Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Kilpailu onnistuneille linjasaneerauksille 2025

Kilpailu onnistuneille linjasaneerauksille 2025

Kilpailu on järjestetty jo vuodesta 2008 lähtien. Kilpailussa palkitaan onnistuneita linjasaneerauksia. Kilpailun tavoitteena on kertoa ja jakaa tietoa mahdollisimman laajasti hyvistä toimintatavoista ja – menetelmistä tulevien putkiremonttien /linjasaneerauksien tilaajille, osakkaille/asukkaille, suunnittelijoille ja urakoitsijoille. Kilpailun julkistamisen yhteydessä kerrotaan myös remonttien tilaajista, suunnittelijoista ja urakoitsijoista sekä itse paikan päällä että järjestäjien eri medioissa.

Hyvät asumispalvelut, asumisviihtyisyys, energian tehokkaampi käyttö ympäristön ja hiilineutraaliuden saavuttamisen kannustamiseksi ja osakkaiden omaisuuden arvon säilyttäminen edellyttävät pitkäjänteistä ja suunnitelmallista otetta taloyhtiöissä. Suurten saneerausten yhteydessä kannattaa tehdä muitakin parannustöitä, kuten monet taloyhtiöt tänä päivänä jo tekevät. Parannetaan kiinteistön energiatehokkuutta ja tietoteknistä turvallisuutta, rakennetaan sähköautojen latauspaikkoja ja tehdään varauksia niille sekä tuleville korjauksille.

Voittajataloyhtiö saa yhtiön julkisivuun kiinnitettävän kunniakilven tunnustukseksi onnistuneesta linjasaneerauksesta.

Voittajayhtiö saa myös medianäkyvyyttä, mikä parantaa taloyhtiön ostohalukkuutta. Kilpailun voitosta voi ilmoittaa myös isännöitsijätodistuksessa kohdassa ”tehdyt korjaukset”.

Ilmoittautuminen kilpailuun

Kilpailuun ilmoittaudutaan 1.2.2025 – 30.5.2025 välisenä aikana.

Taloyhtiö voi ilmoittaa kilpailuun putkiremontin/linjasaneerauksen, joka on päättynyt 1.11.2022 – 30.11.2024 välisenä aikana ja remontin takuuaika on alkanut.

Taloyhtiön tai kiinteistöyhtiön hallitus voi ilmoittaa taloyhtiönsä kilpailuun. Lisäksi taloyhtiön hallituksen suostumuksella ilmoittaja voi olla myös hankkeen urakoitsija, suunnittelija, valvoja, valvoja tai projektinjohtaja.

Ilmoittautumisohjeet ja kilpailun säännöt

  1. Ilmoittautumisohjeet ja kilpailun säännöt löydät AKHA ry:n verkkosivulta https://akha.fi/vuoden-putkiremontti-linjasaneeraus
  2. Kolmisivuinen osallistumislomakkeen löydät AKHAn verkkosivuilta (https://akha.fi/vuoden-putkiremontti-linjasaneeraus/)
  3. Täytä osallistumislomakkeen huolellisesti ja lähetä verkossa. 
  4. Tiedustelut voi lähettää sähköpostiin eino.rantala@ekosto.fi , nimimerkillä ”AKHA linjasaneeraus tiedustelu”

Tulosten julkistaminen

Järjestäjien edustajista koostuva toimikunta  valitsee palkittavat hankkeet.

Kilpailun tulos julkistetaan syksyllä 2025 sopivassa tilaisuudessa ja järjestäjien kotisivuilla.

Järjestäjät ja yhteystiedot

Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry,  www.akha.fi

Kiinteistöliitto Uusimaa Ry, www.ukl.fi

KNX Finland ry, www.knx.fi

MOTIVA, www.motiva.fi

Rakennusinsinöörien liitto Ry, www.ril.fi

Rakennusteollisuus RT ry, rt.fi

SuLVI, Suomen LVI-liitto www.sulvi.fi

Suomen LVI-liitto SuLVI ry, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry, www.lvi-tu.fi

Suomen Isännöintiliitto Ry, www.isannointiliitto.fi

Suomen Kiinteistöliitto Ry, www.kiinteistoliitto.fi

Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry, https://teknologiateollisuus.fi/skol/

Talotekninen teollisuus ja kauppa ry, Talteka.fi