Siirry sisältöön
Etusivu Suunnittelu ja konsultointi Suomessa (Talousnäkymät elokuu 2024)

Suunnittelu ja konsultointi Suomessa

Päivitetty 04.09.2024 klo 11:10

Tilauskannan tasainen oheneminen jatkui

Suunnittelu- ja konsultointialan (teollisuuden, yhteiskunnan ja rakentamisen asiantuntijapalvelut) liikevaihto nousi Suomessa vuonna 2023 yli kolme prosenttia verrattuna vuoteen 2022. Vuonna 2023 liikevaihtoa kertyi Suomessa kaikkiaan lähes kahdeksan miljardia euroa.

Kuluvan vuoden tammi–huhtikuussa suunnittelu- ja konsultointialan liikevaihto Suomessa oli prosentin pienempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla.

Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat suunnittelu- ja konsultointialan yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia huhti–kesäkuussa yhdeksän prosenttia enemmän kuin tammi–maaliskuussa ja kolme prosenttia enemmän kuin vuoden 2023 vastaavalla ajanjaksolla.

Tilauskannan arvo oli kesäkuun lopussa kaksi prosenttia pienempi kuin maaliskuun lopussa ja seitsemän prosenttia pienempi kuin vuoden 2023 kesäkuussa. Toimialan tilauskannan arvo on ohentunut tasaisella tahdilla jo lähes kahden vuoden ajan.

Alkuvuoden tilauskehityksen perusteella suunnittelu- ja konsultointialan yritysten liikevaihdon arvioidaan laskevan seuraavan puolen vuoden aikana.

Suunnittelu- ja konsultointialan yritysten henkilöstömäärä Suomessa oli kesäkuun lopussa 0,5 prosenttia pienempi kuin maaliskuun lopussa. Henkilöstöä oli kesäkuussa noin 53 600.

Suunnittelu- ja konsultointialan uudet tilaukset Suomessa (Talousnäkymät elokuu 2024)

Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin. Viimeisin tieto huhti–kesäkuu 2024.

Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset
Päivitetty 04.09.2024 klo 11:10
Katso tarkemmat tiedot

Suunnittelu- ja konsultointialan tilauskanta Suomessa (Talousnäkymät elokuu 2024)

Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin. Viimeisin tieto 30.6.2024.

Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset
Päivitetty 04.09.2024 klo 11:10
Katso tarkemmat tiedot