Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Puolustusteollisuus tarvitsee nyt osaajia, jotka hallitsevat sekä teknologian että turvallisuuden

Puolustusteollisuus tarvitsee nyt osaajia, jotka hallitsevat sekä teknologian että turvallisuuden

Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry sekä Teknologiateollisuus selvittivät puolustusteollisuuden osaamistarpeita analysoimalla tekoälyavusteisesti työpaikkailmoituksia ja tutkimusjulkaisuja sekä hyödyntämällä PIA ry:n jäsenkyselyä. Nopeasti kasvava ala tarvitsee erityisesti järjestelmäosaajia, jotka kykenevät yhdistämään ohjelmisto-, data-, turvallisuus- ja teknologiaosaamista.

Suomessa toimiva puolustus-, ilmailu-, avaruus- ja turvallisuusteollisuus kasvaa nyt kovaa vauhtia. Toimiala näkee saavuttavansa 12 miljardin kokonaisliikevaihdon ja työllistävänsä suoraan 40 000 henkilöä vuoteen 2030 mennessä. 
 
Nato-jäsenyys ja kokonaisturvallisuusmalli ovat merkittävästi kasvattaneet kansainvälistä kiinnostusta suomalaisiin tuotteisiin ja ratkaisuihin. Suomen puolustusteollisuuden kärkituotteita ovat erityisesti liikkuvuuden ratkaisut, johtamisjärjestelmät, sekä kyber- ja avaruusalojen ratkaisut. Lisäksi Suomessa on huomattava määrä muuta osaamista muun muassa miehittämättömistä järjestelmistä, suojausratkaisuista ja elinkaaren tuesta. 

Puolustusteollisuuden kasvu merkitsee myös kasvavaa ja yhä moninaisempaa osaajatarvetta.

Osaajapula kasvun pullonkaulana: kysyntää erityisesti kokonaisvaltaisesta järjestelmäosaamisesta 

Teknologiateollisuuden ja PIA ry:n yhteisen Osaamispulssi-katsauksen mukaan osaajatarpeet kohdistuvat monipuolisesti teknisen suunnittelun, projektinjohdon sekä tuotannon ja valmistuksen osaajiin. Lisäksi korostuu kyky suunnitella ja toimittaa järjestelmiä, joissa laitteistot, ohjelmistot, tietoturva ja elinkaaren hallinta muodostavat saumattomasti toimivan kokonaisuuden. 

– Havainnot vastaavat hyvin sitä tilannekuvaa, jonka näemme päivittäin jäsenyrityksissämme. Kasvu on voimakasta ja kansainvälinen kysyntä kohdistuu erityisesti suomalaisiin korkean teknologian ratkaisuihin, mutta samaan aikaan osaajapula on yksi alan suurimmista pullonkauloista, kommentoi PIA ry:n pääsihteeri Tuija Karanko

– Suomessa on vahva osaamispohja – nyt ratkaistaan, riittääkö meillä osaajia vastaamaan tähän historialliseen kasvuun, Karanko painottaa. 

Suomessa on vahva osaamispohja – nyt ratkaistaan, riittääkö meillä osaajia vastaamaan tähän historialliseen kasvuun.

Osaamispulssin mukaan monet puolustusteollisuuden keskeisistä osaamistarpeista liittyvät datan käsittelyyn, sulautettuihin järjestelmiin sekä radio- ja tutkateknologioihin. Tulevaisuudessa nousevia teemoja ovat tekoälyavusteisuus, autonomiset järjestelmät, uuden sukupolven johtamisjärjestelmät, uudet materiaalit ja valmistusteknologiat sekä kvanttiteknologia. 

Puolustusteollisuudessa on monia toimintaympäristöön ja sääntelyyn liittyviä erityisvaatimuksia, jotka voivat rajata potentiaalista hakijajoukkoa ja vaikeuttaa näin osaajien löytymistä.

Koulutusjärjestelmän on reagoitava ketterästi uusiin teknologioihin

Koulutusjärjestelmän tulisi rakentaa lisää opintokokonaisuuksia, jotka yhdistävät ohjelmisto-osaamista, radioteknologiaa, elektroniikan suunnittelua ja tämän kokonaisuuden tietoturvallista hallintaa.

– Tarvitsemme myös simulointi- ja testausympäristöjä, joissa opiskelijat voivat harjoitella näiden teknologioiden yhdistämistä, Teknologiateollisuuden koulutuspolitiikan päällikkö Touko Apajalahti sanoo.

Tekoäly läpileikkaa lähes kaiken tekemisen, ja tämän tulisi näkyä koulutuksessa nopeasti.

Ammattiosaajien osalta olennaista on varmistaa valmistuville riittävä ammattitaito ja huomioida uusien valmistusteknologioiden nousu ketterästi koulutuksessa.

Apajalahti muistuttaa myös tekoälykehityksen huomioimisesta koulutuksissa.

