Teknologiateollisuuden uudet johtajat: Suomen etu on innostava ja inspiroiva arvo

Artikkeli
Teknologiateollisuuden uusi toimitusjohtaja Jaakko Hirvola ja työmarkkinajohtaja Minna Helle kertovat, mitkä asiat houkuttelivat heitä töihin Suomen pitkäaikaisen edun puolestapuhujiksi.

Tervetuloa Teknologiateollisuuteen! Mikä vaikuttajaorganisaatiossamme sinua eniten houkutteli?

Minna Helle: Olen maailmanparantaja. Haluan, että Suomesta tulee parempi paikka ihmisille. Näen, että Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtajana voin saada asioita vietyä jälleen parempaan suuntaan. Lisäksi haluan itse oppia, ja tiedän, että uudessa tehtävässäni minulle tarjoutuu paljon uusia kokemuksia ja uutta tietoa. 

Jaakko Hirvola: Innostuin ihan ensimmäiseksi Teknologiateollisuuden visiosta. Se, että kaiken vaikuttamisen takana on Suomen pitkäaikainen etu, on arvo, johon minun on helppo sitoutua ja jonka puolesta haluan tehdä töitä. En tuntenut Teknologiateollisuutta entuudestaan kovin hyvin ja yllätyin siitä, miten monipuolista tekemisemme on. Erityisesti viehätyin niistä uudistamishankkeista, joissa tartumme itse toimeen, siis rahoitamme tai teemme yhteistyössä kumppaneiden kanssa asioita alan kehittämiseksi. 

Minna Helle: Suomen pitkäaikainen etu on tosiaan hieno ja pysäyttävä arvo. Usein ajatellaan, että työmarkkinatoimijat keskittyvät oman edun ajamiseen ja puolustamiseen. Suomen etu on inspiroiva linjaus. Kun toimimme sen mukaan, luomme hyvinvointia kaikille suomalaisille. Se taas ei ole ristiriidassa menestyvän yritystoiminnan kanssa. Menestys on kivijalka, sillä ilman yritysten menestystä ei ole kansalaisten menestystä.

Mikä on suurin tähänastinen saavutus työurallasi?

Minna Helle: Monissa neuvotteluprojekteissa olen ollut mukana, ja monissa niistä on neuvoteltu isoista asioista. Tärkein saavutukseni on kuitenkin se, mitä olen itse oppinut. Eniten olen oppinut edellisessä tehtävässäni valtakunnansovittelijana. Oli erittäin opettavaista toimia työmarkkinaneuvottelussa neutraalina osapuolena ja hakea yhteisesti hyväksyttävää ratkaisua ristiriitaan joutuneiden osapuolten välille. Tästä kokemuksesta kirjoitin kirjani Järki ja tunteet, jossa kerron, miten jokainen voi kehittää taitojaan konfliktien ratkaisuissa. Tätä osaamista voin hyödyntää myös Teknologiateollisuudessa. 

Jaakko Hirvola: Konsultti onnistuu, kun hän saa asiakkaan onnistumaan. Onneksi hyviä onnistumisia on matkani varrelle osunut useita. Toki se, että sain olla mukana rakentamassa EY:stä menestyvää konsulttiyhtiötä, on saavutus, josta olen ylpeä. 

Minkä taidon haluat vielä oppia ja miksi?

Minna Helle: Sitähän ei voi vielä tietää! Ja juuri se on hienointa työpaikan vaihdossa. Odotan oppivani uusia asioita teknologisen kehityksen vaikutuksesta moniin eri asioihin, myös työmarkkinoihin ja niiden uudistumiseen. Minulla on aina silmät ja korvat auki. En halua lukita itseäni tiettyihin asioihin, sillä odottamatta saadut oivallukset ovat yleensä parhaita.   

Jaakko Hirvola: Uuden oppimista tämä minulle on monilta osin. Itse asiassa olen nyt tehnyt ammatillisesti suurimman siirtymäni, kun astuin bisneksestä vaikuttajaorganisaatioon. Toki jo se, että diplomi-insinööri aikoinaan siirtyi tilintarkastusyrityksen toimitusjohtajaksi, oli ennennäkemätön liike.

Muutaman viikon kokemuksella, mikä on yllättänyt eniten?

Jaakko Hirvola: Teknologiateollisuus ry:n asiantuntemuksen syvyys ja tekemisen leveys. Minulle on ollut myönteinen yllätys se, että työmarkkina-asiat eivät olekaan rakettitiedettä, vaikka pitävät toki sisällään monia monimutkaisia yksityiskohtia. Näen, että meidän tehtävämme on toisaalta tehdä tämä ”paljastus” yleisölle. 

