Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Sähköisen liikenteen tilannekatsaus

Sähköisen liikenteen tilannekatsaus

Sähköisen liikenteen tilannekatsaukset julkaistaan neljä kertaa vuodessa.

Päivitetty 30.10.2026 klo 09:28

Tilannekatsaus Q3/2026

Teillämme liikkuu 209 694 täyssähköautoa, 56 125 enemmän kuin vuotta aiemmin. Täyssähköjen rekisteröinnit ovat ennätystasolla, vaikka uusien autojen kauppa on yhä historiallisesti alhaisella tasolla. Ladattavia henkilöautoja on yhteensä 405 120, mikä on 14,6 % henkilöautokannasta.

Syyskuussa täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä nousi jo 62,1 prosenttiin, mikä on Euroopassa kolmanneksi korkein osuus Norjan ja Tanskan jälkeen.

Investoinnit täyssähköisiä henkilö- ja pakettiautoja palvelevaan julkiseen suuritehoiseen latausverkkoon ovat vastanneet ajoneuvokannan kasvuun. Latausverkoston palvelutasoa kuvaava suhdeluku on erinomaisella tasolla.

Henkilöautoliikenteen sähköistyminen on vahvasti markkinaehtoista ja oikealla kasvupolulla. Liikenteen verotuksessa on tärkeä huolehtia siitä, että sähköistymiskehitys vahvistuu entisestään.

Sähkökuorma-autojen kanta on kasvanut vuodessa nousujohteisesti 90 ajoneuvolla. Kasvava ajoneuvokanta parantaa latausasemien investointiedellytyksiä ja tukee latausmarkkinan kehittymistä.

Nestemäisten polttoaineiden hintojen epävarmuus lisää kuljetusyritysten kiinnostusta sähköiseen kalustoon. Kalustoinvestointien kasvua on tärkeä vauhdittaa parantamalla kohtuuhintaisen rahoituksen saatavuutta, hankintatuilla sekä edistämällä kattavasti latausinfrainvestointeja.

Sisällyttämällä ammattiliikenteen puolijulkinen uusiutuva lataussähkö terminaaleissa ja varikoilla osaksi jakeluvelvoitetta, luodaan kustannustehokas kannustin latausinfrastruktuuri-investoinneille.

Raskaan ammattiliikenteen ajoneuvoinvestointien edellytyksenä on pääteille kuljetustarpeisiin optimoitu latausverkosto.

Raskasta runkoliikennettä palvelemaan ennakoitavasti rakennettava megawattitasoinen julkinen latausverkosto edellyttää investointiriskiä kohtuullistavaa investointitukea.

Globaali polttoainekriisi osoittaa, miksi tieliikenteen riippuvuutta fossiilisista tuontipolttoaineista on vähennettävä nykyistä nopeammin.

Liikenteen sähköistämisestä on hyvä tehdä strateginen valinta, joka kasvattaa teollista osaamista ja realisoi sähköistämisen hyödyt.

Sähköistämällä liikennettä polttoaineisiin käytettävät miljardit siirtyvät kotimaiseen sähköntuotantoon, sähköverkkoihin ja palveluihin. Tämä parantaa vaihtotasetta ja luo investointeja sekä työpaikkoja Suomeen.

Kotimaiseen, hajautetusti tuotettuun uusiutuvaan sähköön perustuva logistiikka on huoltovarmuus-, turvallisuus- ja kilpailukykytekijä. Kotitalouksille sähköautoilu tarkoittaa pienempiä liikkumisen menoja ja kasvavaa ostovoimaa.

Suomessa sähkö on eurooppalaisittain edullista ja lähes päästötöntä tarjoten poikkeuksellisen hyvän aseman hyödyntää sähköistämistä.

Sähköautokanta on kasvava hajautettu joustoresurssi. Älykäs lataus siirtää kulutusta edullisille tunneille, tasaa verkon kuormaa ja voi hillitä verkkoinvestointien tarvetta sähkön kysynnän kasvaessa.

Tilannekatsaus Q3/2026

2026: Sähköinen liikenne -tilannekatsaukset

Tilannekatsaus Q1/2026
Tilannekatsaus Q2/2026

2025: Sähköinen liikenne -tilannekatsaukset

Tilannekatsaus Q4/2025
Tilannekatsaus Q3/2025
Tilannekatsaus Q2/2025
Tilannekatsaus Q1/2025

2024: Sähköinen liikenne -tilannekatsaukset

Tilannekatsaus Q4/2024
Tilannekatsaus Q3/2024
Tilannekatsaus Q2/2024
Tilannekatsaus Q1/2024

2023: Sähköinen liikenne -tilannekatsaukset

Tilannekatsaus Q4/2023
Tilannekatsaus Q3/2023
Tilannekatsaus Q2/2023
Tilannekatsaus Q1/2023

2022: Sähköinen liikenne -tilannekatsaukset

Tilannekatsaus Q4/2022
Tilannekatsaus Q3/2022
Tilannekatsaus Q2/2022
Tilannekatsaus Q1/2022

2021: Sähköinen liikenne -tilannekatsaukset

Tilannekatsaus Q4/2021
Tilannekatsaus Q3/2021
Tilannekatsaus Q2/2021
Tilannekatsaus Q1/2021

2020: Sähköinen liikenne -tilannekatsaukset

Tilannekatsaus Q4/2020
Tilannekatsaus Q3/2020
Tilannekatsaus Q2/2020
Tilannekatsaus Q1/2020