Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Tuotemäärittelykoulutusta tarjolla

Tuotemäärittelykoulutusta tarjolla

Perinteisesti suunnittelijat ovat tehneet tuotemäärittelyn tuotenimipohjaisesti viittaamalla suunnitelmissa tietyn valmistajan tiettyyn tuotteeseen. Tämä on rajannut urakoitsijoiden tuotehankintojen valinnanvapautta ja kilpailutusta. Toisinaan suunnittelijat ovat jättäneet tekniset vaatimukset huomioon ottamatta, jolloin rakennustuotteilta käyttökohteessa vaadittavien teknisten ominaisuuksien selvittäminen on jäänyt tuotteita hankkivien urakoitsijoiden tehtäväksi tai se on jäänyt tekemättä kokonaan. Samalla hinta on ajanut tuotteen hankintakriteerinä suoritustason edelle.

Edellä mainitut asiat ovat antaneet aihetta laatia selventäviä tuotemäärittelyn apuvälineitä rakennushankkeen osapuolten (etenkin pääsuunnittelijan) käyttöön. Rakennusalan järjestöt ovat yhteistyössä alan toimijoiden kanssa rahoittanut monivuotista hanketta, jossa laaditaan käyttökohdekohtaiset vaatimustaulukot yleisimmille rakennustuotteille sekä tuotevaatimuksilla täydennetyt mallipiirustukset tavanomaisimmille rakennetyypeille. Mallipiirustukset löytyvät myös Autocad-formaatissa suunnittelijoiden jatkotyöstettäväksi, jolloin rakennetyypit saadaan soveltuviksi eri rakennushankkeisiin.

Hankkeen viimeisimmät tulokset (6. vaihe) on julkaistu syksyllä 2024 Rakennustiedon kotisivulla kaikkien vapaasti saatavilla osoitteessa: https://www.rakennustieto.fi/suunnittelun-tuotemaarittely-rakennustuotteille

ATL/SKOL/Rakennusteollisuus/Rakennustieto tarjoaa nyt tuotemäärittelyohjeeseen liittyvää koulutusta. Koulutuksen sisältö on seuraava:

Kouluttajina toimivat tuotemäärittelyohjeen laatineet konsultit Antti Koponen (Rasek Consulting Oy Ltd) ja Jarmo Leskelä (A-Insinöörit Suunnittelu Oy).

Koulutus järjestetään yrityksissä tai järjestöissä.

Koulutuksen kesto on 3 tuntia ja hinta 1500 € + ALV sisältäen koulutusaineiston.

Koulutus voidaan järjestää yrityksissä tai järjestöissä paikan päällä tapahtuvana koulutuksena tai Teams etäkoulutuksena.

Koulutuksen voi tilata:

Antti Koponen/Rasek Consulting Oy Ltd                       Jarmo Leskelä/A-insinöörit Suunnittelu Oy

anttiantero.koponen@gmail.com                                  jarmo.leskela@ains.fi

puh. +358 50 4140082                                                   puh. +358 40 5418790