Ylisuuret palkankorotukset ovat juuri nyt Suomelle riski monesta syystä
Työehtosopimusneuvotteluita käydään yliajalla kohta neljättä kuukautta. Viimeiset kuukaudet kysymys on ollut enää varsin yksinkertaisesta asiasta: TES-perusteisten palkankorotusten suuruudesta. Asetelma on karkeasti tämä: työnantajat olisivat valmiina tekemään ratkaisun, joka vahvistaa huomattavasti palkansaajien ostovoimaa mutta turvaisi vielä kustannuskilpailukyvyn säilymisen. Palkansaajat taas vaativat, että heidän itse laskemansa ”ostovoimakuoppa” täytetään viipymättä suurilla TES-korotuksilla –kilpailukyvystä liiemmin välittämättä.
Katsotaan vielä kerran, millaisissa olosuhteissa palkkaratkaisua haetaan. Aloitetaan vertailemalla Suomen talouskasvua muihin Euroopan maihin.
Ensimmäisessä kuvasta näkyy Suomen kasvu finanssikriisiä edeltävältä ajalta viime vuoteen. Suomen talouskasvu on ollut kyseisellä ajanjaksolla poikkeuksellisen hidasta. Vain Italian ja Kreikan suoriutuminen on ollut Suomea heikompaa. Jälkimmäisessä kuvassa on vertailu koronakriisiä edeltävältä ajalta viime vuoteen. Tässä vertailussa Suomen suoriutuminen on Euroopan heikointa.
Nämä tiedot eivät ole varsinaisesti mitään uutisia, vaan ne ovat melko hyvin yleisessä tiedossa. Tilannekuvan ymmärtäminen on kuitenkin olennaista suhteutettaessa palkkavaateita kansantalouden kantokykyyn. Talouskasvu on ainoa keino, jonka myötä reaalipalkat voivat kasvaa kestävästi. Ilman kasvua reaalipalkat eivät voi kasvaa. Talouskasvu syntyy karkeasti kahta kautta: työn määrä kansantaloudessa kasvaa ja/tai kansantalouden tuottavuus kasvaa. Reaalipalkkojen nousu kytkeytyy nimenomaisesti tuottavuuskasvuun.
”Tilannekuvan ymmärtäminen on olennaista suhteutettaessa palkkavaateita kansantalouden kantokykyyn.”
Teoriassa tuottavuuskasvu luo edellytykset reaalipalkkojen nousulle. Vanhakantainen palkkanormiajattelu nojaa juuri tähän ajatukseen. Palkkanormiajattelu ei kuitenkaan yksistään riitä, vaan on välttämätöntä huomioida myös kustannuskilpailukykyrajoitteet. Ilman kustannuskilpailukyvyn huomioimista palkkanormiajattelu johtaa helposti menneinä vuosikymmeninä nähtyyn inflaatio-devalvaatiokierteeseen. Tähän ei euroaikana ole edes teoriassa mahdollisuutta, joten kustannuskilpailukyvyn tulee olla keskeisin palkanmuodostusta ohjaava kriteeri.
Palataan kuitenkin vielä tuottavuuskehitykseen.
Jos tuottavuutta käyttäisi keskeisimpänä mittarina ostovoiman kasvun perustelemiseen, pitäisi suomalaisten ostovoiman olla itse asiassa tällä hetkellä muutaman prosentin alempana kuin mitä se oli vuonna 2007. Tuottavuuskasvu on ollut Suomessa Euroopan heikoimpia, ja tämä näkyy myös BKT-vertailuissa. Tästä seuraa, että Suomessa reaalipalkkojen nousuvara on Euroopan pienimpiä. Suomen tuottavuuskasvu on ollut olematonta myös koronakriisin jälkeisinä vuosina.
Huomionarvoinen yksityiskohta palkanmuodostukseen liittyen on, että ennustettaessa tulevaa arvioidaan tuottavuuskasvu lähes poikkeuksetta aina positiiviseksi. Jos oikoo hieman mutkia, voi todeta, että tuottavuuden on ennusteissa arvioitu kehittyvän noin +1 prosenttia vuodessa. Kuten kuvasta näkyy, ovat nämä ennusteet olleet Suomelle kategorisesti ylioptimistisia. Näin ollen on syytä olla hyvin varovainen, kun tulevien vuosien palkkapyyntöjä perustellaan kulloinkin voimassa olevilla tuottavuusennusteilla.
Yhteenvetona voisi siis todeta: reaalipalkkojen nousulle on Suomessa niukalti perusteita.
Tästä kaikesta huolimatta ostovoima on Suomessa kehittynyt viime vuosina vähintään yhtä hyvin, ellei jopa paremmin kuin eurooppalaisissa verrokeissa.
Suomessa ostovoima on siis kehittynyt samaa tahtia eurooppalaisten verrokkien kanssa, mutta ilman, että kehitykselle olisi vankka pohja taloudellisen suoriutumisen perusteella.
On hyvä huomata, että tämä kehitys on viime vuosiin asti kyetty toteuttamaan ilman kustannuskilpailukyvyn heikentymistä.
Nyt olemme kuitenkin tilanteessa, jossa palkansaajat vaativat kustannuskilpailukykyä heikentäviä rajuja palkankorotuksia tilanteessa, jossa peruutuspeilistä ei oikein löydy perusteita näille vaateille.
Tällaisella kehityksellä on potentiaali olla erittäin vakava uhka Suomen kansantalouden tulevien vuosien suoriutumiselle.
”Tällaisella kehityksellä on potentiaali olla erittäin vakava uhka Suomen kansantalouden tulevien vuosien suoriutumiselle.”
Peruutuspeilissä ei siis näytä hyvältä. Mutta valitettavasti edessäkin on paljon enemmän huolia kuin positiivista odotettavaa. Vaikuttaa siltä, että elämme aikaa, jossa niin geopolitiikan kuin kauppapolitiikan mannerlaatat ovat liikkumassa Suomen kannalta kovin huonoon suuntaan.
Geopolitiikka näyttää nyt siltä, että jokainen vastaa itsestään ja jossa meistä raja-alueen valtioista on tulossa jälleen suurvaltojen (tai sellaisiksi itsensä kuvittelevien) etupiirejä. Kauppapolitiikassa taas olemme siirtymässä yhä enemmän protektionismin aikaan. Suomi on pieni, viennistä riippuvainen avotalous. Tällainen kehitys on yksiselitteisesti huono asia suomalaisille.
Ei ole kuitenkaan syytä vajota pessimismiin. Odotamme edelleen, että tästä vuodesta tulisi hieman parempi kuin viime vuodesta. Siitä huolimatta olisi vakava virhe sivuuttaa edellä mainitut uhkakuvat olankohautuksella. Sivuuttamisella voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vaatisi näissä olosuhteissa kustannuskilpailukyvyn kannalta ylisuuria palkankorotuksia.
Meillä on edelleen mahdollisuus tehdä ratkaisu, joka vahvistaa huomattavasti palkansaajan ostovoimaa mutta vielä juuri ja juuri turvaisi kustannuskilpailukykyä. Tähän mahdollisuuteen kannattaisi tarttua – ja mieluusti mahdollisimman pian.
Lisätietoja
