Terveiset Terveysteknologia ry:n syyskokouksesta ja -seminaarista 2024
Terveiset syyskokouksesta ja -seminaarista
Terveysteknologia ry:n syyskokous 2024
Hallituksen puheenjohtaja Mika Hagberg toivotti osallistujat tervetulleeksi Terveysteknologia ry:n syyskokoukseen 3.12.2024 kehottamalla yrityksiä yhteistyöhön keskenään. Yhdistyksen kokoukset ovat keino erikokoisille yrityksille vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia, huomioiden myös kilpailulainsäädännön, jonka mukaan yritysten on tehtävä liiketoiminnalliset ratkaisunsa täysin itsenäisesti.
Kuluvan vuoden aikana on säädösasioiden lisäksi huomioitu vastuullisuusasiat. Jäsenille laaditaan parhaillaan ohjeistusta vastuullisuusasioiden haltuunottoon, koska tarve on kasvanut muun muassa vastuullisuusraportoinnin myötä.
Syyskokous valitsi hallituksen vuodelle 2025:
- Ilari Antila, Uniogen Oy
- Mika Hagberg, Paree Group Oy
- Rainer Harjunpää, PaloDex Group Oy
- Pasi Hatakka, Mariachi Oy
- Juho Himberg, Optomed Oyj
- Tommi Kaasalainen, Euformatics Oy
- Eetu Koski, Evondos Oy
- Jukka Kanerva, Planmeca Oy
- Samuli Niiranen, Mylab Oy
- Karita Reijonsaari, Linio Biotech Oy
- Dan Sarin, GE Healthcare Finland Oy
- Leena Soininen, DigiFinland Oy
- Meeri Säily, Labquality Oy
- Ouli Uimonen, Pharmaca Health Intelligence Oy
- Rina Wahlroos, Thermo Fisher Scientific Oy
Terveysteknologia ry:n syysseminaari 2024
Syysseminaarissa käytiin läpi kasvuun liittyviä asioista. Business Finlandin Terhi Rasmussen esitteli globaaleja mahdollisuuksia Suomessa toimiville yrityksille. Heikki Pitkänen esitteli Lean Entriesin kehittämän työkalun, joka on Terveysteknologia ry:n jäsenille käytössä vuoden 2025 loppuun asti. Työkalu huomioi jo nykyiset säädöksen (MDR, IVDR ja AI Act) ja laajentuu parhaillaan huomioimaan muitakin säädöksiä (Data Act ja EHDS).
Kasvun suunnittelu vaatii myös kasvun esteiden tunnistamista. Tampere Health teetti syksyllä selvityksen, jonka EPSI toteutti. Syysseminaarin yleisö pääsi kuulemaan selvityksen tulokset ensimmäisenä. Varsinainen julkistus on ensi vuoden alussa.
Selvityksestä löytyy tietoa myös yritysten kasvuhaluista. Alle puolet tavoittelee voimakasta kasvua, jolloin liikevaihdon kasvu on yli 30%. Lähes kolmanneksella ei ole kasvutavoitteita tai liikevaihdon odotetaan kasvavan vain joitakin prosentteja. Varman Risto Murron puhui Lääketeollisuus ry:n syysseminaarissa todeten suomaisten yritysten olevan alisuoriutujia, jolloin liian moni tyytyy liian vähään, eikä tavoitetalla mitään suurta. Terveysteknologiayritykset eivät ole poikkeus joukossa vaan vahvistavat Murron käsitystä. Miten tähän saataisiin muutos?
Keinoja kannattavaan kasvuun onneksi löytyy ja niistä seminaarissa kertoi Antti Karjula. Kasvupolut tarjoaa toimialasta riippumatta työkalut kasvuportaina. Lopuksi Sakari Nikinmaa kertoi Koite Health Oy:n kasvutarinan. Yrityksen vahvuus on yhteistyö hammaslääkäreiden ja suuhygienistien kanssa kaikissa maissa, johon yritys on mennyt tai menossa. Uudet ratkaisut tarvitsevat puolestapuhujia herättääkseen huomiota niin ammattialaisten kuin kuluttajien keskuudessa. Tämä vinkiksi muillekin.
Kasvuaiheiden käsittely jatkuu kevätseminaarissa. Sitä ennen on paljon muutakin mielenkiintoista.
Jäsenyyteen voi tutustua kotisivuilla. Näin pääsee mukaan toimintaan ja yhteistyöhön muiden yritysten kanssa.