Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Suomi ja Yhdysvallat entistä syvempään jäänmurtajayhteistyöhön

Suomi ja Yhdysvallat entistä syvempään jäänmurtajayhteistyöhön

Presidentit Alexander Stubb ja Donald Trump allekirjoittivat yhteisymmärryspöytäkirjan jäänmurtajayhteistyöstä 9. lokakuuta Washingtonissa. Myös pääministeri Petteri Orpo oli mukana tapaamisessa. Pöytäkirja jäänmurtajayhteistyöstä luo pohjan kaupallisille sopimuksille Yhdysvaltain rannikkovartioston ja suomalaisyritysten välillä.

Suomi ja Yhdysvallat syventävät yhteistyötään jäänmurtajien suunnittelussa ja rakentamisessa. Yhdysvallat on hankkimassa 11 uutta jäänmurtajaa rannikkovartiostonsa käyttöön, joista neljä on tarkoitus rakentaa Suomessa. Kumppanuuden syvenemiseen sisältyy myös osaamisen kehittämistä sekä tutkimusyhteistyötä.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Yhdysvallat rakennuttaa jäänmurtajia ulkomailla.

Pääministeri Petteri Orpon mukaan tiivistyvä yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa on erittäin merkittävää Suomen meriteollisuudelle, kansantaloudelle ja työllisyydelle.

”Näitä positiivisia uutisia Suomi tarvitsee”, Orpo toteaa ulkoministeriön tiedotteessa.

Ulkoministeri Elina Valtonen toteaa tiedotteessa, että yhteistyö perustuu Suomen ja Yhdysvaltain yhteiseen tavoitteeseen vahvistaa arktisen alueen kehitystä ja turvallisuutta. Yhteistyö on myös linjassa Suomen, Kanadan ja Yhdysvaltojen kolmikantaisen ICE Pact -yhteistyön kanssa.

”Suomen meriteollisuus kiittää valtionjohtoa ja kaikkia prosessiin osallistuneita tästä tärkeästä ja historiallisesta etapista, joka mahdollistaa yritysten neuvottelut tilausten vahvistamiseksi. Tämä uutinen on vahva indikaatio Suomen meriteollisuuden arvostuksesta globaalisti”, Meriteollisuuden toimitusjohtaja Elina Andersson sanoo.

Teknologiateollisuuden pääekonomistin, johtaja Petteri Rautaportaan mukaan jäänmurtajatilausten talousvaikutukset olisivat laajat.

”Meriteollisuuden kattavan toimittajaverkoston myötä laivatilausten talousvaikutukset leviävät ympäri maata. Samoin koko maan vientiluvuissa näkyy selvä piikki, kun suuri alus saadaan kaupaksi”, Rautaporras kertoo.


Kuva: Liisa Takala