Nakkila Works lähti tekoälymatkalle matalalla kynnyksellä – AI 1000 avasi ovet ensimmäiseen hankkeeseen
Tekoäly puhututtaa, pohdituttaa ja kauhistuttaa, ja monelle yritykselle alkuun pääseminen tuntuu vaikealta. Mistä lähteä liikkeelle, mihin kaikkeen tekoälyä kannattaa hyödyntää ja kuinka suuri riski ensimmäinen askel on? Satakuntalainen säiliöiden valmistaja Nakkila Works löysi vastauksia näihin kysymyksiin AI Finlandin AI 1000 -valmennuksesta.
Valmennus johti lopulta konkreettiseen päätökseen käynnistää ensimmäinen, rajattu tekoälyhanke myynnin tueksi.
”Meillä oli organisaatiossa hyvin erilaisia käsityksiä tekoälystä. Osa käytti sitä jo, osa ei lainkaan, ja mukana oli myös vääristyneitä mielikuvia. Koimme, että tarvitsimme yhteistä ymmärrystä siitä, mistä tekoälyssä on oikeasti kyse”, kertoo Nakkila Worksin toimitusjohtaja Jussi Kivioja.
- Perustettu: 1948
- Kotipaikka: Nakkila, Länsi-Suomi
- Pääasiallinen toiminta: Kansainvälisesti toimiva säiliö-, prosessilaite- ja paineastiatoimittaja
- Henkilöstö: 90
- Muuta: Vastuullinen toiminta ja työntekijöiden hyvinvointi sekä asiakastyytyväisyys yritystoiminnan perusperiaatteina
Valmennus toi yhteisen kielen ja avarsi ajattelua
Nakkila Works osallistui AI 1000 valmennukseen laajalla kokoonpanolla. Mukana oli ylimmän johdon lisäksi päällikkö- ja vastuuhenkilöitä eri puolilta organisaatiota.
”Halusimme, että tekoäly ei jää vain johdon asiaksi. Kun ihmiset eri puolilla yritystä ymmärtävät, mitä tekoäly voisi tarkoittaa omassa työssä, syntyy kekseliäämpiä ja realistisempia ideoita.”
Kiinnostus syntyy usein vasta silloin, kun hyöty näkyy konkreettisesti omassa työssä.
Valmennus auttoi hahmottamaan tekoälyä kokonaisuutena, ei vain yksittäisinä työkaluina. Nakkila Worksissa oivallettiin, että tekoäly voi tukea laajasti yrityksen toimintaa ja auttaa tehostamaan tekemistä eri puolilla organisaatiota.
Ensimmäinen askel rajattiin tarkoituksella myyntiin
Valmennuksen aikana Nakkila Worksissa käytiin sisäisiä keskusteluja siitä, mihin tekoälyä kannattaisi ensimmäisenä hyödyntää. Lopulta katse kohdistui myyntiin, erityisesti myynnin taustalla tehtävään asiantuntijatyöhön.
”Meidän myyntimme on projektimyyntiä, joka vaatii paljon tiedon käsittelyä, dokumentaatiota ja valmistelua. Näimme, että juuri tässä tekoäly voisi vapauttaa myyjien aikaa asiakastyöhön.”
Yrityksessä haluttiin edetä maltillisesti ja ensimmäisestä hankkeesta tehtiin tietoisesti rajattu kokonaisuus.
”Kun tekoäly ei ole omaa ydinosaamista, ei kannata lähteä heti liian suureen hankkeeseen. Rajattu ensimmäinen askel pienentää riskiä ja auttaa oppimaan.”
AI-agentti tukemaan myyntiä, ei korvaamaan ihmistä
Nakkila Works selvittää tekoälyhankkeensa valmisteluvaiheessa AI-agenttipohjaisen myynnin tukijärjestelmän toteutusmahdollisuuksia. Tavoitteena on tunnistaa, miten tekoäly voisi tukea myyntiä automatisoimalla rutiineja, rikastamalla asiakasdataa ja tuottamalla myyjille toimenpide-ehdotuksia.
