-15 prosenttia. Haemme jatkuvasti uusia asiakkaita uusilta segmenteiltä ja investoimme sekä laitteisiin että tuotekehitykseen, jotta pystymme vastaamaan asiakkaiden odotuksiin.”

Hydrolinen asiakkaat ovat merkittäviä toimijoita sekä Suomessa että maailmalla. Muun muassa kaivoslaitteita valmistavat Sandvik ja Normet, metsä- ja maatalouslaitteita valmistavat John Deere, Valtra ja Agco, nostolaitefirmat Hiab ja HMF sekä tunnetut suomalaiset suuryhtiöt Valmet ja Patria ovat yhtiön asiakkaita.

Eritoten huoltoliiketoiminnan osuus on lisääntynyt. Elinkaariajattelu on osa yrityksen toiminta-ajatuksen ydintä. Tuotteisiin lisätään jatkuvasti lisää älyä, jolloin ne pystytään ottamaan huollettavaksi ja uudelleenvalmistukseen ennen kuin laite hajoaa ja asiakkaalle tulee tuotantoon katkoksia. Ennakoiva huolto lisää myös työturvallisuutta merkittävästi.

”Tämä on meille selkeä kilpailuvaltti”, Laakkonen toteaa.

Kaksi tehdasta, erilaista osaamista

Yhtiö perusti tehtaan Puolaan vuonna 2014, Puola antaa paremman mahdollisuuden päästä Euroopan markkinoille. ”Voi ajatella, että Puolan yksikkö on koko yhtiölle mahtava käyntikortti Eurooppaan.”, Laakkonen toteaa. Isompien markkinoiden äärellä keskitytään volyymituotantoon. ”Suomessa pääpaino on räätälöityjen, korkeampaa osaamista edellyttävien tuotteiden valmistamisessa”, Laakkonen kertoo. ”Osaaminen on täällä korkeampaa.”

Robotteja Hydrolinellä

Robotteja Siilinjärven Vuorelassa

Suomessa Hydrolinen johtamista viedään jatkuvasti ei-hierarkisempaan suuntaan. Tavoitteena on, että työntekijät ovat itsenäisiä osaajia ja esimiehen rooli muuttuu tehtävien antajasta ja valvojasta mahdollistajaksi. Puolassa toiminta on perinteisempää, mutta tavoitteena on kehittää myös siellä työkulttuuria modernimmaksi.

Tekninen osaaminen on tuotannon edellytys, mutta se ei yksin riitä pitämään kasvuyritystä pystyssä. Myyjillä on keskeinen rooli menestyksen saavuttamisessa. ”Jos jää odottelemaan tilauksia puhelimen ääreen, voi helposti käydä niin, että puhelin ei kohta enää soi”, Laakkonen toteaa. Myyjien rooli ja merkitys korostuu, kun yritys hakee kansainvälistä kasvua.

Uusia robotteja ja tehtaan laajennuksia

Hydroline kasvaa paitsi Puolassa myös Siilinjärven Vuorelassa. Suomen tehdasta on laajennettu 2000 neliöllä ja 12 miljoonan euron investointiohjelma on käynnissä. Tehtaaseen on lukuisia uusia robotteja ja vaikka tuotteet ovat pitkälti räätälöityjä, automaatioaste nousee investointien myötä jo miltei 50 prosenttiin. Nykyiset laiteinvestoinnit sallivat liikevaihdon kasvattamista edelleen, eli kasvuhakuista myyntiä jatketaan globaaleilla markkinoilla.

”Tuotannon lisäksi panostamme LEOn kehittämiseen”, Laakkonen kertoo. Hydrolinen innovaatio LEO eli Lifecycle Efficiency Online lisää sylintereihin älyä ja auttaa tehostamaan valmistusta sekä huoltotoimintaa ja tuotantoprosesseja. ”Olemme menossa suuntaan, jossa sylinteri on yhä itsenäisempi toimilaite.”  

Tässäkin konepajassa koneistetaan, sorvataan ja hitsataan edelleen, mutta yhä useammin Hydrolinelle rekrytoitavat hallitsevat lisäksi automatisaatiota, robotisaatiota ja datan käsittelyä. Henkilöstön osaamisen jatkuva kehittäminen on edellytys sille, että konepaja pysyy mukana kovassa kansainvälisessä kilpailussa.

”Pikavoittoja on tässä työssä turha odottaa, ja uusien asiakkuuksien hankkiminen ja markkinoiden valtaaminen on kovaa työtä. Kasvu ei kuitenkaan ole vaihtoehto, vaan välttämättömyys. Kasvun avulla pysymme kiinni tässä bisneksessä ”, Laakkonen toteaa.

Teksti: Nora Elers
Kuvat: Hydroline

Artikkeli on mukana Teknologiateollisuuden marraskuun uutiskirjeessä.