Uutiset

30
Tammi
2018
Uutinen
STTK:lainen Ammattiliitto Pro on täsmentänyt antamaansa ilmoitusta mielenosoituslakoista. Liitto ilmoitti keskiviikkona (31.1.), että se kannustaa toimihenkilöitä osallistumaan perjantaina poliittiseen työtaisteluun työttömyysturvan aktiivimallia vastaan. Toimihenkilöillä on oikeus valita, osallistuvatko he lakkoon vai ei. Tiistaina annetussa ilmoituksessa puhuttiin totaalilakosta. Teknologiateollisuuden palveluksessa työskentelee kaikkiaan noin 33 000 toimihenkilöä.
30
Tammi
2018
Uutinen
Teknologiateollisuuden reaalitaloutta vauhdittava RTECO-hanke käynnisti tammikuun lopussa eKuitti-ekosysteemin, jonka tavoitteena on viedä käytäntöön sähköinen kuitti.
30
Tammi
2018
Artikkeli
Julkisen TKI-rahoituksen leikkaukset uhkaavat osaamisverkostoja, jotka rakentavat tulevaa menestystä.
30
Tammi
2018
Artikkeli
Etelä-Pohjanmaalla aktiivinen yritysyhteistyö vauhdittaa valmistavaa teollisuutta digiloikkaan.
30
Tammi
2018
Artikkeli
Elinkeinoelämä täytyy saada lähelle opiskelijoita jo opintoaikana - tähän päädyttiin FITechin järjestämässä foorumissa.
26
Tammi
2018
Tiedote
Suomen kolme keskeistä vientialaa − kemianteollisuus, metsäteollisuus ja teknologiateollisuus − pitävät erittäin valitettavana, että tehtaita suljetaan laajasti sekä vienti ja tuonti pysäytetään ensi viikolla poliittisilla mielenosoituslakoilla. Yritykset joutuvat kärsijöiksi lakoissa, joilla protestoidaan muun muassa eduskunnan päättämää työttömyysturvan aktiivimallia. Lakoista aiheutuu merkittävät menetykset.
24
Tammi
2018
Tiedote
Kaksi suurta laivatilausta vetivät teknologiateollisuuden tilaukset Suomessa vahvaan kasvuun loppuvuodesta. Jos laivatilauksia ei lasketa mukaan, uudet tilaukset ja tilauskanta pysyivät samalla tasolla kuin viime vuoden keväällä. Alan näkymät kuluvalle vuodelle ovat toiveikkaat: maailmantalous kasvaa vahvasti, tarjouspyyntöjä on liikkeellä ja liikevaihdon arvioidaan olevan keväällä suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
23
Tammi
2018
Uutinen
Teknologiateollisuus ry hakee uutta työmarkkinajohtajaa nykyisen johtajan luopuessa tehtävästään. Tule kanssamme uudistamaan teknologiateollisuuden työmarkkinoita.
23
Tammi
2018
Tiedote
Diginaisten maankoodauskurssi käynnistyi tänään elinkeinoministeri Lintilän avaamana. Yrityksistä koottu huippuosaajien tiimi keskittyy tällä kertaa tulevaisuuden työelämätaitoihin. Se etsii ratkaisua siihen, miten nuoret pystyisivät tekemään opiskelu- ja uravalintojaan entistä tietoisemmin.
22
Tammi
2018
Tiedote
Teknologiateollisuus ry:n työmarkkinajohtaja ja varatoimitusjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen on ilmoittanut luopuvansa tehtävästään kesäkuun 2018 lopussa. Teknologiateollisuus ry on käynnistänyt rekrytointiprosessin uuden työmarkkinajohtajan löytämiseksi.