Yritysvastuu on myös vesivastuullisuutta – Teknologiateollisuus laatii vesivastuullisuuslinjaukset
Puhtaan veden ja sanitaation puute on yksi maailman suurimmista kriiseistä. Veteen liittyvät huolet voivat tuntua kaukaisilta täällä Suomessa, sillä meillähän puhdasta vettä on runsaasti. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita: maailmanlaajuisesti puhdasta ja juomakelpoista vettä on entistä vähemmän ja entistä epätasaisemmin jakautuneena.
Vesipula alkaa olla yhä yleisempi ilmiö myös uusilla alueilla, kuten Euroopassa. Lähes 50 vuoden tauon jälkeen maaliskuussa järjestetty YK:n vesikonferenssi kertoo siitä, että kestävä vedenkäyttö on nousemassa merkittäväksi kysymykseksi maailmanlaajuisesti.
Vastuullisen yrityksen toiminnassa vesivastuullisuus on yhä keskeisempää. Vesivastuullisuus (water stewardship) tarkoittaa vesien suojelua ja niiden käyttöä tavalla, joka on sosiaalisesti ja kulttuurisesti oikeudenmukaista, ympäristön kannalta kestävää ja taloudellisesti kannattavaa. Blue deal tulee olemaan yhtä suuri keskustelunaihe kuin Green deal.
Vaikka Suomessa vettä vielä riittää, vaikuttaa kulutuksemme suoraan niihin alueisiin muualla maailmassa, joissa vedestä on pulaa. Seuraukset voivat olla hyvin laajoja ja kohtalokkaita. Vesipula on kytköksissä muun muassa tautien leviämiseen, ruokakriiseihin ja muuttoliikkeeseen. Sillä on vaikutuksensa myös sosiaalisen järjestyksen horjumiseen ja sotiin.
Suomalaisten yritysten vesijalanjäljestä puolet syntyy maamme rajojen ulkopuolella kansainvälisen kaupan ja tuonnin kautta. Kansainvälisestä vesijalanjäljestämme neljäsosa kohdistuu alueille, jotka kärsivät veden niukkuudesta.
Mitä vesijalanjälki ja vesivastuullisuus sitten pitävät sisällään?
- Vesijalanjälki kertoo siitä suorasta ja epäsuorasta vedenotosta, -kulutuksesta ja vesistökuormituksesta, jota tapahtuu arvoketjuissa. Se kattaa kaiken veden, jota on käytetty tuotteiden tai palveluiden tuottamiseen. Veden käytön riskejä ja hallintaa tarkastellaan aina suhteessa sen alueen vesivarojen hallintaan ja tilanteeseen, jossa vettä käytetään.
- Vesivastuullisuudessa tunnistetaan koko arvoketjussa tapahtuva veden käyttö ja siihen liittyvät riskit sekä se, kuinka niihin voidaan vaikuttaa.
Suomessa julkaistiin neljän ministeriön yhteistyönä toukokuun lopulla kansallinen vesivastuullisuuden edistämisen toimintasuunnitelma vuosille 2023–2025.
Vesivastuullinen tuotanto ja kulutus on yksi kansallisen strategiamme tavoitteista. Osana strategian toimeenpanoa suomalaisille yrityksille on asetettu tavoite tulla maailman vesivastuullisimmiksi vuoteen 2030 mennessä.
Lisäksi Suomi on allekirjoittanut Glasgow’n COP26-ilmastokokouksessa vuonna 2021 Fair Water Footprints -julistuksen. Nyt julkaistu toimintasuunnitelma asettaa askelmerkit vesivastuullisuuden kansalliselle edistämiselle tulevina vuosina.
Nyt kun työpaikkoja on hyvin tarjolla, on oivallinen hetki tehdä muutoksia kannustinloukkuja aiheuttavaan sosiaaliturvaan. Samalla tarvitaan tietenkin toimivia ja yritysten tarpeita vastaavia täsmä-, muunto- ja täydennyskoulutuksia.
Kaikille pitäisi jo olla selvää, että Suomi ei pärjää ilman maahanmuuttoa. Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn mukaan suomalaisten suhtautuminen maahanmuuttoon onkin nyt ennätyksellisen myönteistä. Yhä useampi ymmärtää, että esimerkiksi sote-alan kriisi ei ratkea omin voimin. Ilman maahanmuuttajia eivät kulje myöskään bussit, taksit eivätkä paikat tule siivotuiksi. Uusien tilastojen mukaan myös maahanmuuttajien työllisyysaste on kasvanut kohisten ja on enää parin prosenttiyksikön päässä kantasuomalaisten luvusta.
Teollisuudessa ulkomaisista työntekijöistä kertyy koko ajan lisää hyviä kokemusta. Oli yritys missä päin Suomea tahansa ja minkä kokoinen tahansa, sen on syytä paneutua ulkomaisen työntekijän palkkaamiseen. Niin moni jo tekeekin. Kielimuuri on ylitettävä ja työnantajabrändistä pidettävä hyvää huolta, mutta kaikkein eniten muokkausta tarvitsevat asenteet. Monimuotoisuuden on iskostuttava osaksi yritysten arvoja, johtamista sekä HR-käytäntöjä.
Vesi tulee kytkeytymään yhä tiiviimmäksi osaksi yritysten strategiaa ja kokonaisvastuullisuutta. Kestämätön vesijalanjälki on liiketoiminnalle riski, mutta vesikädenjälki eli toiminnasta aiheutuva myönteinen vaikutus on myös suuri mahdollisuus.
”Vesivastuullisuus voi olla yrityksille avain kokonaisvaltaiseen riskien hallintaan ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien avautumiseen.”
Teknologiateollisuus ja sen jäsenyritykset ovat suunnannäyttäjinä kestävässä kehityksessä ja kasvussa, ja olemme mukana luomassa vastuullisempaa liiketoimintaa niin Suomessa kuin maailmalla. Olemme aiemmin laatineet yhdessä jäsenyritysten kanssa ilmasto- ja energialinjauksen, biodiversiteettilinjaukset ja vastuullisuuslinjaukset. Nyt olemme aloittaneet työn toimialan vesivastuullisuuslinjausten laatimiseksi ja tulemme julkaisemaan ne vuoden 2023 aikana.