Siirry sisältöön

Yritysten on kasvatettava monimuotoisuusosaamistaan

Yritykset tarvitsevat parhaat osaajat menestyäkseen. Työpaikoilla on panostettava monimuotoisuutta edistävään henkilöstöpolitiikkaan.

Päivitetty 12.09.2024 klo 14:03

Tutkimusten mukaan monimuotoinen työyhteisö on tuotteliaampi ja idearikkaampi kuin toistensa kanssa samantyyppisistä ihmisistä koostuva työyhteisö. Lisäksi työyhteisön monimuotoisuus houkuttelee organisaation palveluiden ja tuotteiden pariin monipuolisempaa asiakaskuntaa.

Teknologia-alalla tarvitaan seuraavan kymmenen vuoden aikana 130 000 uutta osaajaa. Riittävä osaavan työvoiman saanti on ratkaisevaa teknologia-alan ja koko Suomen menestykselle.

Yrityksissä tarvitaan monimuotoisuusosaamista, jotta ulkomaisen työvoiman osaaminen saadaan kanavoitua kasvun ja kansainvälistymisen tueksi.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tavoitteellinen edistäminen hyödyttää sekä yritystä että henkilöstöä

Teknologia-ala on vahvasti sukupuolittunut: toimialan henkilöstöstä naisia on vain 23 prosenttia (2022). Naisten osuus tekniikan alan koulutukseen hakijoista on ollut kasvussa, mutta kasvuvauhti on liian hidas. Niin tekniikan alan vetovoimaan kuin yritysten työkulttuuriin on panostettava, jotta kaikkien sukupuolten potentiaali saataisiin hyödynnettyä. 

Kun työyhteisö koetaan tasa-arvoiseksi, vuorovaikutus ja työilmapiiri parantuvat. Tämä lisää työmotivaatiota ja tuottavuutta. Myönteisen työnantajakuvan vahvistuessa yritys saa etua myös osaavan henkilöstön rekrytoinnissa.

Tasa-arvolaki velvoittaa kaikki työnantajat toimimaan sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi. Vähintään 30 työntekijää säännöllisesti työllistäville työpaikoille tulee lisäksi laatia tasa-arvosuunnitelma.

Vastuu tasa-arvolain noudattamisesta työpaikoilla kuuluu työnantajalle, mutta vastuu tasa-arvoisesta käytöksestä kuuluu koko työyhteisölle.

Teknologiateollisuus ry tukee jäsenyritystensä monimuotoistumista

Lisätiedot: