Edelläkävijyys kannattaa
Pääviestimme
Olemme merkittävä osa vientiteollisuutta, ja menestyminen kansainvälisessä kilpailussa edellyttää jatkuvaa uudistumista kestävämpään suuntaan. Kilpailukyvyn varmistamiseksi tarvitsemme vahvaa teollisuuspolitiikkaa sekä Suomessa että EU:ssa, joka tukee reilua kilpailua ja edelläkävijöitä. Tämä on tärkeä edellytys uudistumiseen tähtäävien investointien toteutumiselle. Euroopan teollisuuden päästövähennysten vauhdittaminen ei saisi johtaa valtiontukikilpailun kiihtymiseen.
Erikoistuminen ja ympäristösuorituskyvyltään edistyneiden tuotteiden valmistus tarjoaa kasvua ja kilpailukykyä, siksi on tärkeää myös minimoida hiilivuotoriski hyvin toimivalla hiilirajamekanismilla. Samaan aikaan EU:n tulee suojautua aktiivisesti epäreilulta kilpailulta ja käyttää kaupan suojamekanismeja aina tarvittaessa. Rakeenteelliset ongelmat ylläpitävät epäreilua kilpailua, kuten esimerkiksi erityisesti Kiinassa esiintyvä, tuettu ylikapasiteetti ja ylituotanto monien raaka-aineiden ja jatkojalosteiden osalta. Suomen ja EU:n raaka-ainetuontiriippuvuus korostaa metallien saatuuden varmistamista toimintamme jatkuvuuden kannalta.
Päätöksenteon suuntalinjat
- Teollisuuspolitiikan toimeenpanon tulee vahvistaa vähähiilisten ja kestävästi tuotettujen metallien arvoketjun kilpailukykyä.
- Johdonmukainen siirtymä vähähiilisyyteen edellyttää vähähiilisesti tuotettujen metallien tarjonnan ja käytön kasvua. Samalla tarvitaan parannuksia hiilirajamekanismiin (CBAM) kiertämisen ehkäisemiseksi.
- Reilun kilpailun tulee tuottaa kilpailuetua edelläkävijälle. Tarvitaan nopeammin käyttöön otettavia ja vahvempia WTO-yhteensopivia toimenpiteitä epäreilulta kilpailulta suojautumiseksi sekä suojaustoimien kiertämisen estämiseksi osana EU:n kauppapolitiikkaa
- EU:n kriittisten raaka-aineiden asetuksen toimeenpanoa tulee jatkaa määrätietoisesti ja vahvistaa turvallisuutta ja omavaraisuutta vähentämällä EU:n raaka-aineriippuvuutta muusta maailmasta.
Keskeiset EU-aloitteet ja uudistukset
- Clean Industrial Deal (including New State aid framework)
- European Competitiveness Fund
- Important Projects of Common Interest (IPCEI)
- Steel and metals action plan
- Decarbonisation Accelerator Act
- New foreign economic policy / EU trade policy
- Clean Trade and Investment Partnerships
- Aggregated demand mechanism (Hydrogen and critical raw materials)
- Public procurement Directive (Single market for sustainable products)