Minna Helle: Se on juuri niin! Työmarkkina-asioita pidetään salatieteinä, mutta sitä ne eivät ole. Itse olen yllättynyt siitä, miten monipuolisesta toimialasta teknologiateollisuudessa on kyse. Väitän, että niilläkään, jotka seuraavat syvällisesti talouselämää, ei ole riittävän hyvää käsitystä alamme monipuolisuudesta ja hienoudesta. Sekin oli positiivinen yllätys, että Teknologiateollisuus ry:n työnteon meininki on avointa ja rentoa. Minut on otettu mutkattoman ystävällisesti vastaan.

Jaakko Hirvola: Sama fiilis, ja monitilatoimisto yllätti myös! Täällä ei ole kulmahuoneita ja liikennevaloin merkittyjä ovia, onneksi.

Haluamme uudistaa teknologiateollisuutta ja toimintaympäristöä, jossa elämme. Mitä ajattelet uudistamisesta?

Jaakko Hirvola: Haluaisin lisätä ymmärrystä siitä, miten maailma on muuttumassa. Teknologiamurros ja kansainvälistyminen ovat keskeisiä trendejä, jotka vaikuttavat sekä yritysten että työntekijöiden elämään merkittävästi. Yritysten on itse asiassa pakko uudistua ja tehdä töitä uudella tavalla. Kaikki kilpailu on globaalia, vaikka yritys toimisikin Suomessa. Suomalaisyritysten vahvuus on yhteistyössä ja verkostoitumisessa. Tässä Teknologiateollisuus ry:llä on keskeinen rooli, luomme yrityksillemme yhteistyön alustoja vahvistaaksemme niiden kansainvälistä kilpailukykyä. 

Minna Helle: Työmarkkinapolitiikka on pitkäjänteistä toimintaa. Uudistuksia ei tehdä käden käänteessä, vaan pitkällä aikavälillä. Uudistumisen tahtotila täytyy kuitenkin olla. Jos vain luotamme vanhoihin toimintamalleihin, vähitellen näivetymme. Työmarkkinoiden näivettyminen on huonoksi kaikille ja kaikelle, niin työllisyydelle, taloudelle kuin koko yhteiskunnallemme. Uudistuminen edellyttää avointa keskustelua, jatkuvaa dialogia. Meidän on aina kyettävä rakentamaan ymmärrystä työntekijöiden ja työantajien välille, koska vain yhdessä voimme viedä asioita eteenpäin. Onneksi Teknologiateollisuudella on perinteisesti ollut hyvät ja luottamukselliset suhteet omien neuvottelukumppaneidensa kanssa. Tästä on hyvä jatkaa. 

Vielä muutama kysymys privaattielämästä. Mikä oli tämän kesän mukavin muisto?

Minna Helle: Helle! Enkä tarkoita nyt itseäni. Sää oli todella suotuisa. Rakastan luontoa ja luonnossa liikkumista. Vietin lomaani muun muassa Pohjois-Norjassa, jossa telttailin, kalastelin ja uin yhdessä perheeni kanssa. Poikkeuksellisesti myös Norjassa oli todella lämmintä. Jäämerelle virtaavassa purossa pystyi istumaan kuin jacuzzissa.

Jaakko Hirvola: Minulla taisi olla kaikkien aikojen paras loma, ja siihen liittyy paljon hyviä muistoja. Ehkä mukavin muisto on vaimoni kanssa tehty hopeahääpäivämatkamme Biarritziin Ranskaan. Koska treenaan triathlonia, uin myös monen monta kilometriä lämpimissä luonnonvesissä. 

Mikä lukemasi kirja jäi kesältä mieleen ja miksi?

Minna Helle: Ensinnäkin oli ihanaa, että ehdin taas lukea kirjoja! Oman kirjaprojektini aikana en lukenut muita kirjoja, ja lukemista tuli ikävä. Kirjojen lukeminen on minulle myös kielikylpyä, viime kesänä luin englanniksi The Last Tudor -nimisen kirjan, joka avasi 1500-luvun Englantia naisten näkökulmasta ja ruotsiksi pohjoismaista dekkarikirjallisuutta. 

Jaakko Hirvola: Lomalla on hienoa lukea ihan jotain muuta kuin työhön liittyvää kirjallisuutta. Luin Remeksen uusimman kirjan ja harrastukseni innoittamana Alexin. Molemmat mainioita kirjoja. 

Lopuksi, mikä on ollut viimeaikojen mieleenpainuvin tai opettavaisin kokemus?

Minna Helle: Kesätyöt vanhempieni mansikkatilalla Kivijärvellä. Sain tehdä peltohommia ja välillä asiakaspalvelua tiskin takana. Oli hienoja kohtaamisia ihmisten kanssa, kumpparit jalassa ja ilman meikkiä, ihan toisenlaisena Minnana kuin arkena, vaikka täysin omana itsenäni. 

Jaakko Hirvola: Ensimmäisen lapsenlapseni syntymä. Mieltä myllertävä ja oman lapsen saamisen jälkeen paras kokemus elämässä. 

Teksti: Nora Elers

@noraelers

 

Kirjoitus on mukana Teknologiateollisuuden elokuun uutiskirjeessä.