Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista SusFlow – vastuullisuustiedon vallankumous meriteollisuudessa

SusFlow – vastuullisuustiedon vallankumous meriteollisuudessa

Suomen meriteollisuuden vastuullisuushanke SusFlow saatiin päätökseen helmikuun lopulla. Business Finlandin rahoittaman hankkeen tavoitteena oli kehittää yritysten kykyä kerätä ja hyödyntää tietoa tuotantonsa ja tuotteidensa vastuullisuudesta.

Hankkeessa keskityttiin datan hyödyntämiseen, jotta esimerkiksi risteilylaivojen hiilidioksidipäästöt ja muut ympäristövaikutukset voitaisiin arvioida tarkasti. Tavoitteena oli parantaa vastuullisuustiedon läpinäkyvyyttä, kehittää uusia tietojärjestelmiä ja työkaluja sekä edistää vastuullisuusnäkökohtien huomioimista laivojen suunnitteluvaiheessa. Parempi vastuullisuustieto antaa suomalaiselle meriteollisuudelle kilpailuetua kiristyvässä sääntelyssä.

SusFlow edisti myös innovaatioita, kuten esimerkiksi tekoälyyn pohjautuvia jätevesiratkaisuja ja ympäristöystävällisempiä sisustusmateriaaleja. Samalla suunniteltiin digitaalista myyntikatalogia suomalaiselle meriteollisuudelle yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön sekä Business Finlandin kanssa.

Projektipäällikkö Kaapo Seppälän mukaan hanke tuotti monta onnistumista. “Saimme lisää tietoa siitä, miten vastuullisuustietoa voidaan kerätä ja visualisoida laivanrakennusverkostossa. Tätä kehitettiin muun muassa teknisten prototyyppien avulla.”

Yritykset paransivat toimintaansa omien hankkeidensa avulla ja saivat tukea tutkimuksen tuloksista. Jos Suomessa ylitetään ympäristökriteerien minimitasot, se voi Seppälän mukaan vaikuttaa kansainvälisiin standardeihin ja luoda Suomelle etulyöntiaseman.

“Mukana olleista yrityksistä esimerkiksi NIT selvitti järjestelmällisesti, mitä vastuullisuutta heiltä odotetaan – henkilöstöpolitiikasta hiilijalanjälkeen – ja miten nämä tavoitteet saavutetaan. Nyt vastuullisuus on integroitu heidän liiketoimintaprosesseihinsa. NIT on myös tehnyt puhtaasti vastuullisuuden tuomaan arvonluontiin perustuvaa tuotekehitystä”, Seppälä kertoo.

Meriteollisuusklusterista hankkeeseen osallistuivat NITin lisäksi mm. Almaco, Evac, Lautex, Meyer Turku, Paattimaakarit, Piikkio Works, Royal Caribbean Group, Semantum, Smartpipe System ja SSAB Europe.

Teksti: Antton Lounasheimo

Kuva: This_is_Engineering from Pixabay

Vastuullisuus meriteollisuuden toimittajaverkostossa – yhteisseminaari

Merimerkit & SusFlow -hankkeet järjestävät 9.6.2025 Turussa yhteisseminaarin, jossa kuullaan tutkijoiden puheenvuorojen lisäksi yli kymmenen yrityksen näkemyksiä vastuullisuudesta meriteollisuudessa. Esille tuodaan myös mahdollisuuksia päästä mukaan toimittajaverkostoihin. Lue lisää ja ilmoittaudu viim. 1.6.

Lisätietoja