Siirry sisältöön

Tarvitsemme vastuulliseen vedenkäyttöön EU-tasoisia ratkaisuja

Yrityksille vesivastuullisuus voi olla kilpailuetu. Teknologiateollisuus ry on yhdessä jäsenyritystensä kanssa ensimmäisenä Suomessa laatinut koko toimialan kattavat vesivastuullisuuslinjaukset.

Päivitetty 02.09.2024 klo 19:33

Vesi on elintärkeä luonnonvara, joka kytkeytyy suoraan myös moniin yrityksille tärkeisiin teemoihin. Suomen vesiosaamiselle ja ratkaisuille on yhä enemmän kysyntää maailmalla.

Yrityksillä on merkittävä rooli vesiin liittyvien riskien hallinnassa ja vesivastuullisuuden toteuttamisessa. Suomessa yrityksille on osana YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kansallista toimeenpanoa asetettu tavoite tulla maailman vesivastuullisimmiksi vuoteen 2030 mennessä.

Vesivastuullisuuslinjauksillaan Teknologiateollisuus haluaa tukea tämän kansallisen tavoitteen saavuttamista. Linjausten tavoitteena on kasvattaa vesivastuullisuuteen ja vesivarojen kestävään käyttöön liittyvää tietoisuutta sekä auttaa jäsenyrityksiä tunnistamaan ja hallitsemaan paremmin veteen liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia.

Lisätiedot: