Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Teknologiateollisuus odottaa loppuvuodelta kysynnän kasvua, vaikka tullipolitiikka horjuttaa markkinoita

Teknologiateollisuus odottaa loppuvuodelta kysynnän kasvua, vaikka tullipolitiikka horjuttaa markkinoita

Teknologiateollisuus odottaa kysynnän kasvavan vuoden loppupuolella. Vaikka USA:n tullipolitiikka on poukkoillut useiden kuukausien ajan, ovat toimialan uusien tilausten arvo ja tilauskannat pitäneet pintansa eikä kysyntä ole lähtenyt sakkaamaan. Globaalia epävakautta tulee nyt hillitä jatkamalla investointeihin kannustavaa politiikkaa kansallisella sekä EU-tasolla.

Teknologiateollisuus ry:n heinäkuun aikana tekemän tilauskanta- ja henkilöstötiedustelun perusteella jäsenyritykset ovat kyenneet luovimaan pitkään jatkuneessa epävarmassa tilanteessa kohtuullisen hyvin. Uudet tilaukset ja tilauskannat ovat hieman vahvistuneet edelliseen vuosineljännekseen verrattuna, kysyntä ei heikentynyt tulleista huolimatta ja toimialan henkilöstömäärä on pysynyt alkuvuoden aikana vakaana.