Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Suomen uusi meriteollisuusstrategia julkaistu – kasvupotentiaalin hyödyntäminen vaatii konkreettisia toimia

Suomen uusi meriteollisuusstrategia julkaistu – kasvupotentiaalin hyödyntäminen vaatii konkreettisia toimia

Meriteollisuusstrategian toteutuksen kautta voidaan varmistaa toimialan koko potentiaalin hyödyntäminen Suomen kasvumoottorina. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää määrätietoisia, resursoituja ja seurattavia toimenpiteitä.

Työ- ja elinkeinoministeriö on julkistanut uuden kansallisen meriteollisuusstrategian. Strategia muodostaa ajantasaisen kokonaiskuvan suomalaisen meriteollisuuden toimintaympäristöstä.

– Meriteollisuus on noussut Suomen kasvun kärjeksi ja vaikuttaa vahvasti kansantaloutemme suuntaan, korostaa Meriteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja ja Rauma Marine Constructionsin toimitusjohtaja Mika Nieminen.

Strategiassa keskeisiksi teemoiksi on tunnistettu innovaatiot ja teknologinen edelläkävijyys, osaaminen ja työvoiman saatavuus, vienti ja uudet markkinat, viranomaisalukset ja huoltovarmuus sekä investoinnit, rahoitus ja omistajuus. Strategiassa tarkastellaan myös valtion roolia ja kotimaisen omistajuuden merkitystä toimialan kehitykselle.

Meriteollisuus ry:n toimitusjohtajan Elina Anderssonin mukaan on olennaista, että strategian toimeenpano käynnistyy määrätietoisesti ja yhteistyössä keskeisten toimijoiden kanssa.

– Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää konkreettisia toimenpiteitä. Toimenpidesuosituksista tuottavuusohjelma, yhteiskehittämismalli tutkimukseen, kehitykseen ja pilotointiin valtion alushankintojen yhteydessä, kasvuyritysten rahoituksen ja alan osaamisen varmistaminen sekä vienti- ja vienninedistämispanostukset ovat erityisen tarpeellisia. Niille on suunnattava tarvittava rahoitus ja asetettava toimenpidekohtaiset tavoitteet sekä luotava säännöllinen seurantamalli, Andersson korostaa.

Meriteollisuus ry on osallistunut strategian laadintaan ja sitoutuu jatkamaan aktiivista rooliaan sen toimeenpanossa. Meriteollisuus ry:n tänään julkaisemat hallitusohjelmatavoitteet kytkeytyvät tiiviisti meriteollisuusstrategiaan ja sen suosituksiin.

Tavoitteena on, että strategian toimeenpano siivittää omalta osaltaan alan kilpailukykyä, kasvua ja uudistumista. Meriteollisuus on yksi Suomen kasvumoottoreista mutta alalla on edelleen paljon kasvupotentiaalia, joka kannattaa hyödyntää.

Strategian laadinta käynnistyi lokakuussa 2025 työ- ja elinkeinoministeriön asettaessa työryhmän valmistelemaan uutta strategiaa. Aiempi meriteollisuusstrategia on vuodelta 2013.

Meriteollisuus on 12 miljardin euron liikevaihdollaan Suomelle strateginen ja huoltovarmuuskriittinen vientiala, joka työllistää suoraan yli 30 000 osaajaa. Alan yritykset vievät globaalisti kaikkiin laivatyyppeihin huipputeknologian ratkaisuja, joilla vauhditetaan puhdasta ja digitaalista siirtymää merenkulussa. Toimiala tunnetaan alustoimituksista sekä teknologiaratkaisuista risteilyaluksiin, matkustaja-autolauttoihin ja erikoisaluksiin, kuten jäänmurtajiin ja viranomaisaluksiin sekä offshore-toimintoihin. Toimialan yritykset leikkaavat koko teknologiateollisuuden telakoista suunnitteluun, laite- ja järjestelmätoimittajiin, kokonaistoimittajiin, ohjelmistoyrityksiin ja materiaalitoimittajiin.

Lisätietoja

Mika Nieminen
Hallituksen puheenjohtaja, Meriteollisuus ry
Toimitusjohtaja, Rauma Marine Constructions
+358 40 524 5649

Elina Andersson
Toimitusjohtaja
Meriteollisuus ry
+358 40 572 1388
elina.andersson@teknologiateollisuus.fi