Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Teknoblogi Yrityskohtainen TES on yhteen hiileen puhaltamisen voimannäyte

Yrityskohtainen TES on yhteen hiileen puhaltamisen voimannäyte

Elämme suuren tuntemattoman keskellä. Uutiset tuntuvat synkkenevän päivä päivältä. Ukrainan sota jatkuu, kustannukset nousevat ja taantuma on tuloillaan. Energiakriisi aiheuttaa isoja ongelmia myös yrityksille. Kaiken tämän keskellä on välillä vaikea nähdä mahdollisuuksia. 

Silti niitä on, paljonkin. Suomalainen teknologiateollisuus on jo vuosia kulkenut kohti vähähiilisyyttä. Vihreän teknologian vientipotentiaalia on kymmenien miljardien arvosta. Kun tämä potentiaali hyödynnetään, saavat suomalaiset uusia työpaikkoja ja hyvinvointia. Käsissämme oleva energiakriisi vain korostaa, että valittu tie on ollut oikea. 

Meidän tulisikin nyt kaikilla käytössämme olevilla keinoilla varmistaa, että suomalainen teollisuus pysyy paalupaikalla, kun vihreän teknologian markkinaosuuksia jaetaan. Avainasemassa ovat vahvat tki-panostukset ja osaamisen saatavuus.  

”Vahvaa yrityskulttuuria ja onnistumista voidaan tukea yhteisesti sovituilla työehdoilla.”

Resepti mahdollisuuksien hyödyntämiseen laaditaan kuitenkin jokaisessa yrityksessä erikseen. Tässä A ja O on se, että yrityksen oma henkilöstö on motivoitunutta, osaaminen kehittyy jatkuvasti ja työpaikoilla on kokemus siitä, että työn tulokset hyödyttävät kaikkia. 

Yritykset kohtaavat kriisit eri tavoin. Kriisit koettelevat, mutta aina löytyy myös hyötyjiä. Kasvumahdollisuuksiin tarttuminen taas vaatii rohkeutta ja uudistumiskykyä. Haasteet ovat nyt niin suuria, että niiden ratkomiseen tarvitaan työpaikoilla ihan jokaista. Keskiössä on yrityksen kulttuuri. Teknologiaakin voi kopioida, mutta vahvaa omannäköistä yrityskulttuuria ei. 

Vahvaa omaa yrityskulttuuria tulisi tukea myös yhteisesti sovituilla työehdoilla. Tämä voi olla vaikeaa, jos työehdoista päätetään muualla ja ne tulevat yritykseen ikään kuin ylhäältä annettuina. Valtakunnalliset työehtosopimukset antavat teknologia-alalla kyllä paljon paikallisen sopimisen mahdollisuuksia, mutta niiden hyödyntäminen saattaa jäädä pistemäiseksi eikä työehtojen ja yrityksen menestyksen yhteyttä aina osata nähdä. 

”Yrityksen oma TES on valtti myös rekrymarkkinoilla.”

Ideaalissa tilanteessa työehdot on viritetty niin, että työnantaja ja henkilöstö kokevat ne omikseen ja niihin sitoudutaan yhteisen, laajasti henkilöstöä osallistavan prosessin kautta. Syntyy oivalluksia siitä, mikä juuri tässä yrityksessä on tärkeää ja miten yrityskohtaiset työehdot voivat tukea yrityksen kilpailukykyä, osaamisen kehittämistä ja työhyvinvointia. Kun osaajista on jatkuva pula, voivat yrityskohtaiset työehdot olla kova valtti myös rekrymarkkinoilla. 

Suomessa on kautta vuosikymmenien sovittu työehdoista valtakunnallisilla työehtosopimuksilla. Niillä on yhä merkittävä rooli suomalaisilla työmarkkinoilla, myös teknologiateollisuudessa. On tärkeää, että valtakunnallisia sopimuksia kehitetään ja ne pysyvät maailman muutoksen mukana. Kilpailu globaaleilla markkinoilla vaatii kuitenkin myös innovatiivisempia lähestymistapoja. 

”Ainutlaatuinen TES-kone auttaa ja inspiroi sopimustoiminnan kehittämistä.”

Teknologiayrityksillä on käytössään myös yrityskohtaisten työehtosopimusten tie, jos yrityksessä on valmiudet tukea yrityksen ja sen henkilöstön menestystä myös omiin tarpeisiin räätälöidyillä työehdoilla. Tämä vaihtoehto vaatii työtä, hyvät henkilöstösuhteet ja ammattiliittojen myötävaikutusta, mutta lopputulos voi olla hyvin palkitseva sekä työnantajalle että yrityksen henkilöstölle.  

Teknologiateollisuus tukee jäsenyrityksiään hyvän paikallisen sopimuskulttuurin edistämisessä sekä yrityskohtaisten työehtojen neuvottelemisessa. Vastikään avattu ainutlaatuinen TES-kone tarjoaa yrityksille mahdollisimman helpon tavan saada ”meidän tessi” liikkeelle. Niille, joille harppaus omaan työehtosopimukseen on vielä liian suuri, tarjoaa se toivottavasti inspiraatiota paikallisen sopimustoiminnan kehittämiseen.