Saadaanko YK:n ilmastokokoukselta vetoapua EU:n ilmastotavoitteisiin?
Maapallon keskilämpötilan nousu täytyy saada rajoitettua enintään 1,5 asteeseen. EU:n ilmastolain mukaisesti kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään vähintään 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä siten, että hiilineutraalius saavutetaan ennen vuotta 2050. Pariisin ilmastosopimuksen mukainen maailmanlaajuinen tilannekatsaus päästöjen kehityksestä järjestetään YK:n ilmastokokouksen COP28:n yhteydessä, joka järjestetään Dubaissa 30.11.-12.12.2023. Tilannekatsauksen jälkeen EU-komissio antaa ehdotuksensa vuoden 2040 ilmastotavoitteista kesäkuussa 2024.
Teknologiateollisuus uskoo, että kunnianhimoisiin tavoitteisiin päästään vain, jos EU kasvaa edelläkävijäksi kestävissä investoinneissa ja vastuullisessa taloudessa.
Miten tätä tavoitetta sitten edistetään sillä, että Teknologiateollisuus ry osallistuu YK:n ilmastokokoukseen?
Suomi saa kokouksen yhteyteen ensimmäistä kertaa oman paviljongin, ja se mahdollistaa yhteisen kohtaamispaikan kaikille vierailijoille, joita odotetaan alueelle 60 000–80 000. Paviljongin ohjelma järjestetään Suomen ainutlaatuisella tavalla: yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöllä.
Suomen oma paviljonki tuo suomalaisille yrityksille näkyvyyttä ja helpottaa verkostoitumista sekä pääsyä kansainvälisille markkinoille. Myös Teknologiateollisuus on näkyvästi mukana toteuttamassa ja järjestämässä tilaisuuksia Suomen paviljongilla.
Teknologiateollisuus tuo COP28:ssa esille toimialojen kunnianhimoiset ja vähähiiliset ratkaisut, jotka mahdollistavat Suomen talouden kasvun ja ilmastotavoitteiden saavuttamisen vuoteen 2035 mennessä ja parantavat samalla ihmisten hyvinvoinnin edellytyksiä.
Suomi on tässä globaalisti ensimmäisten valtioiden joukossa, joten haluamme esitellä edistyksellistä toimintaamme yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyönä. Erityisesti uusiin teknologioihin liittyvät ratkaisut sekä teollisuuden prosessien sähköistäminen ovat yksi merkittävimpiä keinoja hiilineutraalisuuden saavuttamiseksi. Suomalaisilla yrityksillä on kaikki edellytykset toimia puhtaan energian ja vastuullisen liiketoiminnan edelläkävijänä. Suomalaisilla yrityksillä on tarjota ratkaisuja, joiden ilmastokädenjälki voi maailmalla olla moninkertainen Suomen omiin päästöihin verrattuna.
”Puhdas teknologinen siirtymä tapahtuu yrityksissä, mutta politiikan on kannustettava puhtaan teknologian investointeihin.”
Me Teknologiteollisuudessa haluamme nostaa esille Suomen ainutlaatuisen tavan tehdä yhteistyötä julkisen sektorin, yritysten ja kansalaisyhteiskuntien kanssa. Suomella on yhteinen suunnitelma, jossa yhteistyöllä pystytään saavuttamaan ilmastotavoitteet. Tuloksena on ratkaisuja, jotka toimivat myös maailmalla. Tavoitteenamme on tehdä suomalaisista ilmastotoimista globaalisti näkyviä ja haluamme Dubaissa kertoa yhdessä mukana olevien jäsenyritystemme kanssa, miten tämä toteutetaan.
Tavoitteenamme ilmastokokouksessa on lisätä teollisuuden alan yritysten näkyvyyttä ja markkinoida Suomea erinomaisena investointikohteena. Tämän lisäksi näemme tärkeänä myös viestiä Teknologiateollisuuden näkemyksiä vuoden 2040 ilmastotavoitteista.
No millaisia 2040-tavoitteemme sitten ovat? Päätavoite on, että EU pysyy suunnannäyttäjänä kestävässä ja vastuullisessa taloudessa.
EU on toiminut suunnannäyttäjänä sitoville ja vaikuttaville päästövähennyksille. Jo päätetyistä tavoitteista on pidettävä kiinni ja unionin on jatkettava samalla ja ennakoitavalla linjalla. Pääpainon tulee olla päästövähennyksissä, päästökaupan kehittämisessä ja puhtaiden innovaatioiden edistämisessä. Kohtuuhintaisen ja puhtaan energian saatavuus on välttämätöntä teollisuuden päästövähennysten ja nopeasti kehittyvän vetytalouden kehittämiseksi.
Ohjauskeinoja on syytä uudistaa innovaatioiden ja investointien vauhdittamiseksi. Puhdas teknologinen siirtymä tapahtuu yrityksissä, mutta politiikan on kannustettava puhtaan teknologian investointeihin.
Teknologiateollisuus korostaa ilmastotavoitteiden 2040 saavuttamisessa:
- EU:n tulevalla toimintakaudella tulee huolehtia siitä, että myös EU kasvaa edelläkävijäksi kestävissä investoinneissa ja vastuullisessa taloudessa.
- Teknologianeutraalius tulee säilyttää EU:ssa toimintaa ohjaavana periaatteena, koska se edistää tasapuolista kilpailua eri teknologioiden välillä
- Panostetaan tutkimuksen, kehityksen ja innovaatioiden rooliin päästövähennyksien saavuttamisessa
- Teknologisiin yksityiskohtiin ulottuvan sääntelyn sijasta käyttöön tulee ottaa Suomessa toimiviksi osoittautuneita ohjauskeinoja, kuten energiatehokkuussopimukset, sitoumukset ja kompensaatiot.
- Markkinaehtoisen kiertotalouden ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen on lisättävä vahvasti EU:n vihreän siirtymän
agendalle. - EU:n markkinaehtoisesta sähkömarkkinasta on pidettävä kiinni ja sen kriisinkestävyyttä on parannettava.
- Sähkömarkkinoiden toimivuus on varmistettava kannustamalla investointeihin puhtaaseen, joustavaan ja älykkääseen energiajärjestelmään, siten että eri maiden kansalliset ratkaisut ovat yhteensopivia sekä parantavat sähkömarkkinan toimivuutta ja lisäävät päästöttömän energian tuotantoa koko Euroopassa.
- Nostetaan EU ilmastokädenjäljen edelläkävijäksi yhdessä elinkeinoelämän kanssa tehtävillä toimilla.