Teknologiateollisuuden tilauskertymät kasvoivat epävarmuudesta huolimatta
Sekä tilauskannat että uudet tilaukset vahvistuivat teknologiateollisuudessa loppuvuoden aikana merkittävästi, vaikka kauppa- ja geopoliittinen tilanne on ollut poikkeuksellisen epävakaa. Jopa 61 prosenttia yrityksistä raportoi tilauskertymänsä vahvistuneen. Talouden suhdanteessa ei kuitenkaan vieläkään näy selkeää käännettä parempaan.
Teknologiateollisuuden tuoreen tilauskanta- ja henkilöstötiedustelun mukaan saatujen uusien tilausten arvo oli loka–joulukuussa 45 prosenttia suurempi kuin edellisellä neljänneksellä ja 8 prosenttia suurempi kuin vuoden 2024 vastaavalla ajanjaksolla. Tilausten voimakasta nousua selittää muun muassa erittäin suuri laivatilaus, muualla toimialalla kehitys on ollut maltillisempaa.
– Kysyntä ei ole vieläkään lähtenyt reippaaseen kasvuun, mutta huomattavasta kauppapolitiikan epävarmuudesta huolimatta markkinoilla on aktiivisuutta ja yrityksillä näyttää olevan kykyä toimia kovan turbulenssin keskellä, sanoo johtava ekonomisti Hanne Mikkonen.