Toimintaympäristö - ajankohtaista

18
Kesä
Uutinen
Hallituspuolueet käyvät tarkistusneuvotteluja hallitusohjelmasta. Teknologiateollisuus painottaa, ettei neuvotteluista saa tulla lisärasitteita missään muodossa. Viimeinen toimintavuosi on käytettävä kasvua tukevien päätösten läpivientiin.Nykyiset...
28
Touko
Uutinen
Kemianteollisuus, Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus pitävät tervetulleena tänään julkistettua Työ- ja elinkeinoministeriön selvitystä siitä, miten teollisuuden kilpailukykyä tulisi parantaa Suomessa. Liitot kuitenkin muistuttavat, että strategioiden laadinnasta olisi nyt ripeästi siirryttävä toimeenpanemaan niissä esitettyjä keinoja teollisuuden toimintaedellytysten parantamiseksi.
23
Touko
Uutinen
Suomalainen kone- ja metallituoteteollisuus on vuonna 2025 entistä tiiviimmin verkottunut osa maailman johtavaa, eurooppalaista koneteollisuuskeskittymää. Se on merkittävä työllistäjä Suomessa.
05
Touko
Uutinen
Tammikuussa raportoitu ja kevään aikana jatkunut tarjouspyyntöjen määrän lisääntyminen on merkinnyt myös uusien tilausten kasvua. Venäjän taantuman paheneminen vaikuttaisi merkittävästi vientiin. Suomen palveluviennin kasvu edellyttää teollisuuden menestymistä Suomessa.
28
Huhti
Uutinen
Metallien jalostus oli viennin seitsemän prosentin laskusta huolimatta myös vuonna 2013 Suomen tärkeimpiä vientialoja noin 12 prosentin osuudellaan maan tavaraviennistä. Alan viennin arvo kokonaisuudessaan oli noin 6,6 miljardia.
10
Huhti
Näkökulma
Metallien jalostus on päättänyt selättää ajankohtaiset haasteet. Nyt tarvitaan määrätietoisia, teollisuuden kilpailukykyä tukevia toimenpiteitä, jotta alan kasvupotentiaalista saadaan kaikki irti. Metallien jalostus on Suomessa korkean osaamisen ala ja teollista selkärankaa 12 prosentin osuudellaan viennistä.
02
Huhti
Uutinen
Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta on tuottanut yrittäjyysohjelman vuosille 2014 ja 2015.
26
Maalis
Tiedote
Teknologiateollisuus pitää kehysriihen lopputulosta kohtuullisena. Hallitus pysyi kutakuinkin lupauksessaan, että se ei lisää teollisuuden kustannustaakkaa tai sääntelyä kautensa lopulla. Teknologiateollisuus on erityisen tyytyväinen siitä, että päätökset tukevat vientivetoista talouskasvua.
25
Maalis
Uutinen
Kone- ja metallituoteteollisuuden strategisen huippuosaamisen keskittymän (SHOK) FIMECC Oy:n toimitusjohtaja Harri Kulmala on nimitetty EU:n Factories of the Future (FoF) -tutkimusalueen hallitukseen.
14
Maalis
Tiedote
Juhlapuheet vientiteollisuuden ja pk-yritysten tärkeydestä unohtuvat liian usein poliittisessa päätöksenteossa. Ehdotettu strategisen tutkimuksen rahoitusväline vähentäisi toteutuessaan pk-yritysten kehitys- ja kansainvälistymisrahoitusta entisestään.

Sivut