PIA:n jäsenyritys Patria panostaa osaamisen jatkuvuuteen: ”Työntekijöiden pysyvyys ja hiljaisen tiedon siirtäminen ovat tärkeitä kasvavassa yrityksessä”

– Tekoäly läpileikkaa lähes kaiken tekemisen, minkä tulisi näkyä koulutuksessa nopeasti.

Patria on kansainvälinen puolustusteollisuus- ja teknologiayhtiö, jolla on yli 100 vuoden kokemus alalta. Yrityksellä on toimintaa Euroopan lisäksi Japanissa, ja sen omistaa Suomen valtio (50,1 %) ja norjalainen Kongsberg Defence & Aerospace AS (49,9 %). Patria omistaa myös 50 prosenttia ampumatarvikkeisiin erikoistuneesta Nammosta sekä 61,8 prosenttia Puolustusvoimien kaluston ylläpidosta, huollosta ja elinkaaripalveluista vastaavasta Millogista.

Kysymyksiin vastasi Patrian henkilöstöjohtaja Leena Orpo.

Kuinka paljon yrityksessänne on henkilöstöä?

– Patrian henkilöstömäärä vuonna 2025 oli 4 111. Suomessa työntekijöitä on noin 3 900, ja vuonna 2025 henkilöstö kasvoi nettomääräisesti noin 400 työntekijällä.

Minkälainen osaamistausta henkilöstöllänne on?

– Patrialaisten osaaminen yhdistää vahvan teknisen ja teollisen asiantuntemuksen, projektijohtamisen ja digitaalisen osaamisen sekä modernin johtamis- ja muutoskyvykkyyden. Taustat vaihtelevat insinööri- ja tuotanto-osaajista IT-, HR- ja muihin asiantuntijatehtäviin. Yhteistä on kyky toimia vaativassa, kehittyvässä ja kansainvälisessä toimintaympäristössä.

– Noin puolella patrialaisista on akateeminen tutkinto, ja tuotannon tehtävissä työskentelee noin kolmannes henkilöstöstä (ilman Millogia).

Millaisia ajatuksia puolustusteollisuuden osaamispulssin tulokset herättävät?

– Tuttuja ajatuksia. Patria kasvaa nopeasti, ja rekrytointitarve on suuri erityisesti tuotannossa. Osaajapula koskee etenkin kokeneita ammattilaisia ja erityisosaamista, ja puolustusteollisuuden vaativa ja säädelty toimintaympäristö rajaa potentiaalista hakijajoukkoamme. 

– Samalla korostuvat perehdytyksen, työnohjauksen ja tiedonsiirron merkitys. Vaativalla alalla uusien työntekijöiden perehdyttäminen vie aikaa, ja työntekijöiden pysyvyys on tärkeää osaamisen jatkuvuuden kannalta. Keskeinen haaste on myös hiljaisen tiedon siirtäminen, kun pitkän linjan asiantuntijoita jää eläkkeelle ja osaamista siirretään nuoremmille sukupolville. 

Millaista osaamista tarvitsette nyt ja tulevaisuudessa?  

– Tarvitsemme osaajia, joilla on halua ja kykyä työskennellä huipputeknologian parissa sekä kehittää ratkaisuja suunnittelun, tuotannon ja innovaatioiden eri vaiheissa. 

– Keskeiset rekrytointitarpeemme kohdistuvat tuotantoon, kokoonpanoon, laatuun ja hankintaan – erityisesti liiketoiminnoissa kuten F‑35, Defence and Weapon Systems ja Protected Mobility. Lisäksi tarvitsemme vaativaa teknistä osaamista, esimerkiksi järjestelmä-, testaus- ja elektroniikkainsinöörejä. 

– Kasvun myötä haemme myös talousohjauksen ja projektiohjauksen osaajia sekä turvallisuuden, riskienhallinnan ja compliance-alueen asiantuntijoita. 

– Nousevana osaamistarpeena korostuvat tekoäly, data-analytiikka sekä sensori- ja autonomiset järjestelmät. Lisäksi tarvitsemme työntekijöitä, joilla on kyky johtaa muutosta, sitouttaa henkilöstöä ja rakentaa kasvua tukevaa korkean suorituskyvyn kulttuuria. 

Puolustusteollisuuden osaamispulssi 2026: Osaamisalueiden top 5

  1. Järjestelmäsuunnittelu ja laadunhallinta 
  2. Turvalliset digitaaliset alustat ja DevSecOps 
  3. Hardware-software-rajapinta, sulautetut järjestelmät ja radioteknologia 
  4. Havainnointidata, instrumentointi ja tilannekuva 
  5. Tutkimusvetoiset nousevat teknologiat: AI-avusteinen autonomia, uuden sukupolven johtamisjärjestelmät, kvanttiteknologia ja kehittynyt valmistus ja uudet materiaalit 

Lue lisää puolustusteollisuuden osaamispulssin teemaosiosta:
https://teknologiateollisuus.fi/talous-ja-tilastot/osaamispulssi/puolustusteollisuus/

Tutustu PIA:n jäsenyritys Saab Finlandin uratarinaan:
https://teknologiateollisuus.fi/saab-finland-jatkuvuuden-hallinta-on-osa-jokaista-tuotettamme/