Siirry sisältöön

Tilastot

Päivitetty 20.12.2024 klo 09:07

Tästä osiosta löydätte tilasto- ja suhdannetietoa suunnittelu- ja konsultointialasta.

SKOLin tuottamat tilastot

Skolin tuottamat tilastot perustuvat SKOLin jäseniltä kerättyyn dataan.

Suunnittelukustannusten seurannan SKOL julkaisee kolme kertaa vuodessa 01.01, 01.05, 01.09.  Tilasto voidaan julkistaa julkaisuajankohdan aina kuluvan kuukauden 15 päivä jälkeen, kun tilastokeskus on julkistanut viimeisimmän tiedon kuluttajahintaindeksistä. Esimerkiksi 1.1. alkava tilasto julkaistaan vasta 15.1. jälkeen.

Muut tilastojulkaisut

Liikennevirasto päättää vuosittain konsulttitoimeksiantojen yleisten sopimusehtojen mukaisten veloitusperusteiden tarkistamisesta: Vuoden 2024 päätös on ladattavissa tästä.

KSE 2013 2024 laskelman voit katsoa täältä.

Sector Review on SKOLin ruotsalaisen sisarjärjestön Svensk Teknik och Design STD:n johdolla pohjoismaisena yhteistyönä laadittu toimialan yhteenveto suurimmista pohjoismaisista ja eurooppalaisista konsulttiyrityksistä sekä alan näkymistä

Vuoden 2019 jälkeen Pohjoismaista markkinakatsausta ei ole julkaistu.

Suomen Yrittäjät, työ- ja elinkeinoministeriö ja Finnvera tekevät kahdesti vuodessa pienten ja keskisuurten yritysten taloudellista asemaa kartoittavan Pk-yritysbarometrin.

Kuhunkin Pk-yritysbarometriin haastatellaan noin 4 000—6 000 yrityksen edustajaa kaikilta päätoimialoilta. Kysely on edustava kokoluokittain, päätoimialoittain ja alueittain.

PK-yritysbarometrit löydät täältä

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisee vuosittain katsauksia eri toimialojen yleistilanteista ja tulevaisuuden näkymistä. Katsauksissa selvitetään lisäksi toimialojen kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ja mm. toimialan merkitystä Suomessa. Tilannekatsauksissa toimialapäälliköt ja asiantuntijat puolestaan laativat lyhyen ja ajankohtaisen raportin vastuualueensa kasvualan tilanteesta.

TEMin toimialakohtaiset julkaisut löydät täältä.

European Federation of Engineering Consultancy Associations (EFCA) julkaisee säännöllisesti toimialakatsauksia ja tilastoja eurooppalaisista suunnittelu- ja konsultointipalveluiden markkinoista.

EFCA Barometer -katsaukset löydät täältä.

Valtiovarainministeriön johtama rakennusalan suhdanneryhmä eli RAKSU-ryhmä arvioi talon-, infrastruktuurin- ja korjausrakentamisen suhdanteiden kehitystä koko maassa ja osin myös alueellisesti. Ryhmän jäsenet ovat alan keskeisiä viranomaisia ja järjestöjen edustajia.

Rakennusalan suhdanteet

Rakennusteollisuus ry:n suhdannejulkaisut löydät täältä.

RAKLI ry:n markkina- ja suhdannekatsaukset löydät täältä.

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät-raportti julkistetaan neljä kertaa vuodessa. Raportti sisältää tuoretta tietoa mm. tilausten, tilauskannan, liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehityksestä teknologiayrityksissä.

Tilastot-sivulta löytyy tuoretta tilastotietoa teknologiateollisuudesta sekä Suomen ja maailman taloudesta.

Lue Teknologiateollisuuden talousnäkymät täältä.

Teknologiateollisuuden tilastot löydät täältä.