Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Hankkeet Teknologiateollisuuden tekoälyhanke Siemenrahoitus Teknologiateollisuuden jäsenyritysten tekoälyhankkeiden valmistelevaan vaiheeseen

Siemenrahoitus yritysten tekoälyhankkeiden valmistelevaan vaiheeseen 

Päivitetty 21.01.2026 klo 16:55

Teknologiateollisuus investoi vuoden 2023 lopussa yli 13 miljoonaa tekoälyn kehittämisen ja hyödyntämisen vauhdittamiseen Suomessa. Kansainvälisten tekoälytutkijoiden palkkaamiseen jyvitetty 3,8 miljoonan potti suunnattiin vuoden 2025 huhtikuussa uudelleen niin, että se on entistä helpommin yritysten hyödynnettävissä mm. tekoälyhankkeiden valmistavan vaiheen siemenrahoitukseen. 

Valmisteluvaiheen hankkeet tähtäävät tekoälyyn liittyvän kehittämis- tai käyttöönottohankkeen toteuttamiseen ja voivat koostua esimerkiksi tekoälystrategiaprojektista, esiselvityksestä tai PoC-toteutuksesta. Valmisteluvaiheesta hyväksyttävistä kustannuksista rahoitetaan 50 %, enintään 15 000 euroa. 

Siemenrahoituksen tarkoituksena on kiihdyttää tekoälyratkaisujen kehitystä ja käyttöönottoa teknologiateollisuuden toimialojen yrityksissä, kannustaa yrityksiä tekoälyinvestointeihin ja näin vahvistaa Suomen talouden pitkän aikavälin kestävän kasvun edellytyksiä. 

Teknologiateollisuus ry myöntää siemenrahoitusavustusta kolmen vuoden ajan aloituksesta tai niin kauan kuin tähän varatut varat riittävät. 

Ennen hakemista luethan rahoituksen ehdot ja hakuohjeet alta. 

Huom! Luethan rahoituksen ehdot ja hakuohjeet alta ennen hakemista.

Rahoituspäätöksen saaneet yritykset ja hankekuvaukset

Hankkeessa pilotoidaan tekoälypohjainen kyvykkyyksien kehittämisjärjestelmä ABB:n ympäristössä. Järjestelmä yhdistää ennakointidatan, osaamisanalyysin ja oppimispolut dynaamiseksi kokonaisuudeksi, joka tukee yrityksen osaamistarpeiden jatkuvaa kehittymistä muuttuvassa toimintaympäristössä. Projekti hyödyntää Headain AI-teknologiaa, suuria kielimalleja ja analytiikkaympäristöjä (Power BI, Co-pilot). Hankkeen tuloksena syntyy skaalautuva MVP-prototyyppi, jota voidaan hyödyntää myös laajemmin suomalaisen teollisuuden ja osaamiskehittämisen tarpeisiin.

Yrityksemme tekoälykehityshankkeessa, tavoitteena on nostaa toimintamme uuteen tehokkuusluokkaan tekoälyn avulla. Hankkeen ensimmäisessä valmisteluvaiheessa on tavoitteena rakentaa meille AI-strategian ja tekoälypelikirjan selkeät suuntaviivat ja pelisäännöt, joiden mukaan hyödynnämme tekoälyä vastuullisesti, tehokkaasti ja tietoturvallisesti osana arkea. Ensimmäisessä vaiheessa luodaan mm. Tekoälyratkaisujen kehittämisen hallintamalli, riskienhallintakäytännöt sekä päivitetään tietosuojaohjeet vastaamaan AI-aikakautta, ja samalla käyttöönottaa tekoälyavustaja (Microsoft Copilot) toimihenkilöiden työn tueksi.

Ensimmäisessä vaiheessa kartoitamme myös tekoälyn orkestrointialustat eli tekniset ratkaisut, joiden avulla eri tekoälysovelluksia voidaan hallita, yhdistää ja skaalata tehokkaasti. Tavoitteena on tehdä ehdotus alustasta, joka parhaiten tukee yrityksemme tarpeita ja mahdollistaa hallitun AI-kehityksen. Samalla valitsemme liiketoimintaprosessin, jota parannetaan pilottivaiheessa (POC) tekoälykyvykkyyksien avulla.

