Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista SKOL liikevaihtotilasto 2024

SKOL liikevaihtotilasto 2024

Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry:n liikevaihtokyselyyn osallistui 51 jäsenyritystä. SKOLin tämänhetkinen jäsenmäärä on 109 yritystä.  

Jäsenyritysten kokonaisliikevaihto vuonna 2024 oli arviolta 2 266 miljoonaa euroa ja vastanneiden yritysten liikevaihto 2 151 MEUR. Luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia aiempiin jäsenkunnassa tapahtuneiden muutosten vuoksi. Yhtiöt ovat myös vaihtuneet, yrityskauppoja on tehty ja raportointitapa on mahdollisesti muuttunut. Tilastojen pohjalta on kuitenkin mahdollista huomata yleisiä kehityssuuntia. Tässä tilastossa esitetyt luvut kokonaisliikevaihdoista ovatkin vastausten pohjalta tehtyjä arvioita. 

Perinteisesti SKOLin tilastoissa tunnusluvut on jaettu kolmeen pääkategoriaan: teollisuuteen, talonrakentamiseen ja yhdyskuntaan. Näistä suurin toimiala oli vuonna 2024 talonrakentaminen, jonka liikevaihto oli arvion mukaan noin 906 miljoonaa euroa. Yhdyskuntasektori nousi jälleen teollisuuden ohi tilastossa arviolta 702 miljoonan euron liikevaihdolla. Teollisuus oli liikevaihdon arviolta toimialoista pienin 657 miljoonan liikevaihdolla.   

Rakennetekniikka oli tyypillisesti kyselyn suurin toimiala, jonka jälkeen muina suurina toimialoina säilyivät LVI-tekniikka, rakennuttaminen (talo), tehdas- ja laitossuunnittelu, tie-, katu- ja aluetekniikka sekä prosessisuunnittelu. Selvästi suurimpana toimeksiantajaryhmänä säilyi teollisuus lähes 39 % osuudella. Kuntasektori työllisti SKOL-yrityksiä 18 % osuudella ja valtio 13 %:lla.  

Kyselyyn vastanneiden perusteella yli 100 miljoonan euron liikevaihtoon alan yrityksistä ylsivät suuruusjärjestyksessä: Sweco Finland, Ramboll Finland Oy, AFRY Finland Oy, Etteplan Finland Oy, Sitowise Oy, Granlund konserni, A-Insinöörit -konserni sekä Rejlers Finland Oy. 

Kotimaan liikevaihdon suhteen viisi suurinta yritystä olivat Sweco Finland, Ramboll Finland Oy, AFRY Finland Oy, Etteplan Finland Oy sekä Sitowise Oy. 

Vientiliikevaihdolla suurimmat viisi yritystä olivat AFRY Finland Oy, Deltamarin Oy, Elomatic Yhtiöt, Sweco Finland Oy sekä Etteplan Finland Oy. 

Lisätiedot:skolry@teknologiateollisuus.fi