Teknologiateollisuus osallistuu YK:n ilmastokokoukseen: Tavoitteena suomalaisten, kestävien ilmastoratkaisujen globaali näkyvyys
Teknologiateollisuus ry osallistuu YK:n ilmastokokoukseen marras–joulukuun vaihteessa ja on mukana Suomen ensimmäisessä omassa ilmastokokouksen paviljongissa. Teknologiateollisuuden tavoitteena on esitellä Suomen uusiin vähähiilisiin teknologioihin liittyviä ratkaisuja ja suomalaisyritysten etunojaa ilmastohaasteiden ratkaisijoina.
YK:n ilmastokokous COP28 järjestetään 30.11.–12.12. Dubaissa, Arabiemiraateissa. COP on vuoden suurin kansainvälinen ympäristötapahtuma, ja tänä vuonna yksi keskeisistä puheenaiheista on Pariisin ilmastosopimuksen viisivuotistarkastelu. Suomella on ilmastokokouksessa 1. kertaa oma paviljonki alueella, johon odotetaan 60 000–80 000:ta akkreditoitunutta vierailijaa.
Teknologiateollisuuden tavoitteena on tehdä suomalaisten kunnianhimoisista ilmastotavoitteista sekä -ratkaisuista globaalisti näkyviä ja Suomesta houkutteleva investointikohde. Teemana on We do good – Net positive corporate responsibility, joka näkyy Suomen paviljongissa sekä siellä lauantaina 2. joulukuuta järjestettävässä paneelissa. Tilaisuuden avauspuheenvuoron pitää pääministeri Petteri Orpo. Mukana paneelissa ovat Teknologiateollisuus ry:n lisäksi sen jäsenyritykset Kone, SSAB ja Outokumpu sekä Suomen vetyklusterin edustaja, ja useat suomalaiset teknologiateollisuuden yritykset ovat näkyvästi mukana ilmastokokouksessa.
– Teemamme ja paneelimme tuovat esille Suomen teknologiateollisuuden kunnianhimoisia ja vähähiilisiä ratkaisuja, jotka mahdollistavat Suomen talouden kestävän kasvun sekä ilmastotavoitteiden saavuttamisen vuoteen 2035 mennessä. Kerromme, että Suomi on tällä tavoitteella globaalisti ensimmäisten valtioiden joukossa ja korostamme sitä, kuinka edistämme tavoitetta yksityisen ja julkisen sektorin sekä kansalaisyhteisöjen yhteistyönä, kertoo johtava asiantuntija Annukka Saari Teknologiateollisuus ry:stä.
Teknologiateollisuus ry, toimialan yritykset sekä Suomen vetyklusteri esittelevät ilmastokokouksessa erityisesti uusiin teknologioihin liittyviä ratkaisuja ja teollisuuden prosessien sähköistämistä, joka on yksi merkittävimpiä keinoja hiilineutraalisuuden saavuttamiseksi.
– Suomella on kaikki edellytykset toimia puhtaan energian, vastuullisen liiketoiminnan ja ilmastokädenjäljen edelläkävijänä ja kansainvälisenä kumppanina. Lisäksi viestimme Dubaissa on, että Suomen vähähiilisyysratkaisut parantavat samalla ihmisten hyvinvoinnin edellytyksiä. Tähän kuuluu hyvin olennaisena tekijänä sosiaalinen vastuu, kuten tasa-arvon ja diversiteetin edistäminen. Tällöin tehdään globaalisti pitkäaikaisia, kestäviä ratkaisuja, Saari toteaa.
Suomen teknologiateollisuusyritykset ja panelistit Dubaissa:
- SSAB:n ansiosta syntyy Suomen suurin yksittäinen päästövähennys, kun terästehtaan kehittämä vetypelkistykseen perustuva teräksen valmistusprosessi otetaan käyttöön 2030-luvulla. Päästövähennyspotentiaali on jopa seitsemän prosenttia Suomen kokonaispäästöistä, ja tällä tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia myös Suomen kansallisiin ilmastotavoitteisiin pääsemisessä.
- Outokummun terästehdas on Euroopan suurin materiaalien kierrätyslaitos. Outokummun ruostumattoman teräksen tuotanto nojaa jo teräs- ja rautaromun hyödyntämiseen, ja heidän valmistamansa ruostumattoman teräksen hiilijalanjälki on toimialan parhaimpia. Puhtaampaan teräksen tuotantoon tulee investoida globaalisti kiireesti, jotta maapallon keskilämpötilan nousun saadaan rajoitettua alle 1,5 asteeseen. Pohjoismaisilla terässektorin toimijoilla on mahdollisuus profiloitua siirtymässä globaalin muutoksen suunnannäyttäjinä.
- KONE on sitoutunut harjoittamaan kestävää liiketoimintaa. KONE on YK:n Global Compact -aloitteen allekirjoittajana tukemassa YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmaa, joka huomioi yritysvastuun sosiaalisen, taloudellisen ja ympäristönäkökulman. KONEella on hyvät lähtökohdat kiertotalouden ja kestävän liiketoiminnan kehittämiseen, sillä tuotteissa käytetyistä metalleista voidaan tällä hetkellä kierrättää jopa 90 prosenttia.
- Kansallinen vetyklusteri julkaisi 27. kesäkuuta vetytalousstrategian, jossa määritellään, miten yritykset ja julkinen valta voivat yhdessä rakentaa Suomesta vetytalouden johtavan maan. Vetyklusteriverkostossa on Teknologiateollisuus ry:n lisäksi mukana suuri joukko yrityksiä ja toimialajärjestöjä.