Maat järjestykseen digitalisaatiossa – Suomi kolmantena Norjan ja Yhdysvaltojen perässä

Tiedote
Suomen digitaalisuuden astetta selvitettiin 22:ta maata vertailevassa Digibarometrissä nyt viidettä kertaa.  

Tämän vuoden Digibarometri-tutkimuksessa Suomi putosi viimevuotiselta hopealta pronssille. Yhdysvallat harppasi kuudennelta sijalta toiseksi, Suomen ohi. Norja jatkaa kärjessä. Ruotsi ja Tanska menettivät sijoituksiaan viime vuoteen verrattuna ja löytyvät nyt sijoilta viisi ja kuusi.

Suomi oli Digibarometrin ykkönen vuonna 2016, sittemmin sijoitus on tippunut yhdellä vuosittain.

– Kyse ei ole siitä, että Suomi olisi digitaantumassa. Vertailumaissa kehitys on kuitenkin ollut jonkin verran rivakampaa, sanoo Digibarometrin toteuttaneen Etlatiedon toimitusjohtaja Petri Rouvinen.

– Digitaalista tulevaisuutta on rakennettava globaaliin vaikuttavuuteen nojautuen. Tietopolitiikan, lainsäädännön ja verkkoratkaisujen on tuettava uusia käyttäjälähtöisiä digitaalisia palveluita. Tavoite ei voi olla muu kuin se, että Suomi on tässä edelläkävijä, toteaa keynote-puheen Digibarometrin julkistustilaisuudessa pitänyt liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

– Datatalous perustuu datan hyödyntämiseen. Jaettujen käyttöoikeuksien kautta datan hyödyntäminen leviäisi nopeammin ja laajemmin. Siksi se on tavoiteltavaa. Datatalous on kestävää vain, jos yksilön oikeuksia kunnioitetaan. Hyvillä tietosuojakäytännöillä rakennetaan luottamukseen perustuvaa digitaalista liiketoimintaa. Hyvä tietosuoja on velvollisuuden sijaan mahdollisuus, Berner jatkaa.

Suomalaisyritykset kärsivät rekrytointivaikeuksista

Digibarometrissa mitataan digitaalisuuden yhteiskunnallista hyödyntämistä ja maat laitetaan järjestykseen 36 muuttujan perusteella. Mittaus toteutetaan kolmella tasolla – edellytykset, käyttö ja vaikutukset – sekä kolmella pääsektorilla – yritykset, kansalaiset ja julkinen sektori.

Kaikkina vuosina Suomen Digibarometri-sijoitusta on pönkittänyt tasaisuus eri ulottuvuuksissa. Tämän vuoden Digibarometrissa Suomen edellytykset digitaalisuuden hyödyntämiseen ovat maailman toiseksi parhaat. Käytössä ja erityisesti vaikutuksissa sijoitumme hieman heikommin. Suomessa on esimerkiksi moniin muihin maihin verrattuna korkea ICT-pääoman taso, mutta sen vaikutus talouskasvuun on vertailumaiden heikoimpia.

Yritykset on aiemmin ollut Suomen johtava digisektori. Nyt suomalaisyritysten asema heikkenee suhteessa kansainvälisiin verrokkeihin. Esimerkiksi norjalaisyrityksiä selvästi yleisemmät ICT-osaajien rekrytointivaikeudet rajoittavat suomalaisten yritysten menestystä. Julkinen sektori säilyttää hyvän asemansa, kansalaisten kohdalla taas Suomen suhteellinen asema heikkenee yhdellä pykälällä viimevuotiseen verrattuna.

Liiketoimintamallit pitäisi miettiä uusiksi diginäkökulmasta

Digibarometri 2018 -julkaisussa on kolme teemaosiota. Näistä ensimmäisessä esitellään elinkeinoministeri Mika Lintilän käynnistämän tekoälyohjelman alle perustetun tekoälykiihdyttämön työkalu, jolla yritykset voivat kartoittaa tekoälyvalmiuksiaan ja hahmottaa suuntaa valmiuksiensa kehittämiseen. Toisessa teemaosiossa Googlen ja Vainu.io:n tutkijat esittelevät viitekehyksen myynnin ja markkinoinnin digitransformaation hahmottamiselle ja mittaavat tähän liittyviä valmiuksia Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Kolmannessa teemaosiossa Aalto-yliopiston ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkijat kartoittavat nykyistä parempia tapoja organisoida tiedon jakamisen markkinoita, mikä onnistuessaan vähentäisi nykyisten digijättien valtaa ja lisäisi taloudellista hyvinvointia Suomessa.

Rouvinen muistuttaa, että Suomi on ollut mitalisijoilla koko Digibarometrin historian ajan.

– Suomen keskeinen haaste on se, että digitaalisuuden edellyttämiä syvällisiä toimintatapamuutoksia tehdään edelleen laiskasti – uudet ratkaisut tuodaan organisaatioihin ilman uuden teknologiaan edellyttämiä muutoksia eikä liiketoimintamalleja mietitä uudestaan digin tuomien mahdollisuuksien näkökulmasta. Tällöin osa hyödystä jää saavuttamatta. Suomi toki hyötyy digistä, mutta ei saa siitä mitään erityistä kilpailuetua suhteessa lähimpiin verrokkimaihin.

Digibarometeri 2018 -raportti (pdf)

Lisätietoja:

Petri Rouvinen

Toimitusjohtaja, Etlatieto Oy

050 367 3474, etunimi.sukunimi@etla.fi

Suomen digitaalista asentoa kuvaava ja ennustava Suomen Digibarometri julkaistiin nyt viidettä kertaa. Sen toteutti Etlatieto Oy. Digibarometrin ovat tilanneet Business Finland, liikenne- ja viestintäministeriö, Teknologiateollisuus ry ja Verkkoteollisuus ry.

Seuraa Twitterissä: #Digibarometri