Hycamite osana Suomen vetyteollisuutta rakentaa data-alustahankkeella vahvaa perustaa tulevaisuutta varten, joka konkretisoituu kilpailuetuna teollisuuden vähähiilistämisen saralla. Datalla ja teköälyn avulla päätöksenteko tarkentuu, tehostuu sekä perustuu koko toimitusketjun ymmärtämiseen. Yrityksen tuottavuus ja kilpailukyky paranevat sekä hanke edistää innovointia ja uuden liiketoiminnan syntymistä. Myös positiiviset vaikutukset työelämän laatuun sekä turvallisuuteen ovat merkittäviä tekijöitä.

Hycamite on kotimainen deep tech -yritys, joka kehittää ja hyödyntää omaa teknologiaansa metaanin hajottamiseen vähähiiliseksi vedyksi ja kiinteäksi hiileksi. Prosessimme ei vapauta lainkaan CO2-päästöjä ja kuluttaa jopa 87 % vähemmän energiaa kuin elektrolyysi. Toimimme Kokkolassa, missä sijaitsee myös Euroopan suurin metaanin hajotukseen keskittyvä tuotantolaitos. Laitoksemme tuotantokapasiteetti on 2 000 tonnia vähähiilistä vetyä ja 6 000 tonnia korkealaatuista kiinteää hiiltä vuodessa. Hycamite on yksityisomisteinen yritys, joka vauhdittaa puhdasta siirtymää teollisuudessa.

Tekoälyn mahdollisuudet esiselvityksessä – valmisteluvaiheen hanke sähköalan suunnittelun ja tiedonhallinnan tueksi

Kyseessä on valmisteluvaiheen hanke, jonka tavoitteena on kartoittaa tekoälyn soveltuvuutta sähköalan suunnittelutyön ja pk-yrityksen sisäisten prosessien tueksi. Hankkeessa selvitetään, millä osa-alueilla tekoäly voi tuoda konkreettista hyötyä ja millaisia ratkaisuja kannattaa lähteä kehittämään jatkossa.

Painopisteinä ovat:

  • Sähköpiirustusten tarkastus tekoälyn avulla, jossa testataan konenäön hyödyntämistä virheiden automaattiseen tunnistamiseen.
  • Tekoälyavustaja sisäiseen käyttöön, joka auttaa työntekijöitä löytämään tietoa ja vastaa yleisiin kysymyksiin.
  • PLC-ohjelmointia tukeva malli, joka tukee automaatio-ohjelmoijia toistuvien ohjelmalohkojen luonnostelussa.

Hankkeen tavoitteena ei ole rakentaa lopullisia tuotantoratkaisuja, vaan toteuttaa esiselvityksiä ja Proof of Concept -kokeiluja, joiden pohjalta voidaan tehdä tietoon perustuvia päätöksiä mahdollisesta laajemmasta kehitystyöstä. Kaikki ratkaisut kehitetään tietoturvallisesti Microsoft Azuren pilvialustalle.

Magic Cloud Oy rakentaa AI-alustapalvelun. AI-alustapalvelu tarkoittaa kokonaisvaltaista teknistä ympäristöä ja palvelukokonaisuutta, joka mahdollistaa tekoälyn käyttöönoton, kehittämisen ja ajamisen yrityksen tarpeisiin. Se toimii pohjana, jonka päälle voidaan rakentaa erilaisia tekoälyratkaisuja, kuten automaattisia asiakaspalvelijoita, ennustemalleja tai dokumenttien analysointityökaluja. Palveluun sisältyy myös niin kutsuttu RAG, joka mahdollista yrityksen datalähteiden integroimisen palvelukokonaisuuteen. Palvelua kehitetään yhteistyössä pilottiyritysten kanssa. Magic Cloudin on tarkoitus julkaista AI-alustapalvelu vuonna 2026.

Hankkeessa kehitetään teollisuuden käyttöön tekoälyyn perustuva ratkaisu, joka parantaa teknisen tiedon hallintaa, saavutettavuutta ja hyödyntämistä tuotannon, suunnittelun ja myynnin tukena. Tavoitteena on osoittaa, miten hajallaan oleva tekninen tieto – kuten piirustukset, ohjeet, hinnastot ja tuotetiedot – voidaan yhdistää yhdeksi älykkääksi kokonaisuudeksi, jota tekoäly osaa hakea, tulkita ja soveltaa käyttäjän tarpeiden mukaan.

Projektin aikana rakennetaan tekoälystrategia sekä toteutetaan rajattu kokeilu (Proof of Concept), jossa testataan järjestelmän toimivuutta käytännön teollisissa prosesseissa. Kokeilussa tutkitaan, miten tekoäly voi tukea teknistä myyntiä, tuotesuunnittelua ja tuotantoautomaatiota muun muassa tarjoamalla automaattisia suosituksia, jäsentämällä dokumentteja ja nopeuttamalla päätöksentekoa.

Hanke edistää suomalaisen teollisuuden digitalisaatiota ja tekoälyn käytännön soveltamista. Sen avulla kehitetään toimintamalli, joka voidaan monistaa eri toimialoille, erityisesti valmistavaan teollisuuteen. Tuloksena syntyy parempi tiedon hyödyntäminen, tehokkaampi suunnittelu ja resurssiviisaampi tuotanto.

Hankkeessa selvitetään, miten tekoälyä voidaan hyödyntää kaivosteollisuudessa koneiden toimintavarmuuden parantamiseksi ja tuotantoprosessien tehostamiseksi. Valmisteluvaiheessa kartoitetaan nykyisiä toimintatapoja, kerätään näkemyksiä alan asiantuntijoilta ja asiakkailta sekä arvioidaan, mitä dataa voidaan hyödyntää tekoälyratkaisujen pohjana. Yhteistyössä kaivosteollisuuden ja tekoälyn asiantuntijoiden kanssa hanke rakentaa pohjan tuleville digitaalisille innovaatioille, jotka tukevat entistä vastuullisempaa ja tuottavampaa toimintaa. Tulokset tukevat suomalaisen teknologiateollisuuden kilpailukykyä ja osoittavat tekoälypohjaisen tuotantoprosessien optimoinnin käytännön hyödyt vaativissa teollisuusympäristöissä.

Valmisteluhankkeen tavoitteena on edistää erityisesti generatiivisen AI:n hyödyntämistä sekä kehittää valmiuksia hyödyntää AI-ratkaisuja päivittäisessä operatiivisen työn tehostamisessa mukaan lukien valittujen teknologiaratkaisujen pilotointi. Valmisteluhankkeena hanke ei tuota valmiita tuotannollisia ratkaisuja, mutta luo perustan toteutusvaihtoehtojen ymmärtämiselle sekä mahdollistaa tuotantoratkaisujen toteutusten suunnittelun. Hankkeen toiminnallisia osa-alueita ovat mm. yhtiön operatiiviset tukitoiminnot ja ohjelmistokehitys.

Hankkeessa tutkitaan piirustustietojen automaattista käsittelyä tekoälyn ja algoritmien avulla. Tavoitteena on todentaa luotettavat menetelmät ja suunnitella prosessi, joka automatisoi piirustustiedostojen käsittelyn ja tietojen integroinnin pääjärjestelmiin. Tavoitteena on tehostaa myyntityötä ja vähentää aikaa vievää käsityötä myyntivaiheessa.

Hankkeessa kehitetään AI-perustainen ratkaisu, jonka tavoitteena on parantaa turvallisuutta ja toimintavarmuutta erilaisissa käyttötapauksista. Ratkaisu tunnistaa ympäristöstä poikkeamia ja riskejä sekä tukee turvallista työskentelyä tarjoamalla käyttäjille selkeän näkymän ympäristön tapahtumiin.

Projektissa toteutetaan esiselvitys, määrittely ja prototyyppi, jotka yhdessä muodostavat pohjan jatkokehitykselle ja kaupallistamiselle. Ratkaisu suunnitellaan skaalautuvaksi eri toimialojen tarpeisiin, ja se integroidaan osaksi yrityksen palvelutarjoamaa.