SKOL Barometri 2026: Suunnittelu- ja konsultointialan tilaukset kääntyivät kasvuun – haasteina kiinteistö- ja rakennusalan taloustilanne ja vähäinen vienti
SKOLin barometri kokoaa eri toimijoiden tilastoja ja näkymiä suunnittelu- ja konsultointialan markkinatilanteesta. Sen mukaan alan tilaukset ovat kasvussa, mutta rakentamisen näkymät vaihtelevat: infrasektori kasvaa, kun taas asuntorakentaminen supistuu edelleen.
Teknologiateollisuuden talousnäkymien mukaan suunnittelu- ja konsultointialan liikevaihto kasvoi vuonna 2025 noin kahdeksan prosenttia ja oli yhteensä noin kahdeksan miljardia euroa. Myös tilausvirrat ovat kasvussa. Alan yritykset saivat uusia tilauksia huhti-kesäkuussa kahdeksan prosenttia enemmän kuin tammi-maaliskuussa ja 18 prosenttia enemmän kuin vuoden 2025 vastaavalla ajanjaksolla. Tilauskannan arvo oli kesäkuun lopussa kaksi prosenttia suurempi kuin maaliskuun lopussa ja kuusi prosenttia suurempi kuin vuoden 2025 kesäkuussa.
Suomi jää jälkeen muista Pohjoismaista
Positiivisesta kehityksestä huolimatta Suomen tilanne näyttäytyy heikkona muihin Pohjoismaihin verrattuna. Suomen talous kasvaa kuluvana vuonna ennusteiden mukaan 0,8 prosenttia, Pohjoismaiden hitainta vauhtia. Heikko markkinatilanne näkyy myös työttömyydessä: työttömyysaste on 10,5 prosenttia, mikä on Pohjoismaiden korkein.
Tilastoissa näkyy kuitenkin valonpilkahdus, sillä yksityisten ei-asuininvestointien kasvun ennustetaan vuonna 2026 olevan Suomessa 6,1 prosenttia, mikä on korkein luku viiden maan vertailussa. Asuntoinvestointien kasvu jää maltilliseksi (2,4 prosenttia vuosina 2026 ja 2027), kun Ruotsissa kasvun ennustetaan olevan vuonna 2027 3,9 prosenttia ja Tanskassa 5,6 prosenttia.
Infra ja toimitilat vetävät rakentamista
Rakennusteollisuus RT:n ennusteen mukaan infrarakentaminen kasvaa tänä vuonna kuusi ja ensi vuonna neljä prosenttia. Toimitilarakentaminen kääntyy datatalouden ja geopolitiikan vauhdittamana kasvuun, kun taas asuntorakentaminen supistuu edelleen.
Infrasuunnittelun näkymät ovat myönteiset. Suhdannetilanteen arvioidaan jatkuvan hyvänä vuonna 2027. Suurimmat ongelmat ovat säästötoimet, hintakilpailu ja kireät aikataulut. Osaajapula on kasvanut vuodessa selvästi: yli 60 prosenttia vastaajista kärsii projektinvetäjien ja suunnittelijoiden puutteesta, kun viime syksynä suunnittelijapulasta kertoi vain noin joka kymmenes.
Vienti on vähäistä
European Federation of Engineering Consultancy Associations EFCA:n kevään barometrin mukaan Suomen suunnittelu- ja konsultointialan vienti on vähäistä. Viennin osuus alan liikevaihdosta on Suomessa vain 7–8 prosenttia, kun Euroopan keskiarvo on noin 20 prosenttia. EFCA:n barometri perustuu pääosin jäsenmaiden toimialajärjestöjen raportoimiin lukuihin.
AFRY:n liiketoimintajohtaja Tuukka Sormunen pohtii barometrin vieraskynäkirjoituksessaan, kuinka laajaa Suomen vienti todellisuudessa on. Hän arvelee, että suuri osa kansainvälisestä toiminnasta ei näy suoraan vientitilastoissa. Monet yritykset työskentelevät kotimaisen asiakkaan kanssa ulkomailla, mutta harvemmin tarjoavat projektejaan suoraan ulkomaisille asiakkaille.
Suunnittelualan mahdollisuudet
SKOLin puheenjohtaja Maija Jokela nostaa esiin barometrin tärkeimmän viestin: mahdollisuuksien ikkuna on auki. Jokelan mukaan suunnittelua tarvitaan enemmän kuin koskaan: ”Nyt ratkaistaan, muuttuuko kasvava kysyntä työksi, osaamiseksi ja investoinneiksi Suomessa.”
”Nyt ratkaistaan, muuttuuko kasvava kysyntä työksi, osaamiseksi ja investoinneiksi Suomessa.”
Maija Jokela, SKOLin puheenjohtaja
Suunnittelu- ja konsultointialan keskeisiksi mahdollisuuksiksi nousevat datakeskukset, meriteollisuus, puolustussektori ja sähköistyminen. Euroopassa myös energia- sekä liikenne- ja infrasektorit ovat pysyneet vahvoina. Maailmantalouden sekä geo- ja kauppapolitiikan epävarmuus aiheuttavat kuitenkin yhä riskejä kysynnän kehitykselle.
Kuva: Martti Salmi, Unsplash