Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Suhdannekatsaus 1/2025

Suhdannekatsaus 1/2025

Teknologiateollisuuden talousnäkymät 1/2025


Suunnittelu- ja konsultointialan (teollisuuden, yhteiskunnan ja rakentamisen asiantuntijapalvelut) liikevaihto Suomessa nousi ennakkoarvion mukaan vuonna 2024 noin prosentin vuoteen 2023 verrattuna. Vuonna 2024 liikevaihtoa kertyi Suomessa kaikkiaan noin seitsemän ja puoli miljardia euroa. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat suunnittelu- ja konsultointialan yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia loka–joulukuussa 28 prosenttia enemmän kuin heinä–syyskuussa mutta neljä prosenttia vähemmän kuin vuoden 2023 vastaavalla ajanjaksolla. Tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa kaksi prosenttia pienempi kuin syyskuun lopussa ja yhdeksän prosenttia pienempi kuin vuoden 2023 joulukuussa. Toimialan tilauskannan arvo on ohentunut tasaisella tahdilla jo yli kahden vuoden ajan. Viime vuoden lopun tilauskehityksen perusteella suunnittelu- ja konsultointialan yritysten liikevaihdon arvioidaan pysyvän suurin piirtein ennallaan alkuvuoden aikana. Suunnittelu- ja konsultointialan yritysten henkilöstö Suomessa väheni viime vuonna 2,8 prosenttia verrattuna vuoden 2023 keskiarvoon. Henkilöstöä oli vuonna 2024 keskimäärin 53 100 eli noin 1 500 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Joulukuun lopussa henkilöstömäärä oli 52 500.

SKOL suhdannekatsaus 1/2025

Tämän otsikon alla esitetyt tiedot perustuvat SKOL jäsenten antamiin tietoihin tilauskantakyselyssä 4/2024. Tässä SKOLin suhdannekatsauksessa jäsenten antamat tiedot ovat Teknologiateollisuuden talouskatsauksesta poiketen jaettu kolmeen eri suunnittelu- ja konsultointialan sektoriin: talonrakennukseen, teollisuuteen, sekä infraan (yhdyskuntasuunnittelu). Otantaan ja tietojen jaotteluun liittyvien erojen vuoksi SKOLin keräämän aineiston tiedot voivat poiketa jonkin verran edellä esitetyistä Teknologiateollisuuden näkymistä. Kesällä 2021 SKOLin suhdannekatsaus uudistettiin ja sen mahdolliset epätarkkuudet poistettiin, jotta se kuvaisi paremmin todellista tilannetta. Niinpä luvut saattavat erota aiemmista katsauksista, eivätkä 3/2021 katsausta vanhemmat tiedot ole vertailukelpoisia vanhempiin. Suhdannekatsauksessa 2/2023 on laskentakaavoja hieman päivitetty vastaamaan paremmin toimialojen kokonaiskuvaajia. Tämän vuoksi vertailut tätä aikaisempii suhdannekatsauksiin, eivät ole täysin vertailukelpoisia. Myös tässä suhdannekatsauksessa talorakentamisen liittyviä laskentakaavoja, mutta näiden vaikutus tuloksiin on hyvin pieni.