volanen_maria.jpg

Hallitusohjelman verolinjaus ei tuo eväitä kasvuun

|
Johtava asiantuntija Maria Volanen

Hallitusohjelman mukaan verotuksen tehtävä on yhteiskunnan palveluiden ja etuuksien rahoittaminen. Verotuottojen turvaamiseksi hallitus tavoittelee työllisyysasteen nostamista 75 prosenttiin, ja lisäksi hallitus haluaa satsata aggressiivisen verosuunnittelun, veronkierron ja harmaan talouden karsimiseen.

Hallitus on rajannut verotuksen tehtävän kovin suppeasti. Verotuksella on huomattavasti laajempi vaikutus hallitusohjelman tavoitteiden toteutumiseen.

Verotuksella voidaan vaikuttaa yritysten toimintaympäristöön, sijoittautumiseen, kykyyn kasvaa ja työllistää. Teollisuuden pärjääminen on Suomen taloudelle ja työllisyydelle ensiarvoista, sillä teollisuus tuo 80 prosenttia Suomen vientituloista ja teknologiateollisuus yksin peräti 50 prosenttia. Vientiteollisuuden osuus Suomen BKT:stä on 46 prosenttia.

Näiden lukujen valossa on täysin selvää, että ilman vientituloja ja menestyvää teollisuutta 75 prosentin työllisyysaste jää toteutumatta. Jos toimintaympäristö ei houkuttele yrityksiä sijoittamaan ja sijoittumaan Suomeen, on vaikutus talouteen ja hallitusohjelman tavoitteisiin valtava.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että "verotuksen tulee tukea talous- ja työllisyyspolitiikalle annettuja tavoitteita, kansainvälistä kilpailukykyä ja koko Suomen elinvoimaisuutta”. Valitettavasti lauseen vastinpariksi löytyy kovin vähän konkreettisia, tavoitteita edistäviä uusia ehdotuksia.

Millaisia kasvua tukevia verolinjauksia hallitusohjelmasta sitten löytyy?

Yritysten mukaan työvoiman saatavuus on yhä useammin kasvun jarru. Hallituksen verolinjaukset eivät tuo tähän helpotusta, sillä ohjelmassa ei ole mainittavia ansiotuloveron kevennyksiä. Työnantajan maksamien muuttokulujen verotusta kuitenkin kohtuullistetaan, mikä edistää työntekijöiden liikkuvuutta. Lisäksi vakinaistetaan ulkomailta muuttavien asiantuntijoiden kevennetty ansiotuloverotus.

Verotuksen ennustettavuuden kannalta on tärkeää, että hallitusohjelmaan ei kirjattu yrittäjien osinkoverotuksen kiristyksiä. Myös yhteisöverotus pysyy ennallaan.

Hallitusohjelman sähköverolinjaukset tukevat ilmastotavoitteita ja kannustavat vähähiiliteknologioiden käyttöön. Paljon energiaa tarvitsevan teollisuuden energiaveroleikkuri poistetaan, ja samalla teollisuuden sähkövero lasketaan kohti EU:n minimiä. Teknologiateollisuus tähdentää, että kiristykset ja kevennykset tulee toteuttaa samanaikaisesti.

Hallitus korostaa myös, että se haluaa turvata ja vahvistaa Suomen veropohjaa. Valitettavasti verotulot uhkaavat karata muihin maihin valmisteilla olevien kansainvälisten veromallien vuoksi (mm. digiverotus EU:ssa ja OECD:ssä, EU:n yritysverotuksen kokonaisuudistus CCCTB). Teknologiateollisuus kannattaa vahvasti hallituksen kirjausta, jonka mukaan kansainvälisten hankkeiden valmistelussa tulee ottaa huomioon Suomen etu ja oman maan verotusoikeutta puolustetaan.

Hallitusohjelmassa on myös kiitoksen ansaitseva linjaus reaaliaikatalouden edistämisestä ja tavoitteesta ottaa käyttöön rakenteisessa muodossa oleva sähköinen kuitti ja lasku. Ne ovat avainasioita automatisoidulle taloushallinnolle ja verotukselle. Sähköistä taloutta kehittämällä voidaan tehostaa yritysten toimintaa sekä vähentää yritysten ja julkishallinnon byrokratiaa – taloudellisia hyötyjä unohtamatta.