”Tarkoitus ei ole suinkaan korvata ihmisen tekemää arvokasta myyntityötä, vaan tukea sitä. Haluamme, että myyjien aika kuluu asiakasrajapinnassa laajojen tietomassojen käsittelyn sijaan.”

Siemenrahoitus madalsi kynnystä ratkaisevasti
Valmisteluhankkeeseen Nakkila Works on saanut siemenrahoitusta, jolla oli ratkaiseva vaikutus päätökseen lähteä mukaan.
Rahoitus mahdollistaa sen, että ratkaisuja voidaan määritellä huolellisesti yhdessä asiantuntijakumppanin kanssa ennen suurempia investointeja.
”Ilman tätä rahoitusta emme olisi todennäköisesti lähteneet edes tämän mittakaavan tekoälyhankkeeseen tässä vaiheessa. Kun ei itse ole tekoälyn asiantuntija, kynnys investoida on luonnollisesti korkea.”
Tekoälystä tuli osa arjen keskusteluja
Vaikka hankkeen varsinainen toteutus on vasta edessä, yhteistyö AI Finlandin kanssa on muuttanut jo Nakkila Worksin arkea.
”Huomasimme nopeasti, että tekoälystä alettiin puhua talossa huomattavasti enemmän ja realistisemmin. Osa henkilöstöstä lähti itse aktiivisesti opiskelemaan lisää ja kokeilemaan tekoälyä omassa työssään.”
Myös monet aiemmin varauksellisesti suhtautuneet alkoivat nähdä tekoälyn konkreettiset hyödyt.
Kivioja muistuttaa, että kiinnostus syntyy usein vasta silloin, kun hyöty näkyy konkreettisesti omassa työssä.
Jussi Kiviojan vinkit tekoälymatkan käynnistämiseen
Nakkila Works kannustaa muitakin yrityksiä tutustumaan tekoälyyn matalalla kynnyksellä. Toimitusjohtaja Jussi Kivioja tiivistää tekoälymatkan alun aikana kertyneet opit kolmeen huomioon:
- Aloita ymmärryksestä, älä teknologiasta. Yhteinen käsitys siitä, mitä tekoäly on ja mihin sitä voisi käyttää, on tärkeämpää kuin yksittäiset työkalut.
- Rajaa ensimmäinen hanke selkeästi. Tarpeeksi pieni ja hallittu kokonaisuus auttaa oppimaan ja vähentää riskiä.
- Hyödynnä valmennusta ja rahoitusta. Ulkopuolinen asiantuntemus ja siemenrahoitus madaltavat kynnystä lähteä liikkeelle.
”AI 1000 valmennus on todella hyvä paikka aloittaa. Se ei sido mihinkään, mutta auttaa ymmärtämään, onko tekoäly mahdollisuus omalle liiketoiminnalle ja millä tavalla”, Kivioja suosittelee.
”Jos tekoälyn sivuuttaa kokonaan, on vaarana jäädä kehityksestä jälkeen. Mutta liikkeelle voi lähteä onneksi rauhassa, askel kerrallaan.”
Mikä AI 1000?

AI 1000: Kasvua tekoälystä on AI Finlandin valmennusohjelma yritysjohdolle. Ohjelmassa tekoälyä tarkastellaan johdon näkökulmasta ja keskitytään liiketoiminnan haasteisiin, mahdollisuuksiin ja konkreettisiin käyttökohteisiin. Tavoitteena on muuttaa tekoäly ymmärrykseksi ja edelleen käytännön tekemiseksi. Valmennus tarjoaa johdolle suunnatun tiiviin kokonaisuuden, jonka tavoite on tunnistaa 1–2 potentiaalista tekoälyideaa.
Valmennus on maksuton yrityksille, jotka ovat sekä Teknologiateollisuus ry:n että AI Finland -verkoston jäseniä.
Lisätietoja