Tuottavuus – ei ainoastaan tulosta vaan myös työhyvinvointia

Uutinen
Tuottavuuden parantaminen ei kohenna ainoastaan yrityksen liiketulosta, vaan lopputuloksena voi olla myös entistä parempi työhyvinvointi. Tämä tuli todistettua tiistaina, kun kauhavalaisen MSK Cabinsin edustajat jakoivat kokemuksiaan teknologiateollisuuden Työkaari kantaa -seminaarissa. Tilaisuudessa oli tarjolla monia muitakin innostavia esimerkkejä työyhteisöjen kehittämisestä.

Teknologiateollisuuden työmarkkinaosapuolien järjestämä seminaari kokosi Helsinkiin lähes sata työyhteisöjen kehittäjäjää eri puolilta Suomea. Paikalla olleet työnantajien ja henkilöstön edustajat ovat olleet mukana teknologiateollisuuden Työkaari kantaa -hankkeessa. Se on tarjonnut yrityksille monenlaista tukea, apua ja työkaluja työyhteisöjen kehittämiseen. Varsinainen kehittämistyö on tehty tietenkin yrityksissä.

– Nyt oli aika jakaa onnistumisen kokemuksia. Niitä on varmasti kaikilla hankkeeseen osallistuneilla. Yritysten edustajien oli mielenkiintoista kuulla, millaisia keinoja ja työkaluja muut ovat käyttäneet, millaisia pulmia selättäneet ja millaisia ovat olleet kehittämistyön saavutukset. Yritykset ovat monta kertaa korostaneet juuri muilta oppimisen tärkeyttä, kertoo projektipäällikkö Kirsi Mäkelä Teknologiateollisuus ry:stä.

Tuotos parani lähes 50 %

Yksi konkreettinen ja mittauksin todistettu onnistuminen saavutettiin MSK Cabins Oy:ssä, missä on satsattu ns. osallistavaan ergonomiaan. Tällä tarkoitettiin sitä, että tuottavuutta ja työn ergonomiaa kehitettiin tiiviissä yhteistyössä henkilöstön kanssa. Hitsaamon työskentelyolosuhteet parantuivat, mutta niin parantui tuottavuuskin.

– Saavutimme samalla tuotantopanoksella 48,6 prosenttia suuremman tuotoksen kuin aiemmin, kertoi työsuojelupäällikkö Teemu Suokko. Keskeistä oli henkilöstön sitouttaminen sekä tiivis yhteistyö johdon ja henkilöstön välillä koko muutosprosessin ajan.

Outokummun Metalli Oy jakoi seminaarissa kokemuksia ja oppeja siitä, miten henkilöstön palautumista voidaan edistää vuorotyössä. Veo Oy:n edustajat kertoivat työhyvinvoinnin ennakoivasta johtamisesta ja työterveyshuollon keskeisestä roolista siinä. Valmet Technologies Oy valotti laajaa ikäjohtamisen ohjelmaansa Eteenpäin kaiken ikää.

Kehittämistyö jatkuu

Työkaari kantaa -hanke jatkuu loppusyksystä uudella twistillä. Jatkohanke Työkaari kantaa – tuottavaa työhyvinvointia on avoin kaikille Teknologiateollisuus ry:n jäsenyrityksille. Osallistuminen on ilmaista.

– Toivottavasti kaikki tähän saakka mukana olleet yritykset jatkavat, ja hankkeeseen saadaan myös uusia yrityksiä. Uskallan rohkaista tähän, sillä yritykset ovat arvostaneet vertaissparrausta ja tarjolla olevaa ulkopuolista apua. Erityinen arvo on myös sillä, että hankkeessa ovat mukana kaikki teknologiateollisuuden työmarkkinaosapuolet: Teknologiateollisuus, Teollisuusliitto, Ammattiliitto Pro ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN, Mäkelä tähdentää.



Lisätiedot:

Projektipäällikkö Kirsi Mäkelä, puh. 050 538 9668, e-mail: kirsi.makela@teknologiateollisuus.fi

www.tyokaari.fi

Kirjoitus on mukana Teknologiateollisuuden syyskuun uutiskirjeessä.