Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Sähköisen liikenteen tilannekatsaus

Sähköisen liikenteen tilannekatsaus

Sähköisen liikenteen tilannekatsaukset julkaistaan neljä kertaa vuodessa.

Päivitetty 27.10.2025 klo 10:19

Tilannekatsaus Q3/2025

Täyssähköautokannan ennätyskorkea kasvu jatkui kolmannella vuosineljänneksellä. Vuoden mittaisella ajanjaksolla täyssähköjen määrä liikenteessä kasvoi peräti 44 837 autolla. Ladattavien henkilöautojen osuus autokannassa oli 12,2 % eli 337 911 autoa, joista 45 % täyssähköisiä.

Vastaavalla ajanjaksolla sähkökuorma-autojen kanta kaksinkertaistui 189 ajoneuvoon. Täyssähköisten pakettiautojen rekisteröintimäärät vuositasolla ovat kaksinkertaistuneet vuoden takaiseen verrattuna.

Tampereen yliopiston tuoreen selvityksen mukaan sähköistyminen lisää kustannustehokkuutta tieliikenteen päästöjen vähentämiseen tuoden samalla säästöjä kaikille tieliikenteen käyttäjille.

Vertailulaskelmat osoittavat että sähköautojen ja polttomoottoriautojen jo maltillinen hintaeron kaventuminen johtaa liikenteen kokonaiskustannusten pienentymiseen useilla miljardeilla vuoteen 2035 mennessä.

Laskelmista selviää, että sähkökuorma-autokannan kasvu parantaa logistiikan kilpailukykyä ja voi vähentää logistiikan kokonaiskustannuksia useilla sadoilla miljoonilla euroilla vuoteen 2035 mennessä.

Suurin ajoneuvokohtainen sähköistymisestä syntyvä säästöpotentiaali ja päästövähennys syntyy kaikkein raskaimmassa liikenteessä, missä myös Suomen koko tavaraliikenteen tonnikilometrit ovat ylivoimaisesti suurimmat.

Yhteistyössä asiakkaiden kanssa kuljetusyritysten kiinnostus demonstroida tonnikilometreiltään suurien sähkörekkojen käyttökelpoisuutta erilaisissa kuljetustarpeissa on kasvanut sekä Suomessa että Ruotsissa.

Sähkökuorma-autojen hankintapäätöksiin vaikuttavat kuljetustarpeeseen optimoidun latauksen saatavuuden lisäksi useat liiketaloudelliset tekijät kuten hankintahinta, rahoitus, takaisinmaksuaika ja kuljetussopimukset.

Toistaiseksi raskaamman ammattiliikenteen latausmahdollisuudet ovat perustuneet pääosin varikko- ja terminaalilataukseen. Kaupalliseen tarjontaan tulleet megawattilaturit mahdollistavat latausasemien varustamisen yli yhden megawatin tehoisilla pistokkeilla.

Raskasta liikennettä palvelevien latausasemien rakentaminen perustuu pääosin latausalan toimijoiden, kuljetusyritysten sekä kuljetusten tilaajien yhteistyöhön. Toimintamallissa latauskentän sijaintia ja tehokapasiteettia ohjaavat sähkön saatavuuden lisäksi ensisijaisesti logistiikan lataustarpeet osapuolten liiketoiminnalliset tavoitteet huomioiden.

Raskaan sähköisen liikenteen päästövähennykset ja kustannussäästöt perustuvat liikenteessä olevien sähköisten kuorma-autojen yhteenlaskettuihin tonnikilometreihin. Sähköisten tonnikilometrien kasvu on edellytys markkinaehtoiselle ja liiketaloudellisesti kannattavalle raskaan liikenteen tarpeisiin optimoidulle latauspisterakentamiselle.

Raskaan sähköisen liikenteen kokonaisvaltainen kannustinjärjestelmä, joka vahvistaa ajoneuvokannan kasvua maksimoiden sähköiset tonnikilometrit, on kansantaloudellisesti perusteltu investointi raskaan liikenteen kilpailukyvyn parantamiseen.

Järjestelmän rahoituksen perustaksi sopisi luontevasti fossiilisen polttoaineen päästökaupasta saatavat tulot sekä sosiaalinen ilmastorahasto.

Tilannekatsaus Q3/2025

2025: Sähköinen liikenne -tilannekatsaukset

Tilannekatsaus Q1/2025
Tilannekatsaus Q2/2025

2024: Sähköinen liikenne -tilannekatsaukset

Tilannekatsaus Q4/2024
Tilannekatsaus Q3/2024
Tilannekatsaus Q2/2024
Tilannekatsaus Q1/2024

2023: Sähköinen liikenne -tilannekatsaukset

Tilannekatsaus Q4/2023
Tilannekatsaus Q3/2023
Tilannekatsaus Q2/2023
Tilannekatsaus Q1/2023

2022: Sähköinen liikenne -tilannekatsaukset

Tilannekatsaus Q4/2022
Tilannekatsaus Q3/2022
Tilannekatsaus Q2/2022
Tilannekatsaus Q1/2022

2021: Sähköinen liikenne -tilannekatsaukset

Tilannekatsaus Q4/2021
Tilannekatsaus Q3/2021
Tilannekatsaus Q2/2021
Tilannekatsaus Q1/2021

2020: Sähköinen liikenne -tilannekatsaukset

Tilannekatsaus Q4/2020
Tilannekatsaus Q3/2020
Tilannekatsaus Q2/2020
Tilannekatsaus Q1/2020