Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Kysyntä teknologiateollisuudessa on yhä pysynyt heikkona

Kysyntä teknologiateollisuudessa on yhä pysynyt heikkona

Risteilijätilaus ja muutama muu merkittävä tilaus ovat vahvistaneet teknologiateollisuuden tilauskertymiä, mutta kokonaisuudessaan kysyntä on yhä pysynyt heikkona. Henkilöstömäärä supistui loka–joulukuussa enemmän kuin kertaakaan aiemmin pitkään jatkuneen heikon suhdanteen aikana. Samalla lomautettujen määrä nousi korkeimmaksi sitten koronakriisin.

Teknologiateollisuus ry:n tuore tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu ei vieläkään lupaa vientiin kauan toivottua ja odotettua käännettä, vaikka tilauskertymät kasvoivat huomattavasti loka–joulukuussa 2024.

Lisätietoja