Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Meriteollisuudella ratkaisuja valmiina meriliikenteen energiasiirtymään

Meriteollisuudella ratkaisuja valmiina meriliikenteen energiasiirtymään

Merenkulun globaali sääntelytilanne kasvattaa paineita pitkäjänteisten investointipäätösten tekemiseen epävarmuuden keskellä. Vihreä energiasiirtymä avaa edetessään suomalaiselle meriteollisuudelle merkittäviä mahdollisuuksia.

Merenkulun kiristyvä ympäristösääntely muuttaa alan toimintaympäristöä ja investointinäkymiä. Wärtsilän teettämän globaalin kyselyn mukaan varustamot kokevat investointien priorisoinnin tällä hetkellä vaikeaksi. Alan toimijat joutuvat tekemään pitkäjänteisiä päätöksiä tilanteessa, jossa tulevaisuuden sääntely on vielä osin avoinna. Tahtotilaa päästöjen vähentämiseen kuitenkin on.

IMOn meriympäristön suojelukomitea kokoontui Lontoossa 27.4.–1.5.2026. Kokouksessa päädyttiin jatkamaan neuvotteluja toimenpiteistä meriliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. EU:n merenkulun päästökauppa ja FuelEU Maritime -asetus ovat jo astuneet voimaan.

Kansainvälisen sääntelyn vahvistaminen toisi meriteollisuudelle tarvittavaa ennustettavuutta investointipäätösten tueksi ja vauhdittaisi vähäpäästöisten ratkaisujen käyttöönottoa.

Meriteollisuuden näkökulmasta tilanne korostaa joustavien ja tulevaisuuden muutoksiin mukautuvien ratkaisujen merkitystä. Meriteollisuus ry:n toimitusjohtajan Elina Anderssonin mukaan aluksiin tehtävien investointien on kyettävä vastaamaan sekä nykyisiin että tuleviin päästövähennysvaatimuksiin.

– Suomen laajasta meriteollisuusklusterista löytyy lukuisia yrityksiä, joiden tuotteilla ja palveluilla voidaan edistää kestävää kehitystä merenkulussa ja varautua tulevaisuuden tarpeisiin, Andersson kertoo.

Suomalaisella teknologialla voidaan esimerkiksi parantaa alusten energiatehokkuutta, vähentää päästöjä ja hyödyntää dataa entistä tehokkaammin. Digitaaliset palvelut, älykkäät energianhallintaratkaisut ja elinkaariajattelu mahdollistavat kestävän kehityksen edistämisen lisäksi merenkulun ja meriteollisuuden tehostamisen.

Wärtsilän raportti >>